Alkuperäinen nimi: 
Escape Room: Tournament of Champions
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2021
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
16
Kesto: 
88
Escape Room: No way out
Jussi U. Pellonpää, Pe, 24/09/2021 - 08:19

Elokuva

Kun Zoey (Taylor Russell) ja Ben (Logan Miller) viimein onnistuivat pakenemaan mystisen Minos Corporationin masinoimasta pakohuoneista, päättää kaksikko muiden varoituksista piittamatta jäljittää yhtiön todelliset valtaapitävät. Ja kuinkas ollakaan, kohta ollaan taas sokkeloissa taistelemassa elämästä. Nyt osanottajia yhdistää tosin se, että jokainen heistä on aiemminkin pelannut samaa peliä.

Pakohuoneet ovat nykyään suosittua ajanvietettä. Eri teemojen ympärille rakennettuja, hyvinkin elokuvamaisia seikkailupaikkoja on syntynyt kiihtyvällä tahdilla myös Suomeen ja osa niistä on raportoidusti olleet jopa ihan suositeltavia kokemuksia.

Myös Hollywoodissa ilmiö huomattiin ja ensimmäisten joukossa muotia ryntäsivät lypsämään Peter Dukes sekä Will Wernick vuonna 2017, kumpikin elokuvalla nimeltään Escape Room. Kaksi vuotta myöhemmin Adam Robitel yritti nin ikään Escape Roomilla (2019) keksiä pyörän uudestaan ja 2020 Will Wernick kloonasi oman leffansa nimellä Follow Me (2020).

Adam Robitelin Escape Room: No way out (kotimaassaan kertovammalla nimellä Escape Room: Tournament of Champions) on suora jatko-osa Escape Roomille, joka meillä sai ensi-iltansa suoraan kotikäyttönä, on, jos mahdollista, vieläkin laiskempi yritys lypsää Cubejen ja Sawien kaltaisia ”Astuit ansaan, kohta sattuu”-jännäreitä. Tosin sillä erotuksella, että nyt yritetään lypsää nuorempaa katsojakuntaa tekemällä näennäistä jännää ilman verta ja rankempaa väkivaltaa, jotta ikäraja saadaan laskettua mahdollisimman alhaiseksi. Lopputulos onkin lähinnä kansakouluikäisille suunnattua kevyttä teinipurkkaa, jossa on muutama onnistuneempi tekninen hetki, mutta kokonaisuutena tyhjänpäiväinen survivaali on silkkaa paskaa. Robitel kierrättää takaumina ykkösen tapahtumia, joten sitä näkemätön saa välittömästi H. Moilasen roolin yrittäessään yhdistellä juonen palasia juuri nähtyihin käänteisiin. Hölmöimpiä ovat kohatukset, jossa kuuden käsikirjoittajan ryhmä on selkeästi logiikan törmänneet seinään ja sen kiertääkseen keksineet peliin uusia sääntöjä. Ja kuten jo alussa saimme pelätä, pölvästi finaali lupaa myös jatkoa.

Pääkuusikko, ensimmäisestä osasta tuttu sankarikaksikko Taylor Russell ja Logan Miller sekä Indya Moore, Holland Roden, Thomas Cocquerel ja Carlito Olivero juoksevat, kirkuvat ja valittavat, kuten kässärissä on määritelty, mutta yksikään komeljanttareista ei jätä sen vertaa muistijälkeä, että heistä pitäsi, saatikka välittäisi.

Yhteenveto

Escape Room: No way outin kaltaisille ”elokuville” on toki paikkansa: se kuuluu niihin tekeleisiin, joita meille näytetään katkeamattomana virtana siellä, minne joudumme maallisen vaelluksemme jälkeen, jos olemme olleet pahoja.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016