Eternals
Jussi U. Pellonpää, To, 04/11/2021 - 16:49

Elokuva

Tähtien takaa Olympia-planeetalta tulleet supervoimakkaat jumalolennot, Ikuiset, eli Eternalsit ovat suojelleet maata liskomaisilta hirviöiltä, deviaaneilta jo vuosituhansia, mutta muuten he eivät ole saaneet osallistua ihmisten itsensä aikaan saamiin murhenäytelmiin tai katastrofeihin. Kun Thanos napsautuksellaan hävitti puolet ihmiskunnasta, onnistuivat Avengersit kuitenkin kaatamaan ilkiön ja palauttamaan tuhkaksi palaneet takaisin maapallon populaatioon. Samalla kuitenkin avautui tie deviaaneille tulla uudelleen, joten Eternalsien on jälleen koottava rivinsä ja puolustettava planeettaamme vielä kerran.

Elokuvista The Rider (2017) ja varsinkin jättihitistä  Nomadland (2020) parhaan ohjauksen ja parhaan elokuvan Oscarit napanneen Chloé Zhaon Marvelille tekemä Eternals on tyystin toista maata kuin pienenä ja persoonallisena pidetyt esitykset. Jack Kirbyn luomaan maailmaan sijoittuva Eternals on enemmänkin tyystin oma kokonaisuutensa kuin aiemmin eri superhahmoja sulassa sovussa esitelleet MCU-leffat, vaikka nytkin yhteyksiä aiempiin tapahtumiin tuossa kinemaattisessa universumissa toki löytyy.

Supersankarisaaga kun edustaa perus-Marvelia, niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvää on toki kunnollinen tuotantoarvo, jolloin miltei jokainen efekti on kelpo kamaa, mutta liiallinen selittely sekä joka suuntaan kurottamaan pyrkivä teemojen käsittely saa sen tuntumaan enemmänkin yhteen niputetulta tv-sarjalta. Zhaon henkilölähtöinen ohjaustyyli näkyy varsinkin dialogijaksoissa, joissa jumalolennot selittävät olemassaoloaan ja tehtäviään varsin pitkään ja perusteellisesti. Kerronnan hitaus tekeekin yli kaksi ja puolituntisesta paketista paikoin raskaan katsottavan. Kahteen pääasialliseen juonikuvioon, Eternalsien perheenomaiseen alkuun ja yhteyden hajoittaneeseen nykyhetkeen sijoittuvassa tarinassa ajat ja paikat vaihtuvat muutaman tuhannen vuoden ja miljoonan kilometrin säteellä nopeasti, joka vaatiikin supersankariseikkailun seuraamiselta tavallista enemmän keskittymiskykyä.

Zhaon, Patrick Burleigh´n sekä Firpon serkusten Ryanin ja Kazin kanssa kirjoittama Eternals käsittelee yli-inhimillisiä hahmojaan kuin ihmisiä, eri tavalla kuin olemme aiemmin Marvelin maailmassa tottuneet. Tällä kerralla henkilögalleriaan on ympätty enemmän tunteita, kyyneleitä, yksi kuuro superankari ja jopa homosuhde sekä -suudelma ja vaikka ratkaisu tuntuu aluksi raikkaalta muutokselta, pitkässä juoksussa teemojen liiallinen määrä sekä draaman kohottaminen fantasian ja rymistelyn rinnalle ei jaksa kantaa kalkkiviivoille asti. Lopputeksteihin on tuttuun tapaan piilotettu muutama vihje tulevasta.

Näyttelijärivistö on sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Mukana ovat muun muassa Gemma Chan, Richard Madden, Kumail Nanjiani, Lia McHugh, Brian Tyree Henry, Lauren Ridloff, Barry Keoghan, Kit Harington, Salma Hayek ja Angelina Jolie.

Yhteenveto

Vaikka toiminta on paikoin näyttävää ja mukaan on mahtunut ripaus huumoriakin, kunnianhimoinen ja lavea Eternals ei kovasta yrityksestään huolimatta nouse oman genrensä johtoryhmään, vaan jää lähinnä kuriositeetiksi sarjakuvasaagojen moninaisuudesta. Vakavasti otettavan taidedraaman ja efektiraskaan fantasiaseikkailun yhdistäminen jättää kummankin lajityypin puolitiehen.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016