Elokuva:

"Madness! Madness!"

Brittiohjaaja David Lean on merkittävä mies elokuvan kehityksen taipaleella. Usein omaa syntyperäänsä vaaliva sekä eksoottisiin maisemiin elokuvansa sijoittava Lean on tuttu muun muassa elokuvistaan Tohtori Zhivago (1965), Arabian Lawrence (1962) ja Kwai-joen silta (1957). Näistä jälkimmäisin on näkemyksellinen toiseen maailmansotaan sijoittuva elokuva, joka tyyliltään enteili jo spektaakkelinomaista Arabian Lawrencea. Kwai-joen sillan vakuuttavaan näyttelijäkaartiin kuuluvat syntyperiensä ylväät edustajat: amerikkalainen hurmuri William Holden, japanilainen Sessue Hayakawa sekä britti Alec Guinness, joka lienee nuoremmalle sukupolvelle tuttu lähinnä Star Wars -elokuvista. Seitsemän Oscaria voittanut Kwai-joen silta on vaikuttava kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun inhimilliset tarpeet ja sodan tavoitteet kohtaavat ääriolosuhteissa.

Iso joukko brittiläisiä sotilaita on joutunut japanilaisten vangitsemiksi toisen maailmansodan tiimellyksessä. Upseereiltaan ylväs sotilasjoukko marssitetaan japanilaisen everstin Saiton (Sessue Hayakawa) eteen. Saito on saanut tehtäväkseen rakennuttaa Kwai-joen yli menevän sillan rautatietä varten, joka tulee yhdistämään Bangkokin ja Rangoon. Luonollisesti työn suorittavat brittiläiset vangit. Saiton määrätessä myös upseerit ruumiillisen aherruksen pariin, nousee sotilaidensa ylin johtaja eversti Nicholson (Alec Guinness) aatteelliseen vastarintaan. Nicholson saa kuitenkin nopeasti selville, että mitkään lait, arvot tai yleismaailmalliset säädökset eivät enää vaikuta keskellä viidakkoa - vähiten jokin joutava Geneven sopimus.

Samalla kun brittisotilaat rakentavat japanilaisten siltaa, tehden siitä oman moraalisen voittonsa ja voimavaransa, lähettää brittien ylin johto iskujoukon Kwai-joelle, tehtävänään räjäyttää silta sen vihkimispäivänä. Ristiriita on ilmeinen. Yksittäinen tapahtuma sisältää koko sodan järjettömyyden raadollisesti tiivistettynä ja voittajia etsitään jälleen kerran suurennuslasin kanssa. Korkeampaa tahoa palvelevat upseerit sulkevat itsensä todellisten arvojen ulkopuolelle ja jokainen taistelee oman päämääränsä puolesta. Sotilaalliset asemat ja puolet, syntyperä sekä ennalta määrätty vihollinen unohtuvat ihmisen tiivistyessä inhimilliseksi olennoksi.

Vaikka elokuvassa vaihdetaan ainoastaan kourallinen laukauksia, on sota alati läsnä. Taistelua käydään niin aatteellisesti kuin pelkistetyn henkisestikin. Brittiupseerien hienostuneet kielikuvat ovat herkullista kuunneltavaa kaiken järjettömyyden keskellä, tuoden tarinaan hienoa kontrastia. Ääniraidalla pauhaavat mahtipontiset brittimarssit ovat myös omiaan korostamaan elokuvan ristiriitaisuutta. Sairastuvan potilaiden marssi työmaalle kaikessa juhlallisuudessa on sairaalloista ironiaa parhaimmillaan.

Hienoista oivalluksistaan huolimatta elokuva on myös erittäin seikkailunomainen ja viihdyttävä teos. Lean on erittäin taitava kuvaamaan viidakon ja luonnon kauneuden kaikessa massiivisuudessaan. Paikoitellen hyvinkin draamamaista kerrontaa on ujutettu tukemaan ripaus huumoria eikä piinaavasta jännityksestä tai toiminnastakaan ole puutetta. Elokuvan ainoaksi heikoksi lenkiksi voidaankin laskea sen miltei alati hyväntuulinen tunnelma (eikä vähiten elokuvan vihellysteeman vuoksi). Ollaanhan kuitenkin keskellä japanilaista vankileiriä. Kylmän sodan kynnyksellä tehty elokuva on ottanut pieniä kerronnallisia vapauksia eikä toisen maailmansodan julmuudesta ole paikoitellen tietoakaan. Dramatisoitu tarina on kuitenkin ohjaukseltaan ja kerronaltaan lähellä mestariteosta ja pelkästään historian tietoihin nojaava kritiikki ei ole elokuvaa käsiteltäessä kovin tarkoituksenmukaista.

