Elokuva
Vuonna 1963, kun kylmä sota käy kuumimmillaan, amerikkalainen CIA-agentti Napoleon Solo (Henry Cavill) auttaa Itä-Berliinissä Gaby Telleria (Alicia Vikander), jonka tiedemies-isä, yksi atomipommin kehittäjistä, on kadonnut ja jonka nyt epäillään auttavan yksityisellä sektorilla työskentelevää terroristiorganisaatioita. Loikan lännen puolelle pitäisi olla toteutettavissa, mutta pakkaa sekoittaa Neuvostoliiton ylpeys, KGB:n agentti Illya Kuryakin (Armie Hammer), jonka työnantaja on yhtä kiinnostunut Alexander ja Victoria Vinciguerran (Luca Calvani ja Elizabeth Debicki), natsiaatteita ja näiden edustamaa kaksipuoluejärjestelmää (toiset johtavat, toiset seuraavat) sympatisoivan ökyrikkaan pariskunnan suunnitelmista massatuhoaseen kehittämisessä kuin kollegansa Solokin. Solo ja Kuryakin, länsi ja itä, joutuvat vastentahtoisesti tekemään yhteistyötä selvittääkseen maailmanrauhaa uhkaavan juonen, joskin molemmilla on myös omat erikoismääräyksensä lopputuleman suhteen.

Brittiläinen Guy Ritchie on yksi saarivaltion omaperäisimmistä elokuvatekijöistä, jonka tyyli ja persoonallinen kuvakieli on ollut tunnistettavissa jo ensimmäisestä kokopitkästä, Puuta, heinää ja muutama vesiperä (1998), alkaen. Kieron viihdyttävää rikoskomediaa seurasi hittileffa Snatch - Hävyttömät (2000), joka sementoi Ritchien maineen, mutta avio popdiiva Madonnan kanssa, ja tämän tähdittämä siirappidraama Haaksirikkoutuneet (2002) olivat Ritchien uralla paha harha-askel. Floppia seurasi avioero, turhankin psykologinen kostojännäri Revolver (2005) ja paluu omimpaan konseptiin ronskin röyhkeässä krimikomediassa RocknRolla (2008). Vuonna 2009 ensi-iltansa sai Sherlock Holmes, joka palautti Ritchien kansakunnan kaapin päälle ja sen jatko-osa, Sherlock Holmes: A Game of Shadows (2011) jatkoi luotonantoa.

Nyt Ritchie on tarttunut tutun energisellä otteella ja hyvällä asenteella vuosina 1964-1968 pyörineeseen tv-sarjaan Napoleon Solo, jonka päivitys on yhtä pirteän vauhdikasta ja kerronnaltaan rikasta iloittelua kuin Holmesitkin. Ritchien ja Lionel Wigramin käsikirjoittama, niin tylyyttä kuin komiikkaakin sisältävä toimintatykki panostaa nokkelilla koreografioilla toteutettuihin actionkohtauksiin ja komeaan kuvakieleen (John Mathieson), jonka partaveitsen terävä editointi (James Herbert) pakkaa tiukaksi paketiksi. Kaikki kliseitä ei Ritchie edes yritä välttää, vaan tykittää hyvällä asenteella ja terveellä itseironialla valkokankaalle viileän viihdyttävän seikkailun, jonka tiimellyksessä pari tuntia menee yhdessä vilauksessa.

Uutena Teräsmiehenä (Man of Steel, 2013) tiliä tekevä Henry Cavill ja mainiossa, mutta kassoilla karikoineessa The Lone Rangerissa (2013) vakuuttanut Armie Hammer on hyvä pari, karismaattisia kukkopoikia, joiden vuorovaikutuksesta U.N.C.L.E.:ssa piisaa kipinää ja säpinää. Viimeksi hienossa scifissä Ex Machina (2015) nähty Alicia Vikander pärjää mainiosti armottomasti joka käänteessä toisiaan kampittavien agenttien välissä, vaikka tila jääkin irrallisiin kohtauksiin. Jälkimmäisessä Holmesissa nimihenkilön arkkivihollisena, professori Moriartyna, nähty Jared Harris on Solon kenttäpäällikkö Saunders. Pääpahikset Luca Calvani ja Elizabeth Debicki jäävät hivenen kasvottomiksi konniksi, mutta muissa sivareissa piisaa kyllä virtaa. Vanha hurmuri Hugh Grant on brittien vakoiluorganisaatio MI6:n isopomo Waverly, Christian Berkel Gabyn isä ja Sylvester Groth tämän setä, Rudi, jolla on myös osuutensa takaa-ajossa.

Yhteenveto
Vauhdikas ja viihdyttävä toimintatuokio, jolle, jos finaalia on uskominen, on luvassa myös jatkoa. Ja mikä ettei, kyllä Sololle ja Kuryakinille piisaa tilaa yhtä lailla päivänvalon viisi vuosikymmentä sitten nähneiden aikalaiskollegojensa James Bondin ja Ethan Huntin rinnalla, mutta kasvaako U.N.C.L.E.:n miesten seikkailut yhtä suureksi jatkumoksi, jää vielä hämärän peittoon.