Ikitie
Jussi U. Pellonpää, La, 16/09/2017 - 08:55

Elokuva

New Yorkin pörssiromahduksen jälkeen 1929 maailma vaipui lamaan. Sosialimin kutsun kuultuaan yli 11000 siirtolaista Yhdysvalloista ja Kanadasta, joista amerikansuomalaisia oli 6000, matkasivat Neuvostoliittoon rakentamaan tulevaisuuttaan työläisten paratiisiin. 1931 Jussi Ketola (Tommi Korpela), hetken Amerikassa siirtolaisena rahaa tahkonnut paluumuuttaja, elelee perheineen rauhallista arkea Kauhavalla. Mutta katkera maailma saavuttaa myös Pohjanmaan, kun Lapuan liikkeen oikeistoradikaalit muiluttavat Jussin teloitettavaksi. Mies kuitenkin pakenee ja päätyy itärajan väärälle puolelle Neuvostoliittoon. Paluu Suomeen ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan Jussi päätyy valtiollisen poliisin jääkylmän edustajan Kallosen (Hannu-Pekka Björkman) kiristämänä vakoojaksi Neuvosto-Karjalaan, Hopea-kolhoosiin, jossa sadat ja sadat vapaaehtoiset rakentavat itselleen parempaa ja ennen kaikkea, kuten kommunismi lupaa, kaikille tasa-arvoista elämää. Mutta kun Stalinin ja tämän vasallien vainoharhat kasvavat, aiemmin niin ruusunpunainen tulevaisuus vaihtuu veren väriseksi.

Jadesoturista (2006) ja Saunasta (2008) tuttu ohjaaja AJ Annila on tehnyt uransa parhaan elokuvan. Antti Tuurin romaaniin pohjaava ja vaiettujen tositapahtumien inspiroima Ikitie on rankka ja koskettava suurelokuva, eläväinen epookki, joka kestää vertailun kansainväliselläkin rintamalla. Tuurin, Annilan ja Aku Louhimiehen käsikirjoittama Ikitie on kertomus vaietusta historiasta, josta harva on kuullut ja ne, jotka asiasta ovat jotain tietäneet, ovat halunneet sen varmasti unohtaa.

Ajankuva on autenttinen pienintäkin yksityiskohtaa myöten eikä missään kohdassa sorruta turhiin ylilyönteihin. Kerronta on vääjäämättä karmaiseviksi muuttuvista tapahtumistaan huolimatta rauhallista ja ihmisiin keskittyvää, ja ilman toisen näytöksen lievää laahaamista, tarjolla olisikin kaikki viisi tähteä ansaitseva mestariteos.

Mutta loistava elokuva on nytkin kyseessä, sillä ohjaaja luottaa aivan syystä Rane Ronkaisen epookkia rauhallisin kuvin maalaavaan kameraan, joka onnistuneesti etsii tiukasti rajattuihin lähikuviin Tommi Korpelan karismaattiset kasvot. Moneen taipuva taiteilija Korpela tekee itse asiassa niin vahvan roolityön, että varsin ylimaallisiin suorituksiin pitää tulevien kotimaisten kokopitkien pääosanesittäjien kyetä, että herralta sen seuraavan Jussi-palkinnon veisivät.

Ja kun palkintoja kahmiviin roolisuorituksiin päästiin, niin H-P Björkmanin ihmishirviö Kallonen on yksi vahva ehdokas parhaan sivuosan palkintoon, tosin ei parane myöskään unohtaa Ville Virtasen pientä, mutta sitäkin tärkeämpää ja koskettavampaa roolisuoritusta Hopeaa johtaneen John Hillin roolissa, jonka reaktiot kohtauksessa, jossa todellisuus iskee kasvoille kovalla kädellä, on yksi kuluvan elokuvavuoden aidoimmista.

Tärkeimpiä tekijöitä varsin onnistuneessa kokonaisuudessa ovat myös tanskalainen, Vallan Linnake -sarjan tähti Sidse Babett Knudsen, Jussin kolhoosissa suojiinsa ottavana amerikkalaisena Sarana, Eedit Patrakka tämän tyttärenä Maryna, Jonna Järnefelt samaan taloon kuuluvana Ellana sekä Sampo Sarkola Ketolan vanhana amerikantuttuna Max Strangina.

Yhteenveto

Kiihtyvällä tahdilla kohti kansainvälistä huippua nouseva Suomi-elokuva on parin hiljaisemman vuoden jälkeen jälleen hyvissä käsissä. Kannustakaamme sitä menemällä elokuviin.

Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016