Alkuperäinen nimi: 
Bourne Supremacy
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2004
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
108
Medusan isku
Sami Turunen, To, 02/06/2005 - 00:00

Elokuva
Medusan isku
on suoraa jatkoa vuonna 2002 ilmestyneeseen hittielokuvaan Medusan verkko. Kaksi vuotta on kulunut siitä, kun Jason Bourne (Matt Damon) tuhosi Treadstonen erikoisyksikön ja palasi rakastamansa Marien (Franka Potente) luokse. Edellisen elokuvan toiveikas loppu on kuitenkin menneen talven lumia, sillä Bourne ei ole vieläkään sinut itsensä kanssa. Miehen pirstoutunut muisti heijastelee rikkoutuneen peilin lailla välähdyksiä menneisyydestä, eivätkä punaisella maalatut painajaiset jätä häntä rauhaan. Jatkuva pakeneminen on nostanut Bournen vainoharhaisuuden partaalle ja vienyt hänet Marien kanssa agentteja kuhisevasta Euroopasta syrjäiselle Goalle.

Pariskunnan elämä seesteisessä hippiparatiisissa normalisoituu hiljalleen, kunnes Jasonin pahimmat pelot muuttuvat todeksi. Värikkäiden maisemien keskelle astelee epäilyksiä herättävä mies (Karl Urban), jonka entinen agentti haistaa siniveriseksi palkkatappajaksi. Lukemattomista mahdottomalta tuntuvista tilanteista hengissä selvinnyt Bourne pääsee tälläkin kertaa pakoon, mutta joutuu maksamaan onnistumisestaan kovimman mahdollisen hinnan: Marie kuolee rytäkässä tarkka-ampujan luotiin.

Kuolleeksi luultu ja kostoa janoava Jason Bourne astuu ulos piilostaan mielessään yksi ainoa tavoite, maksaa Marien kuolema silmästä silmään takaisin. Suoraviivaisuudestaan tunnettu Bourne joutuu kuitenkin piirtämään veren tahrimaan karttaansa mutkan, kun häntä odottaa Euroopassa yllätys: mies on lavastettu muutamaa päivää aikaisemmin tapahtuneen ja kahden CIA-agentin hengen vaatineen murhan tekijäksi. Suorittaakseen oman agendansa on Bournen todistettava syyttömyytensä ja väisteltävä luoteja ristitulessa. Tuttu "kissa ja hiiri" –leikki on jälleen valmis alkamaan.

Edellisen elokuvan tapaan Medusan isku on realistisen näköistä ja tuntuista toimintaviihdettä. Tapahtumien keskipiste on jälleen Eurooppa, vaikka välillä Intiassa ja Venäjällä vieraillaankin. Jatko-osa tarjoaa tukun räjähtäviä taistelukohtauksia, tiukkoja "läheltä piti" –tilanteita sekä vauhdikkaita takaa-ajoja. Jason Bourne jatkaa omaa erittäin nokkelaa tilanteen lukutaitoa ja löytää salamannopeita ratkaisuja lähes väsymättä. Jamesbondimaiseen agenttitehtailuun ei onneksi tälläkään kertaa sorruta, sillä Bourne on hahmona erittäin synkkä, eikä turvaudu tekniikan suomiin ihmeisiin.

Matt Damonin viisaalta ja pohtivalta tuntuva olemus on täydellisen sopiva tarinan päähenkilön tulkitsijaksi. Muistakaan näyttelijäsuorituksista ei löydy moitteelle sijaa, vaikka ne Damonin varjoon jäävätkin. Brian Cox hoitaa tutun tonttinsa vallasta nauttivana pahiksena hyvin, eikä Joan Allen häviä CIA-operaatiovastaavana hänelle tuumaakaan. Karl Urban on viileän tyylikäs ja Karel Roden perinteisen petollinen venäläinen.

Ulkoisesti Medusan iskussa on kaikki kunnossa: kuvaus, ääni, näyttelijät ja stuntit toimivat. Elokuva ei kuitenkaan kanna alkua pidemmälle, sillä se tärkein eli juoni edustaa kaikkein heikointa osa-aluetta. Ykkösosan ehdotonta herkkua olivat Bournen henkilöhahmon mystisyys, yleinen maanläheisyys, taistelukohtaukset ja salajuonten selvittely. Tällä kertaa tarina keskittyy liiaksi pelkkään kostamiseen ja jatkuvaan takaa-ajoon, mikä alkaa puuduttaa hyvin pian. Upeasti toteutetut kohtaukset (mm. pakoretket jalkaisin Berliinissä ja autolla keskellä Moskovaa) jäävät turhan irrallisiksi turruttavan sinkoilun seurauksena. Edellisen osan syvä kerronta on unohdettu lähes täysin ja Bournesta on tehty lähes tunteeton kostaja, joka heltyy moraaliselle tielle vasta aivan lopussa.

