Alkuperäinen nimi: 
The Guardian Angel
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2018
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
12
Kesto: 
102
The Guardian Angel - Suojelusenkeli
Jussi U. Pellonpää, To, 05/04/2018 - 19:07

Elokuva

Kööpenhamina, 1951. Palle Hardrup (Cyron Melville) marssii pankkiin, ryöstää rahat ja ampuu kaksi virkailijaa. Paikalle sattumalta osunut rikostutkija Anders Olsen (Pilou Asbæk) saa miehen kuitenkin kiinni, mutta kuulusteluissa tämä ei muista tehneensä mitään rikollista. Myös silminnäkijöiden lausunnot miehen käyttäytymisestä herättävät Olsenin epäilykset siitä, ettei tapaus ole tavanomainen ryöstömurha. Tutkimuksissa paljastuu, että Hardrup on istunut vankilassa sotarikostuomiotaan karismaattisen Bjørn Schouw Nielsen (Josh Lucas) kanssa, ja pian Olsen on vakuuttunut, että tämä on hypnotisoinut Hardrupin tekemään rikoksia. Avukseen hän rekrytoi alallaan kuuluisan suggeroijan, tohtori Max Dabrowskin (Rade Šerbedžija).

Pitkän linjan veteraanin Arto Halosen (mm. Prinsessa (2010), Sinivalkoinen valhe (2012), Isänmaallinen mies (2013), Valkoinen raivo (2015)) uusimman elokuvan, The Guardian Angel – Suojelusenkeli, taustalla on tositapahtumat 1950-luvun alussa Tanskassa, jotka adaptoineelle Haloselle projekti on ollut pitkä, sillä ensimmäiset käsikirjoitusversiot näkivät päivänvalon jo 1990-luvun puolivälissä, mutta tässä tapauksessa sinnikkyys on kyllä kannattanut. Mielenkiintoinen ajatusleikki ei yritäkään antaa vastauksia suggestion todellisiin voimiin, mutta esittää silti monia osuvia ksymyksiä, kuten voiko ihminen rikkoa moraaliaan hypnoosissa vai voiko moraalin korvata toisella ja ennen kaikkea, voiko hypnoosin purkaa toisella hypnoosilla? Rauhallisena pysyttelevä kerronta luottaa katsojan hoksottimiin, eikä lähde turhaan selittelemään asioita puhki. Yhteiskunnallista ulottuvuutta tarinaan tuo myös kuusi vuotta aiemmin päättynyt Toinen Maailmansota, ja valloitetun Tanskan jakautuminen natsimielisiin Saksan kannattajiin ja heitä vastaan taistelleisiin isänmaallisiin.

Teknisesti hyvän näköisen epookkitrillerin taustalla on kansainvälinen ryhmä ammattilaisia, joista esille nousevat erityisesti suomalaiset osaajaat, kuten kuvaaja Pini Hellstedt, äänisuunnittelija Kirka Sainio, leikkaaja Jussi Rautaniemi sekä säveltäjä Tuomas Kantelinen.

Yhtenä Game of Thrones -sarjan häijyimpänä hahmona, Euron Greyjoyna, maailmanmaineeseen noussut Pilou Asbæk tekee vahvaa työtä keskelle tyystin vieraita maailmoja joutuvana Olsenina. Hyvä on myös 2000-luvun alussa kovasti Hollywoodin ykkösketjuun pyrkinyt Josh Lucas sutkina suggeroijana Nielseninä, jonka koko olemus henkii pahuutta ja ääni ja puhetapa kuulostaa Jeremy Ironsilta. Jo 1960-luvun lopulta alkaneen uransa aikana varmasti toista sataa elokuvaa tehnyt Rade Šerbedžija on pitkälti oma itsensä silmänkääntötemput ja mielen manipuloinnin jättäneenä tohtorina. Suomea kameran edessä edustavat Nymfit -tv-sarjasta ehkä muistettava Sara Soulié Olsenin vaimona Mariena, joka tuntee outoa vetoa Nielseniin, poliisiaseman sihteeri Susina keimaileva Pamela Tola, sekä bordellipitäjä Mortensenina pikapikaa kuvissa piipahtava Mikko Nousiainen.

Yhteenveto

The Guardian Angel -Suojelusenkeli ei ehkä hypnotisoi katsojaa kokemaan elämänsä elokuvaelämystä, mutta onnistuu silti ylläpitämään erikoisella tarinallaan mielenkiinnon yllä ilman turhia vippaskonsteja.
 

Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016