Alkuperäinen nimi: 
Minuscule - Les mandibules du bout du monde
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2018
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
92
Minisankarit 2 - matkalla maailman ääriin
Jussi U. Pellonpää, To, 18/04/2019 - 08:28

Elokuva

Ranskalainen luonnonpuisto on valmistautumassa talven tuloon, ja niin ovat myös leppäkertut, jotka kuljettavat vararavintoa kotina toimivaan puunkoloon. Vaan kun muurahaisten, mukavien mustien ja pahojen punaisten välinen vihanpito jatkuu karkkikaupan kaappauksen yhteydessä, päätyy isä-leppis poikansa kanssa pahvilaatikkoon ja matkalle toisella puolelle maailmaa, Guadaloupeen, Ranskan Karibian saaristoon. Tropiikissa on kaksikolle monenmoista uhkaa, mutta myös uusia ystäviä, joiden avulla leppikset saavat yhteyden vanhalle mantereelle,mistä kaksi rohkeaa ystävää, muurahainen ja hämähäkki, lähtevät hurjaan pelastusoperaatioon.



2014 meillä ensi-iltansa saanut Minisankarit - Ruohonjuuritasolla esitteli elokuvissakävijöille tv:stä tutut ötökät, joiden uusin seikkailu laajentaa reviiriä ja esittelee suuren joukon uusiakin tuttavuuksia. Hélène Giraudin ja Thomas Szabon luoma, kansainväliseksi hitiksi kasvanut omaperäinen ja kekseliäs konsepti hyönteisistä varsin inhimillisten tapahtumien keskellä luottaa ihan aiheesta itseensä, eikä edes pyri laajentamaan ilmaisua suurempaa yleisöä kosiskellakseen.



Taitava tarkkuusalueilla kikkailu tuottaa passelisti realistisen, mutta myös hauskasti taianomaisen maailman, jonka tuttuus herättää lukuisia oivalluksia eri arkitavaroiden hyötykäytöstä. Muutaman minuutin mittaisista tv-pätkistä puolitoista tuntiseksi elokuvaksi laajennettu tarina ei lipsuu paikka paikoin tapahtumien venyttämiseen ja muutamaan turhaankin episodiin, mutta kekseliäs hyönteishahmogalleria pitää silti kokonaisuuden temmon riittävän hyvänä, että pienemmätkin leffafanit viihtyvät katsomossa loppuun saakka.



Huimiakin käänteitä sisältävän seikkailun taustalla kulkee myös vahva luonnosuojelullinen sanoma riistohakkuiden haitallisuudesta ja aina ajankohtainen opetus yhteistyön voimasta. Matkan varrrelta voi bongata lukusia lainoja eri elokuvista ja löytyypä siitä suora kohtaus Raamatustakin.

Yhteenveto

Kokonaisuus on mitä mainiointa koko perheen viihdettä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta aivan porukan pienimmille sitä ei silti rohkene suositella, sillä touhussa on monta jännempääkin vaaran paikkaa ja sanaton seikkailu vaatii myös tavallista lastenleffaa enemmän keskittymiskykyä.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016