Ohjaaja Paul Greengrass oli yllätysveto Medusan verkon menestyksestä vastanneen Doug Limanin perinnön jatkajaksi. Lähinnä tv- ja indie-elokuvilla uraansa rakentanut Greengrass suoriutuu Hollywood-tulikokeestaan tyydyttävästi. Vaikka miehellä on ollut selkeästi intoa Bourne-tuotannon suhteen, ei hän ole saanut puhallettua siihen kuin upeita yksittäisiä hetkiä. Kokonaisuus rakoilee, eikä paketti pysy kasassa kuin alkuinnostuksen ajan, jonka jälkeen katsojalle selviää, mistä tarinassa on kyse.

Kuva
Alkuperäisellä 2.35:1-suhteella esitetty kuva on laadultaan juuri niin hyvää kuin tämän tason Hollywood-tuotannolta voi odottaakin eli huippuluokkaa. Edellisen osan tapaan MI:n visuaalista maailmaa sävyttää dokumentaarinen tyyli ankean harmaan paletin (kaikki lämpimät värit poistettu) sekä pienen kohinan kera. Yksityiskohtien määrä on kiitettävän runsas ja mustan taso kauttaaltaan hyvä.

Medusan isku jatkaa ns. bournemaista kuvaustyyliä (katsoja seuraa elokuvan tapahtumia vierestä) eli käsivara, runsaat lähikuvat ja pieni heiluminen kuuluvat asiaan. Ohjaaja halusi myös käyttää erikoistehostekohtauksissa oikeita stuntteja ja välttää CGI:llä muokattua kuvaa viimeiseen asti. Suurimman osan Jason Bournen stunteista tekee Matt Damon itse, jonka käsialaa ovat myös kaikkein vaarallisimmat temput (mm. sillalta hyppääminen).

Ääni
Jullkaisun tarjoama Dolby Digital 5.1 -ääniraita potkii varsin muhkeasti (etenkin laukausten vaihdossa ja autolla törmäillessä) ja hyvin toteutettu äänisuunnittelu luo vahvan siellä olemisen tunteen. Dialogin toistuu selkeästi, eikä huku ryskeeseen missään vaiheessa.

Elokuvan musiikista vastaa Medusan verkon tapaan John Powell. Paketti on pääteemoja myöten edellisensä kaltainen (akustisia lyömäsoittimia, jousia ja matalia bassoja), vaikka soikin hieman mollivoittoisemmin.

Lisämateriaali

Julkaisu sisältää varsin runsaasti lisukkeita, joista laadukkaimmatkin jäävät valitettavasti heikon elokuvakokemuksen takia osittain varjoon. Tarjolla olevia featureita olisi voinut hieman niputtaa, sillä nyt esillä on paljon pientä ja osittain turhaa sälää.

Kommenttiraita
Ohjaaja Paul Greengrassin sanoista huokuu aito innostus aihetta kohtaan, kun hän purkaa pakkaa erittäin tunteikkain kääntein. Raita sisältää paljon taustatietoa, mutta kärsii monologisuudesta tähtien loistaessa poissaolollaan. Etenkin Damonin kommentteja olisi ollut mielenkiintoista kuulla, sillä ohjaaja tarttuu monessa kohtaa edellä mainitun itsensä suorittamiin vaarallisiin stuntteihin.

Räjähtäviä poistettuja kohtauksia (10:45)
Lyhyitä kuvia, joiden sisältö ei muuta juonta vaan ne on poistettu perinteiseen tapaan hidastamasta tarinan kuljetusta. Parissa kohtauksessa Brian Coxin esittämän Abbottin roolihahmoa syvennetään hieman, mutta leikattu versio tekee hänestä vähemmän pelkurin, mikä sopii elokuvan luonteeseen paremmin.

Identeettien yhteensovittaminen (5:27)
Lyhyt dokumentti, joka koskee elokuvan tärkeimpien henkilöiden roolitusta. Kokolailla tylsä feature, josta paistaa läpi blockbuster -tuotannoille tyypillinen promoaminen.

