Musta torni
Jussi U. Pellonpää, Pe, 04/08/2017 - 09:43

Elokuva

Maailmassa, jossa on muitakin ulottuvuuksia kuin meidän, universumin keskellä seisoo musta torni, joka pitää kaikkeuden kasassa. Sitä puolustaa pahan hyökkäyksiltä viimeinen revolverimies Roland Deschain (Idris Elba), sellaisten pahojen kuin mustapukuinen mies, Walter O`Dim (Matthew McGonaughey), joka haluaa kaataa tornin ja avata kaikkeuden pimeimpien ulottuvuuksien hirviöille. Meidän pallollamme ihmispoika Jake Chambers (Tom Taylor) on nähnyt taistelusta painajaisia niin pitkään, että hänen äitinsä (Kathery Winnick) on valmis passittamaan jälkikasvunsa hoitoon. Mutta kun portaali tuolle puolen avautuu, Jake voi olla viimeinen, joka voimillaan pystyy maailman pelastamaan, tai väärän tahon palveluksessa, tuhoamaan sen kerta heitolla.

Yli kolmekymmentä vuotta sitten kauhun kingin, Stephen Kingin aloittama Musta torni -saaga on vuosien saatossa paisunut kahdeksan osaiseksi fantasiaseikkailuksi, jonka filmatisointi on ollut lukuisien tahojen kärkihankkeita. Nyt toimeen on lopulta tarttunut tanskalainen, Stieg Larssonin menestystrilogian ensimmäisen osan, Miehet jotka vihaavat naisia (2009), käsikirjoittanut Nikolaj Arcel.

Arcel, ja kolme muuta adaptoijaa, Akiva Goldsman, Jeff Pinkner ja Anders Thomas Jensen, ovat suorittaneet tuhansien sivujen alkuperäismateriaalista rankan karsinnan, niin, että Kingin joka suuntaan polveilevasta ja epätasaisesta saagasta on jäänyt jäljelle vain pahasti kalutut luut. Itse asiassa, jos kuka tahansa muu, kuin miljoonamyyntiin vaikka ostoslistallaan kykenevä King, olisi kirjoittanut tarinan sitä ei olisi ikinä tehty edes tv-elokuvaksi.

Jonkinlaista huumoria on pyritty replikointiin mukaan tunkemaan, samaten kuin referenssejä Kingin aiempiin teoksiin, kuvissa kun vilahtavat mm. punainen amerikanrauta, muutama tuttu numerosarja ja yhden päähenkilön kyky hohtaa.

Puoleentoista tuntiin väkisin puristettu tehosteista paksu takaa-ajo puuduttaa ja haukotuttaa liki jokaisessa käänteessään, eikä touhua auta pätkääkään yleensä niin pätevät päähenkilötkään. Karismaattinen Idris Elba mutisee lakonisia repliikkejään ja toistaa revolverimiesten mantraa niin, että katsojakin osaa sen nopeasti ulkoa. Matthew McGonaugheylle ei ole sitten annettu senkään vertaa hommia, vaan miehen ainoa osa on kulkea mustissaan ja teilata taioillaan kaikki vastaantulijat. Sivummalla nähdään vielä Dennis Haysbert sekä yleensä niin mainio Jackie Earle Haley, joka lienee ollut vain paikkakunnalla, kun kuvausryhmä on saapunut paikalle.

Yhteenveto

Vaikka juttu jääkin tavallaan avoimeksi, tästä, tai mistään muustakaan ulottuvuudesta, tuskin löytyy ketään, joka rahojaan jatko-osaan sijoittaisi.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016