Vuonna 1987 valmistunut, John McTiernanin ohjaama Predator – Saalistaja sai huhujen mukaan syntynsä vitsistä; joku tuntemattomuus sanoi, että ainoa henkilö, jota vastaan Rocky Balboa ei ole taistellut, on E.T. Miten tästä sitten kehittyi lopullinen tuote, on yhtä mysteeri kuin koko jutun alulle panija, mutta ainakin se elää melkein yhtä suurta elämää kuin Vivien Leighin viimeminuuttien löytö Gone With the Wind -elokuvan pääosaan. Joka tapauksessa vuosi 1987 näytti toimintagenrelle millaista toiminnan pitää oikein olla.

Keski-Amerikan viidakoiden yllä Yhdysvaltain helikopteri ammutaan alas ja sen miehistö kaapataan. CIA kutsuu ryhmän erikoisjoukkoja, johtajanaan Dutch Schaeffer (Arnold Schwarzenegger), tunkeutumaan viidakkoon ja pelastamaan henkilöstö. Syvällä viidakon kätköissä piilee kuitenkin jotain muuta kuin sissien tukikohta, ja siellä olevat panttivangit. Jotain, joka metsästää vain kuumimpina aikoina – ja tämä kesä on yksi kuumimmista.

Toimintaelokuville tyypillisesti Predator ei nauti suurista juonenäkäänteistä, eikä sen tarvitsekaan. Predator on tyylipuhdasta toimintaa, jossa aseet hoitavat puhumisen, nyrkit läheisyyden ja isoin hauis johtajuuden. Erikoisjoukon miehiäkin näyttelevät jo em. Schwarzeneggerin lisäksi pääosin luonnenäyttelijöinä tunnetut lihaskimput, kuten Jesse Ventura (Blain), Carl Weathers (Dillon) Bill Duke (Mac) ja Sonny Landham (Billy). Kirjoon mahtuu siis kaikkea vapaapainijoista ex-pornotähtiin ja jopa kolmet kuvernöörit tai virkaan ehdolle astuneet (arvaa ketkä), joiden näyttelijänlahjat häviävät kylmän teräksiselle Old Painlessille. Naiskauneutta edustaa puolestaan Annaa näyttelevä Elpidia Carrillo, joka Kivuttoman ohella vastaa elokuvan parhaimmasta roolisuorituksesta - kriittisesti tarkasteltuna.

Toisin kuin useissa muissa toimintaelokuvissa, on Predatorissa uniikkiutensa ja se on juurikin nimikkohenkilö. Ulkoavaruudesta tullut muukalainen on suunniteltu pikkutarkasti jo ennen kuvausten aloitusta ja käsikirjoitusvaiheessakin on osattu pidättäytyä minimalistisuudessa. Predatoria voidaan pitää yhtenä elokuvan päähahmoista, vaikka itse olento nähdäänkin kokonaisuudessaan vasta viime minuuteilla. Tämä luo paitsi oivaa tunnelmaa, myös sitä tarpeellista jännitystä tuntemattomasta uhasta, jonka hiljattainen paljastaminen kohti lopun grande finalea on loistavasti toteutettu niin ääni- kuin kuvallisten tehosteiden puolelta. Itse lopullisesta olennosta on kiittäminen maskeerausguru Stan Winstonia, sekä edesmennyttä Kevin Peter Hallia, joka vietti useat päivät Predator-puvun sisällä, antaen hengen olennolle. Yhdessä nämä tekijät ovat luoneet Predatorista Alienin kaltaisen kulttihahmon, joiden tiimoilta on luotu mitä ihmeellisintä oheiskrääsää. Muukalaiskumppanukset saivatkin lopulta yhteisen elokuvan Paul W.S. Andersonin toimesta vuonna 2004 (Alien Vs Predator) – valitettavasti.

