Alkuperäinen nimi: 
The Invisible Woman
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2013
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
111
Invisible Woman, The - Kielletty rakkaus
Jussi U. Pellonpää, Ke, 30/07/2014 - 00:00

Elokuva
On vuosi 1857, kun neljäkymmentäviisivuotias ja perheellinen, jo erittäin kuuluisa kirjailija Charles Dickens (Ralph Fiennes) tapaa Ternanin näyttelijäperheen tyttären, 18-vuotiaan Nellyn (Felicity Jones), ensimmäisen kerran. Nuoresta naisesta kasvaa kirjailijan muusa ja rakastettu, mutta oli aikoja, jolloin intiimit tunteet ja suhteet oli pakko pitää piilossa julkisuudelta.

Loistavaa uraa näyttelijänä tehneen Ralph Fiennesin toinen ohjaustyö jylhän Shakespeare -sovituksen Coriolanus (2011) jälkeen, The Invisible Woman - Kielletty rakkaus, on tosipohjainen kertomus rakkaudesta niin ulkoisten kuin sisäistenkin paineiden puristuksessa. Fiennesin pieniin yksityiskohtiin keskittyvä, ilmeiden ja katseiden kuljettama tulkinta on ajankuvaltaan ja käyttäytymismalleiltaan onnistunut ja epookiltaan eletyn oloinen. Hillitty ja harkittu draama tulvii tukahdutettuja tunteita ja taiteen tekemisen tuskaa, joskin kerronta on paikoin liiankin rauhallista ja pidäteltyä. Viktoriaanisen ajan Englantiin sijoittuva draama perustuu Claire Tomalinin kirjaan ja sen on käsikirjoittanut Abi Morgan.

Monilahjakas Ralph Fiennes rakentaa arvokkaan ja itsetietoisen kuvan ylistetystä kirjailijasta, jonka sielusta niin rakkaus ja luominen kuin suuren yleisön hyväksyntä ja ylistys kävivät tasavertaista taistelua. Felicity Jones tekee niin ikään vahvan hauraan roolin Nellyna, jonka elämään Dickens jätti lähtemättömät jäljet ja vaikutti tähän kauan vielä kuolemansakin jälkeen. Sivurooleissa vakuuttavaa jälkeä tekevät myös Kristin Scott-Thomas Ternanin perheen äiti Francesina, Tom Hollander Dickensin kollegana Wilkie Collinsina sekä erityisesti Joanna Scanlan miehensä myrskyisten mielenliikkeiden ristiaallokossa kovia kokevana rouva Dickensina.

Yhteenveto
Periodidraamojen ystäville elegantti The Invisible Woman - Kielletty rakkaus tarjoaa taattua laatua koko kestonsa ajan, joskin sen seisahtunut tunnelma voi aiheuttaa keskittymiskyvyttömille katsojille pakonomaisen tarpeen päästä ulos.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016