Elokuvan näyttelijät ovat kovassa vedossa. William Holdenin näyttelemä ilkikurinen jenkkisotilas Shears vastaa elokuvan henkilöhahmojen viihteellisimmästä puolesta. Letkeällä karismallaan Holden tuo elokuvaan yleisön himoamaa niskoittelua, josta on myöhemmin tullut perinteisen sotaelokuvan pakollinen tavaramerkki. Eversti Saitoa näyttelevä Sessue Hayakawa tekee roolistaan vakuuttavan kokonaisuuden japanilaisupseerina, jonka arvomaailma poikkeaa ratkaisevasti länsimaisesta ajattelutavasta, niin sotilaallisessa kuin jokapäiväisessäkin elämässä.

Vaikkakaan elokuva ei sisällä yhtä ainutta heikkoa roolisuoritusta (tosin ei elokuva sisälläkään kuin kourallisen henkilöhahmoja), on Alec Guinnessin roolisuoritus selkeästi vakuuttavin. Ylityylitellyllä brittiaksentilla artikuloiva Nicholson on Guinnessin osalta mahtava luomus ja mies tuntuu varastavan kohtauksen kuin kohtauksen. Jopa hyvin arvokaskäytöksistä japanilaiseverstiä näyttelevä Hayakawa tuntuu jäävän alakynteen miesten yhteisissä kohtauksissa, Guinnessin hallitessa tilannetta pelkällä olemuksellaan.

Elokuvan huikea käsikirjoitus on malliesimerkki miten luodaan tarinaltaan monimutkainen, viihdyttävä ja kokonaisuutena ehjä teos. Onkin suuri vääryys, etteivät elokuvan käsikirjoittajat Michael Wilson ja Carl Foreman saaneet nimiään elokuvan valmistumisvuoden version krediitteihin, koska heitä epäiltiin kommunistisista yhteyksistä. Elokuvan käsikirjoituksen Oscar-palkinto luovutettiinkin alkuperäisteoksen kirjoittajalle, ranskalaiselle Pierre Boullelle, jolla ei ollut mitään tekemistä itse käsikirjoituksen kanssa. Vuonna 1984 akatemia lopulta luovutti palkinnon asianomaisille - Michael Wilson oli vain jo kuollut ja Carl Foremankin menehtyi seuraavana päivänä.

Kwai-joen silta -elokuva ei aivan yllä Leanin seuraavan elokuvan, huikean spektaakkelin Arabian Lawrencen tasolle, mutta on kuitenkin erittäin viihdyttävä ja mestarillinen sotaelokuva, vaikka ehkä poikkeaakin toimintaa janoavan nyky-yleisön perinteisestä sotaelokuva-määritelmästä.

Kuva:

Elokuvan alkuperäinen cinemascope-kuva (2,55:1 anamorfinen) on erittäin hyvänlaatuinen ottaen huomioon valmistumisvuoden. Toki kuva on kauttaaltaan hieman rakeinen ja roska jos toinenkin on kuvaan eksynyt, mutta juurikaan parempaa kuvasta tuskin edes olisi mahdollista saada. Kuva on yllättävänkin tarkka ja värit toistuvat hienosti. Limittäin feidaantuvat kuvat saattavat tosin hetkittäin olla hieman mustavalkosävytteisiä. Kokonaisuudessaan kuva on todella hyvän työn tulosta näinkin vanhaksi elokuvaksi.

Ääni:

Alkuperäinen monoraita on miksattu monikanavarjärjestelmä-muotoon. Äänet keskittyvät kuitenkin lähinnä etukanaviin ja takakanavia käytetään hyvin harvoin, silloinkin usein musiikin elävöittämiseksi. Äänet kuulostavat kuitenkin kauttaaltaan hyvin selkeiltä ja elokuvan DVD-julkaisu on saanut tältäkin osin ansaitsemansa kohtelun. Valmistumisvuoden huomioon ottaen ei äänipuoleltakaan juuri valittamisen aihetta löydy. Toki elokuvan tekninen laatu on kaukana 2000-luvun sotaelokuvien tasosta, sitä ei käy kiistäminen.