Predatoria ei edes kannata lähteä katsomaan kriittisesti, vaan ottaa se puhtaana popcorn-viihteenä. Vaikka elokuvassa onkin sangen omalaatuisia, joidenkin mielestä kenties jopa sanoa nerokkaita, ratkaisuja, on se päivän päätteeksi vain aivotonta viihdettä, jonka toimivana voimana on kuivat one-linerit, petroli ja lyijy. Hyökkäys sissejä vastaan on toimiva esimerkki; pieni ryhmämme hivuttautuu lähelle tukikohtaa. Ensin poistetaan taktisesti etuvartio, jonka jälkeen sankarimme Dutch, hivuttautuu suoraan tukikohtaan, räjäyttää komentokeskuksen C4:n ja rämähtäneen kuormurin voimin. Tämän jälkeen alkaa raamatullista Harmageddonia muistuttava tapaus, jossa kaikki, ja tarkoitan todellakin kaikki, leimahtaa, räjähtää tai pienimmässä tapauksessa vain syttyy tuleen ammuttaessa: ihmiset, puut, maaperä ja jopa rakennuksia täyttävät viljalaatikot ovat tulenarkaa kamaa. Kaikki tämä kulminoituu lopulta siihen, että ryhmämme tyhjentää Suomen armeijan vuotuisen budjetin edestä lyijyä viidakkoon, vain sen takia, että yksi mies näki siellä silmäparin. Siksipä kysynkin, miten tällainen elokuva voisi mitenkään olla huono?

Kuva
Elokuvan kuvaformaatti alkuperäisellä 1.85:1 -suhteella ja anamorfisena, vaikkei sitä alkujaan kuvattu anamorfisella linssillä. Kuva on valitettavan vaihtelevaa koko elokuvan ajan. Jos pelkää alun rakeista, roskaista ja pehmeää kuvaa, älä huoli, se kestää vain alun viisitoista minuuttia. Tämän jälkeen kuva paranee huomattavasti, värien toistuessa selvemmin, tarkkuuden lisääntyessä reippaasti ja roskaisuuden hävitessä. Välillä kuitenkin tiputaan jälleen alkupuoliskon kaltaiselle tasolle, jossa liiallista rakeisuutta saattaa esiintyä jopa saman kohtauksen aikana, eri kuvakulmista katsottaessa.

Onneksi yleisilme on kuitenkin suhteellisen kiitettävää. Värit toistuvat puhtaasti, musta ei ole aivan parasta mahdollista, mutta lähellä sitä ja elokuva on pääosin uuden näköinen. Yökohtausten yleisilmeestä joudutaan tinkimään, mutta mitään häiritsevää ei onneksi kerkeä syntymään. Mikäli niin alku kuin ajoittaiset heikkenemiset olisi saatu korjattua, olisi julkaisu priimaluokan tavaraa, mutta nykyisellään taso kuitenkin heittelee liian pahasti laidasta laitaan.

Ääni
Julkaisu sisältää miehekkäät Dolby Digital 5.1 ja DTS -raidat, kuten odottaa sopii. Vaikka elokuva alun perin julkaistiin ilman mitään kummoisia monikanavamiksauksia, on masteroinnissa onnistuttu kohtuullisesti. Vanhoja elementtejä pyöritetään nyt edessä kuin takanakin, eikä mihinkään suurempaan muutokseen ole lähdetty.

Miksaukset antavat vahvan ja suhteellisen aggressiivisen vaikutuksen, mikä maistunee osalle. Toimintaelokuvan ollessa kyseessä, ei kyseinen ratkaisu ole kovinkaan suuri yllätys. Ääniä kierrätetään parhaimman mukaan, synnyttäen ajoittaista tilantuntua. Pääosin remasterointi kuuluu kuitenkin vahvemmassa LFE-kanavassa (etenkin, kun Old Painlessin astuu lavalle) ja kovemmassa äänessä, mikä peittää ajoittain jo ennestään mongertavan dialogin.

Alan Silvestrin sävellys on sopivan elokuvanmukaista, militaristisen viidakkohenkistä musiikkia, joka sopii elokuvan tunnelmaan. Oli kyseessä sitten piinaavaa kissa ja hiiri -leikkiä tai täysimittaiset sotatoimet, soi musiikki juuri oikealla tempolla.

Lisämateriaali
Levy 1:

Kommenttiraita – Kommenttiraidalla äänessä on ohjaaja John McTiernan, joka hieman tylsistyneellä äänellänsä kertailee tapahtumia ja erilaisia faktoja elokuvan teosta. Osa materiaalista nähdään myös toisen levyn dokumenteissa, mutta on tässä sentään jotain uuttakin. Ei ehkä se kaikkein mielenkiintoisin raita, mutta kyllä tämä aina yhden saalistajan nälän tyydyttää.

