Alkuperäinen nimi: 
Gladiator
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2000
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
164
Gladiaattori (Extended Special Edition)
M. Pajulahti, Ma, 16/01/2006 - 00:00

Elokuva

Viidellä Oscarilla palkittu, Sir Ridley Scottin 11. elokuva, Gladiaattori on maineensa veroinen upea spektaakkeli miehestä, joka tappoi elääkseen. Sellaisia klassikoita kuin Alien (1979), Blade Runner (1982) ja Thelma & Louise (1991) tehtaillut Scott on tehnyt sen taas. Gladiaattori on jälleen yksi mestariteos, elokuva, jota varmasti tullaan katsomaan koulujen historiantunneilla vielä kymmenien vuosien päästäkin.

Vuoden 180 kieppeille sijoittuva eepos kertoo voimakkaasta ja syvästi perhettään rakastavasta Maximuksesta (Russell Crowe). Hän on Rooman voitokkaimpia sotapäälliköitä, joka viimeisen sodan voitettuaan tahtoisi päästä jo kotiin perheensä luokse. Kuolemaisillaan oleva Rooman hallitsija Marcus Aurelius (Richard Harris) kertoo kuitenkin tahtovansa Maximuksesta hänelle seuraajan, sillä tämä on ollut hänelle kuin oma poika. Lisäksi kenraali Maximuksella on kaikki hyvän johtajan ominaisuudet. Toisin kuin Marcus Aureliuksen omalla pojalla, Commoduksella (Joaquin Phoenix), joka kunnianhimossaan ja itsekkyydessään on himoinnut isänsä paikkaa vuosikaudet. Kuullessaan isänsä päätöksen, Commodus murhaa hänet ja lähettää miehensä tappamaan Maximuksen.

Säälittävä ja oman kansansa vihaama uusi keisari Commodus ei osaa hallita valtakuntaansa ja alkaa järjestää gladiaattorikilpailuja saadakseen kansalaisten huomion käännettyä muualle. Kilpailut rahoittaakseen hän myy kaupungin viljavarastoja suututtaen samalla senaatin, joka on muutenkin Commodusta ja tämän hallintatapaa vastaan yhdessä Commoduksen sisaren, Lucillan (Connie Nielsen), kanssa.

Mutta Maximus ei olekaan kuollut. Hän herää orja Juban (Djimon Hounsou) viereltä matkalla kauppaleiriin, missä heidät molemmat myydään gladiaattoreiksi Proximon (Oliver Reed) hoteisiin. Proximo kouluttaa ja kannustaa heitä viihdyttämään yleisöä ennen varmaa kuolemaansa. Haaveillen pääsevänsä perheensä luo Maximus taistelee tiensä Rooman Colosseumille, gladiaattorikilpailujen päänäyttömälle aikeenaan kostaa Commodukselle - sekä voittaa oman vapautensa.

 

Valtavia lavasteita ja suuria tunteita sisältävä elokuva on historiallista viihdettä parhaimmillaan. Osaavissa käsissä luotu seikkailu ei mässäile turhauttavalla historialla, vaan keskittyy yhden miehen matkaan sotapäälliköstä orjaksi ja edelleen gladiaattoriksi, joka muutti Rooman historiaa. Vaikka tarina ei olekaan täyttä faktaa, se tuntuu silti aidolta ja todelliselta. Oikeastaan mikään tässä elokuvassa ei anna sijaa moitteille, vaan kaikki toimii ja jälki on hienoa yksityiskohtaisimpia tietokoneanimaatioita myöten.

Ja ei, kyseessä ei ole pelkkää ihmisten tappamista gladiaattoriareenalla, vaikka se onkin olennainen osa tarinaa. Maximuksen rakkaus perhettään kohtaan maalaa rajun tarinan taustalle kauniin maiseman kaikkine herkkine väreineen. Jotain kertonee myös se, että puolet tämän elokuvan katsojista on ollut naisia.

Richard Harris palkattiin esittämään Commodusta myös toiseen Rooman imperiumin tuhosta kertovaan, Antohony Mannin elokuvaan The Fall of the Roman Empire (1964), mutta tuolloin hän kieltäytyi roolista. Commoduksen isää, Marcus Aureliusta näyteltyään hän nukkui pois vuonna 2002 täytettyään tehtävänsä sekä Rooman imperiumille että Tylypahkan velhokoululle Harry Potter -elokuvissa. Myös Proximusta esittävä Oliver Reed menehtyi, vuonna 1999 sydänkohtaukseen, ja Maximuksen sanoja lainatakseni: Nyt he ratsastavat vihreillä niityillä kohti aurinkoa, kohti Elysionia. Ja kaikki, minkä he tekivät eläessään, kaikuu ikuisuuteen.

Tässä pidennetyssä versiossa elokuvaan on lisätty 17 minuuttia uutta materiaalia. Mitään häikäisevää ei ole tarjolla alkuperäiseen, teattereissa levitettyyn ohjaajan versioon verrattuna. Lisätty materiaali keskittyy syventämään henkilöitä ja kehittelemään salaliittoa Commodusta vastaan. Mikäli teatteriversio elokuvasta miellytti ja haluaa katsoa sen uudelleen, suosittelen katsomaan ennemmin tämän pidennetyn version hieman syvemmän tunnelman saamiseksi. Kumpaakaan versiota ei voi sanoa toista paremmaksi, mutta pidennetty on ainakin odotetusti muhkeampi paketti runsaine bonusmateriaaleineen.