Lisämateriaali:

Elokuvan Collector's Edition DVD-julkaisu sisältää ruhtinaallisesti lisämateriaalia. Lisämateriaali on jaettu julkaisun molemmille levyille, joskin itse elokuvan sisältävälle levylle ei juurikaan muulle materiaalille tilaa riittänyt.

Levy 1:

Ensimmäisen levyn lisämateriaalit ovat vähintäänkin mielenkiintoisia viritelmiä. Trivia Sabotage: Building the Bridge on eräänlainen tekstipohjainen peli, missä johdat kommandojoukkoa, jonka tehtävänä on räjäyttää Kwai-joen silta. Vastaat monivalintatehtäviin (oikeat vastaukset piilevät tietenkin itse elokuvan tapahtumissa), joiden avulla etenet itse sillan räjäyttämiseen. Vastaukset pitää antaa mahdollisimman nopeasti tai lopulta juna kerkeää ylittämään sillan. Kaikkea ne keksii.

Lisäksi ykköslevyltä löytyy Maps & Military Strategy -osio, jossa pääset tarkastelemaan alueen karttoja toisen maailmansodan tilanteen kannalta. Yksinkertainen lisämateriaali on varmasti monelle historiasta kiinostuneelle erittäin mielenkiintoinen osio.

Levy 2:

The Making of the Bridge on the River Kwai -dokumentti lienee levyjen lisämateriaalien huipentuma. Liki tunnin (52 min.) pituinen dokumentti on kaiken kaikkiaan erittäin yksityiskohtainen katsaus elokuvan tekemisestä. Dokumentti käy läpi kirjan sovittamista elokuvaksi, näyttelijävalintoja sekä itse kuvaustilanteita. Mielenkiintoisin osa dokumentista lienee kuitenkin itse sillan käsittely ja sen rakentaminen. Niin informatiivinen kuin dokumentti onkin, olisi ohjaajan toivonut saaman hieman enemmän huomiota.

Toinen dokumentinomainen kooste on valmistumisvuoden tienoilla tehty mustavalkopätkä The Rise and Fall of a Jungle Giant. Kooste kertoo, mistäpä muustakaan, kuin Kwai-joen sillan rakentamisesta sekä myös osittain muiden isompien rakenteiden toteuttamisesta. Kooste ei juurikaan tarjoa uutta tietoa Making of -dokumentin jälkeen, mutta on toisaalta mielenkiintoinen vanhemman lähestysmistapansa ansiosta.

William Holdenin esittelemä lyhytelokuva (15 min.) on kouluja varten tehty mustavalkoinen kooste, jossa käsitellään kirjallisuutta ja elokuvaa. Kwai-joen sillan ollessa esimerkkitapauksena, kooste näyttää opetusvideomaisen tyyliin, miten katsojan tulee tarkastella ja tulkita elokuvaa. Tämän pätkän nähtyäsi tiedät siis miten elokuvaa tulee katsoa. Huvittumiselta tuskin voi koosteen kanssa välttyä, mutta samalla se on mukavan erilainen lisämateriaali.

An Appreciation by John Milius on kooste, jossa elokuvaohjaaja John Milius kertoo omia tuntemuksiaan Kwai-joen sillasta. Eipä kooste varsinaisesti kovin informatiivinen ole, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Miliuksen ihmisläheinen lähestymistapa elokuvaa kohtaan on hienoa kuunneltavaa kaikkien kuivien promootiopuheiden jälkeen.

Perinteinen kuvagalleria on tällä kertaa laitettuu rullaamaan animoidusti pauhaava elokuvamusiikki taustalla. Mittava kuvagalleria (kuvashown kokonaispituus 7 min.) sisältää ainoastaan vanhoja promootiokuvia, jotka ovat erittäin näyttävän näköisiä.

Lisäksi levyltä löytyy teatteritraileri sekä ohjaajan ja neljän päänäyttelijän filmografiat.

Yhteenveto:

David Leanin Kwai-joen silta on yksi lajityyppinsä monimuotoisimmista edustajista sekä myös puhdas elokuvataiteellinen mestariteos. Loistava käsikirjoitus ruokkii niin toimintaa janoavia, kuin jännityksen ja draamankin ystäviä. Näyttelijätyöskentelynkin ollessa vähintäänkin erinomaista, ei kenenkään hyvän elokuvan ystävän ole syytä jättää elokuvaa huomioimatta.

Kahden levyn Collector's Edition on kaikin puolin mainio paketti. DVD:n tekninen laatu on ikäisekseen elokuvaksi varsin hyvä ja mielenkiintoista lisämateriaaliakin on tarjolla runsaasti.