Tekstikommenttiraita – Tämä raita kannattaa laittaa pyörimään yhtä aikaa kommenttiraidan kanssa, sillä kyseessä on puhtaasti tekstimuodossa oleva raita. Raidalla puhuvat elokuvan tuotantoon osallistuneet henkilöt sekä elokuvahistorioitsija Eric Lichtenfeld. Kyseessä on varsin informatiivinen raita, joka käsittelee mm. elokuvan syntyä, stuntteja ja ohjaajaa.

DVD-Rom – Sisältää demon Alien Vs Predator 2 -pelistä.

Easter Egg – Mene lisämateriaalivalikkoon ja valitse DVD-rom -osio. Paina vasemmalle ja enteriä, jolloin näet lyhyen haastattelun elokuvan tuntemisesta John McTiernanin sanoin.

Levy 2:

´If It Bleeds, We Can Kill It´ The Making of Predator (28:49) – Julkaisun päädokumentti on vajaa puolituntinen katsaus elokuvan synnystä julkaisuun saakka. Lievää kehumista lukuun ottamatta dokumentti on katsomisen arvoinen, vaikka ei nyt mitään mullistavaa paljastakkaan.

Inside the Predator:
Osio sisältää seitsemän lyhyttä ja melko pintapuolista dokumenttia elokuvasta.

Classified Action (05:22) – Katsaus alun kylähyökkäykseen ja sen suunnitteluun.
The Unseen Arnold (04:44) – Työskentelytoverit kehuvat Arskaa ja hänen Stogie-himoaan.
Old Painless (03:31) – Nimensä mukainen kooste aseen teosta ja käytöstä.
The Life Inside (04:29) – Tribuutti Predatoria näytelleelle Kevin Peter Hallille, joka poistui keskuudestamme vuonna 1991.
Camouflage (04:56) – Kooste elokuvassa nähtävien henkilöiden kasvomaalauksista ja niiden yksilöllistämisestä.
Welcome to the Jungle (02:41) – Lyhyt pätkä viidakon kauneudesta ja elokuvallisista hyödyistä.
Character Design (04:43) – Vajaa viisiminuuttinen kooste hahmojen suunnittelusta ja erottelusta.

Predator Special FX – Viisi lyhyttä ja mitäänsanomatonta pätkää Predatorin naamiointijärjestelmästä ja sen vaiheista. Eräänä triviana kuitenkin mainittakoon, että kyseisen osion alta löytyy lyhyt video Predatorin alkuperäisestä ulkomuodosta.

Deleted Scenes + Outtakes – Sisältää yhteensä neljä lyhyehköä pätkää, joista yksi on poistettu kohtaus. Ei mitään kovin erikoista katseltavaa.

Predator Profile – Lyhyt kuvakoostelma Predatorin käyttämistä aseista ja varustuksesta. Sisältää myös elokuvassa näkemättömiä aseita.

Photo Gallery – Useampi kymmenen kuvaa elokuvan henkilöistä, kulisseista ja julisteista. Poikkeuksellista mielenkiintoisempi kuvagalleria, koska kuvat eivät ole vain elokuvasta otettuja stillejä.

Easter Egg – Levyltä löytyy kolme lyhykäistä pääsiäismunaa, joiden luokse pääsee seuraavanlaisesti:

1. Mene Inside the Predator -valikkoon ja valitse sieltä Classified Action. Paina ylöspäin ja näet lyhyen haastattelun Jesse Venturalta.
2. Mene Predator Special FX -valikkoon ja valitse sieltä Main Menu. Paina vasemmalle ja näet Stan Winstonin haastattelun.
3. Mene kuvagalleriaan ja paina kuudennentoista kuvan kohdalla enteriä, jolloin elokuvan henkilöstö kertoo elokuvan aikana tapahtuneesta sairauskohtauksesta.

Yhteenveto
Predator edustaa vanhaa hyvää aikaa, jolloin Arskalle mitoitettiin sellaisia elokuvia, joihin hänet oli luotu. Testosteronia ja lyijyä pursuava toimintapaketti on genrensä ja miehen parhaimmistoa, eikä se taatusti jätä ketään kylmäksi.

20th Century Foxin julkaisema Special Edition on äänen ja lisämateriaalin puolesta samalla tasolla elokuvan kanssa, mutta kuva on valitettavan vaihtelevaa. Joka tapauksessa kyseessä on mallikas, ja arvosteluhetkellä myös paras saatavilla oleva DVD-julkaisu Predatorista.