Maleficent 2: Pahan valtiatar
Jussi U. Pellonpää, Ke, 16/10/2019 - 22:21

Elokuva

Moorsin valtakunnan nuoren kuningattaren, Prinsessa Ruususen, eli Auroran (Elle Fanning) kanssa rauhan tehnyt ja tämän äitipuoleksi ryhtynyt Pahatar (Angelina Jolie) päätyy jälleen pimeän puolen palvelukseen, kun Auroraa kosineen prinssi Philipin (Harris Dickinson) äiti, Ulsteadin kuningatar Ingrith (Michelle Pfeiffer) osoittautuukin anopiksi helvetistä. Alkaa kahden vahvan naisen taistelu, jonka tiimellyksessä sotaan vedetään mukaan myös maanpaossa olleet tummat haltijat.

Vuonna 2014 Disney päivitti Robert Strombergin ohjaamalla ja Linda Woolvertonin kirjoittamalla liveversiolla oman Prinsessa Ruususensa efekteistä raskaana fantasiana nimellä Maleficent - Pahatar. Joachim Rønningin Maleficent 2: Pahan valtiatar jatkaa tarinaa muutamaa vuotta myöhemmin.

Yhä pääkirjoittajana toimivan Linda Woolvertonin adaptio nostaa keskiöön lapsettomat naiset, Pahattaren ja Ingrithin, jotka taistelevat keinoja kaihtamatta Auroran sielusta. Elokuvassa tosin puhutaan joka käänteessä rauhasta, mutta keinot sen saavuttamiseen ovat kuitenkin vallan toiset sadun muuttuessa kolmannen näytöksen alkaessa silkaksi sodaksi. Visuaalisesti Maleficent 2 on tyystin täyteen tupattu runsaudensarvi, värikäs ja detaljirikas, mutta pelkkä korea ulkokuori ei kykene peittämään perustarinan yksinkertaisuutta.

Digitaalisesti Disneyn vuoden 1959 klassikkopiirretyn Pahatarta muistuttamaan muokattu Angelina Jolie näyttää lähes synteettiseltä, eikä rooli muutenkaan ole se, jolla tehtäisiin paluu huipulle. Pitkästä aikaa valkokankaille palaavan Michelle Pfeifferin hahmoon on uutettu kaikkien maailman tyrannien pahimmat puolet, eikä mustavalkoinen rooli ole muutenkaan mitenkään eduksi arvokkaasti ikääntyneelle naiselle. Sivummalla touhuavat Sam Riley Pahattaren ykköshanska Diavalina, Robert Lindsay kuningas Johnina sekä Chiwetel Ejiofor ja Ed Skrein tummien haltijoiden edustajina. Yksi Hollywoodin kuuluisimmista lyhtykasvuisista, Warwick Davis, tekee paluun käännynnäisen Lickspittlen roolissa.

Yhteenveto

Näyttävää ja mahtipontista fantasiaa, sotasatu, voisi joku sanoa.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016