Todentunnun säilyttäminen (4:57)
Ohjaaja, tuottajat, steadycam -kuvaaja ja päänäyttelijät luotaavat Medusan iskun tuotannossa vaikuttanutta realismin tavoittelua. Mielenkiintoisin osa koskee improvisoiden toteutettuja kohtauksia, joissa ohjaaja antoi näyttelijöille vapauden tulkita asioita omalla persoonallisella tavallaan.

Räjäyttelyä (3:59)
Stunttikoordinoija ja kakkosyksikön ohjaaja Dan Bradley sekä tehostemestari James Bomalick käyvät läpi kohtausta, jossa kaasupurkaus aiheuttaa räjähdyksen. Realismin tavoittelu on ehkä mennyt tässä kohtaa hieman liian pitkälle, sillä vain reilun sekunnin mittaista stunttia hiottiin päiväkausia. Pisteet kuitenkin CGI:n välttämisestä ja vanhan ajan tyyliin toteutetusta valinnasta.

Liikkeellä Jason Bournen kanssa (4:47)
Kuvauspaikkoihin (Berliini, Moskova ja Goa) tutustuminen on selkeästi suunnattu amerikkalaisille katsojille, joille Eurooppa on tunnetusti varsin tuntematon maanosa.

Taisteluharjoituksia (4:19)
Taistelukoreografi Jeff Imada opastaa filippiiniläisten kali-liikkeiden saloihin. Imada toimi myös edellisen Bourne-elokuvan nyrkkikohtausten vastaavana. Vaikka tuotantoryhmä käytti tällä kertaa enemmän aikaa intensiivisyyden saavuttamiseksi, ei lopputulos ole yhtä hieno kuin aikaisemmin: kamera kuvaa tapahtumia usein liian läheltä, jolloin ruutu täyttyy vain sinne tänne viuhuvista raajoista.

Crash Cam: Rallia Moskovan kaduilla (5:57)
Medusan iskun herkullisin lisuke, joka käsittelee yhtä elokuvahistorian parhaista takaa-ajokohtauksista ja siihen liittyviä teknisiä seikkoja sekä kuvausongelmia.

Go Mobile (6:51)
Jatkoa edelliseen. Esittelyssä Go-mobiili eli ajokelkka, jolla luodaan täydellinen illuusio autoa ajavasta tähdestä. Go-mobiilin ero tavalliseen ajotraileriin on sen liikkuvuus, korkeampi huippunopeus ja spinnausmahdollisuus. Mielenkiintoista infoa autoilusta ja tuunailun ystäville.

Kohtauksien anatomia: Räjähtävä takaa-ajokohtaus sillalla (4:40)
Vaativan stuntin kertaamista, jossa Bourne joutuu takaa-ajetuksi keskellä berliiniläistä siltaa. Damonin upeasta suorituksesta huolimatta kohtaus on onnistuttu osittain vesittämään, sillä miestä ei pahemmin erota iltahämärän tummentamasta maisemasta.

John Powellin seurassa (4:26)
Bourne-sarjan säveltäjä Powell avartaa yhden tärkeän tunne-elementin luontiin liittyviä asioita. Perustavaraa, joka ei sisällä yhtään isoa uutista tai yllätystä.

Trailereita
Van Helsing, The Chronicles Of Riddick ja The Bourne Identity: Special Edition.

Yhteenveto
Medusan isku ei valitettavasti pysty lunastamaan siihen kohdistettuja odotuksia. Menestyksellisen ykkösosan jälkeen elokuva on ohjattu korkeampien panosten edessä pakonomaisesti suuntaan, joka hukkaa lähes täydellisesti kaiken jo olemassaolevan hyvän. MI ei onnistu tavoitteessaan eli tekemään asioita paremmin kuin ennen. Se kompastuu sisällöttömään ja jatkuvaan takaa-ajettuna juoksemiseen, joka aiheuttaa katsojassa ensin hengästymisen ja sitten tylsistymisen. Yksittäisten ja upeasti toteutettujen kohtausten päät ovat irrallaan ja kokonaisuutta leimaa pirstaleinen rikkonaisuus, jossa ei ole kaivattua syvyyttä kuin hetkittäin.

Medusan isku kuuluu niihin jatko-osiin, joita ei olisi pitänyt koskaan tehdä. Bournen tarina kuitenkin jatkuu: vuodeksi 2007 on kaavailtu elokuvasarjan kolmatta osaa, The Bourne Ultimatumia.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 5.1
Dubbaukset: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016