Kuva
Anamorfinen täyslaajakuva (2.35:1) on kirkas ja hyvä, vaikkakin ripauksen verran sameampi kuin teatteriversiossa. Kuva pysyy läpi elokuvan tarkkana ja monet klaffivirheetkään eivät onnistu kukistamaan Rooman imperiumia kaikessa loistossaan. Myös oikeissa paikoissa käytetyt värimäärittelyt korostavat tunnelmaa mukavasti eikä moitteen sanaa tahdo keksiä tähänkään. Ainoastaan parissa lyhyessä bonusmateriaalissa kuvan laatu on surkea, mutta varsinkin dokumenteissa laatu pysyy erinomaisena.

Ääni

Dolby Digital 5.1 -ääniraita kuuluu erittäin selkeästi ja kirkkaasti. Tehosteet ja dialogi on miksattu sointuvasti yhteen ja moitteen sijaa ei juuri jää. Bonuslevyjen ääniraitana toimii Dolby Surround 2.1.

Lähes elämää suuremmasta musiikista vastanneet Hans Zimmer ja Lisa Gerrard löysivät toisistaan hengenheimolaisen tämän projektin myötä. Ensi kertaa yhdessä toiminut työpari arveli työn olevan valmis 3-4 päivässä, mutta toistensa innoittamina he viettivät 4 kuukautta työstäen yhtä elokuvahistorian kauneinta soundtrackia. Varsinkin lopussa kuultava Now We Are Free -kappale häikäisee kauneudellaan. Toimintakohtauksissa puolestaan on käytetty yllättävän tutuilta kuulostavia säveliä, joita kuultiin jostain syystä myös Titanicissa James Hornerin säveltäminä.

Lisämateriaali
Varsinaiselta elokuvalevyltä löytyy Ridley Scottin lyhyet alkusanat ennen elokuvaa, koko elokuvan pituinen Ridleyn ja Russell Crowen kommenttiraita sekä elokuvaan liittyvä erittäin mielenkiintoinen triviaraita. Sillä kerrotaan faktoja kustakin elokuvan kohtauksesta ja niiden taustoista sekä tarjotaan runsas annos historiaa. Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan bonusmateriaalien kiintoisinta antia.

Toinen levy sisältää pienempiin osiin jaotellun kolmituntisen dokumentin, jossa käsitellään yksityiskohtaisesti muun muassa lavasteiden, asujen ja aseiden suunnittelua, tuotannossa kohdattuja ongelmia sekä keskitytään elokuvan hahmoihin ja näiden taustoihin syvällisemmin. Dokumentissa on toki runsaasti tilaa työkavereiden ja elokuvan kehumisellekin. Kolmannelle levylle on jätetty parin pienemmän dokumentin lisäksi runsaasti kuvagallerioita ja trailerit. Kaikkiin lisämateriaaleihin on saatavana tekstitys runsailla kielivaihtoehdoilla, jos vaikka tahtoo opiskella samalla arabiaa.

Levy 1:

  • Introduction by Ridley Scott
  • Are You Not Entertained -Historical & Production Trivia Track
  • Elokuvan pituinen Ridley Scottin ja Russell Crowen kommenttiraita

Levy 2:

Strength and Honor: Creating The World Of Gladiator:

  • Tale Of The Scribes - Story Development (34:03)
  • The Tools Of War - Weapons (12:56)
  • Attire Of The Realm - Costume Design (19:40)
  • The Heat Of Battle - Production Journals (65:54)
  • Shadow And Dust - Resurrecting Proximo (24:32)
  • Echoes In Eternity - Release and Impact (19:27)

Levy 3:

Image and Design:

  • Production Design Primer: Arthur Max (9:34)
  • Production Design Gallery

Supplement Archive:

  • Abandoned Sequences & Deleted Scenes: Alternative Title Design (7:25 + 1:54)
  • Blood Vision (Ridley Scottin kommenteilla tai ilman) (2:15)
  • Rhino Fight (Ridley Scottin kommenteilla tai ilman) (4:14)
  • Choose Your Weapon (0:49)
  • VFX Explorations: Germania & Rome (23:51)
  • Theatrical Teaser (1:09)
  • Theatrical Trailer (1:27)
  • TV Spots (7:45)

Yhteenveto
Gladiaattori on naiskatsojiakin miellyttävä historiallinen toimintaseikkailu, jonka näkeminen kuulunee nykyään jo yleissivistykseen. Runsailla bonusmateriaaleilla ryyditetty Extended Special Edition on pakko-ostos jokaiselle elokuvaharrastajalle, ja miksei kaikille Russell Crowe -faneillekin. Näyttävät tehosteet ja loistavat näyttelijät työntävät eteenpäin tätä hyvää, mutta kuitenkin hieman liian Hollywoodmaista tarinaa. Tässä kuitenkin elokuva, joka ei heti unohdu.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
3
Aluekoodi: 
Ääni: 
DD 5.1
Dubbaukset: 
Bonukset: 
- Introduction by Ridley Scott - Are You Not Entertained -Historical & Production Trivia Track - Feature Commentary with Russell Crowe and director Ridley Scott - Strength and Honor: Creating The World Of Gladiator: - Tale Of The Scribes - Story Development - The Tools Of War - Weapons - Attire Of The Realm -Costume Design - The Heat Of Battle - Production Journals - Shadow And Dust - Resurrecting Proximo - Echoes In Eternity: Release and Impact - Image and Design: Production Design Primer: Arthur Max Production Design Gallery - Supplement Archive: - Abandoned Sequences & Deleted Scenes: - Alternative Title Design - Blood Vision - Rhino Fight - Choose Your Weapon - VFX Explorations: Germania & Rome - Theatrical Teaser - Theatrical Trailer - TV Spots
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016