Elokuva
10-vuotias, rummuttamista yli kaiken rakastava Risto Räppääjä (Niilo Sipilä) asustelee Rauha-tätinsä (Annu Valonen) kanssa ja odottaa kuumeisesti ensimäistä esiintymistään oikealle yleisölle. Täti taas näkee päiväunia alakerrassa asuvasta, räjähtäneen mursun viiksillä viehättävästä Lennart Lindbergistä (Martti Suosalo) ja keksii oivan keinon kiinnittää könsikkään huomio. Vaan houkutteeksi aiottu kirje joutuukin vääriin käsiin, taloon juuri muuttaneelle, Riston ikäiselle Nelli Nuudelipäälle (Mimmi Lounela) ja sekasotku on valmis. Juuri kun suurimmat väärinkäsitykset saadaan oiottua, Rauha-täti katkaisee koipensa ja paikalle pyyhältää tämän serkku, Pakastaja-Elvi (Ulla Tapaninen), hurja siivousmaanikko, joka on allerginen kaikelle melulle, ja varsinkin paukkeelle, jota myös rummutukseksi kutsutaan. Kun alkaa vielä vahvasti näyttää siltä, että epäilyttävä Elvi suunnittelisikin oikeaa rikosta, on Riston ja Nellin aika pistää talon elämä taas järjestykseen.

Vauhtia, väriä ja varsinkin ääntä piisaa Mari Rantasilan ohjaamassa ihan koko perheen kohelluksessa Risto Räppääjä. Täsmäohjuksen tarkkuudella kohdeyleisöönsä suunnattu musikaaliseikkailu toimii tarkoituksessaan täydellisesti. Vastaanottimet apposen avoimina kerronnallisempiin kohtauksiin hiiren hiljaa keskittyvät lapset repeävät remakkaan sekunnin murto-osassa gagien ja vitsien tulviessa kankaalta. Fiksusti kaikki turha saarnaaminen ja sormen heristely nuttura vinossa on jätetty muiden opusten opetettavaksi pidäkkeettömään hauskanpitoon keskittyvässä kokonaisuudessa.

Sopivasti satumaisesta ympäristöstä otetaan kaikki irti ja muutenkin puhdikkaaseen elokuvaan lisätään kierroksia slapstick-komedian kulta-ajoilta tutuilla tehokeinoilla, nopeutuksilla ja kekseliäillä äänitehosteilla. Monisormisen pianoguru Iiro Rantalan hyväntuulinen musiikki yhdistelee lajityyppejä surutta sekin. Kokonaisuutta pätkivät maan mainiot esitykset puhkeavat ilmoille milloin rockina, reggaena tai 70-lukulaisina taistolaislauluina sekä, kuten jo nimikin velvoittaa, tietenkin räppinä.

Pääkaksikko Sipilä ja Lounela ovat aitoja ja raikkaita ja sopivat rooleihinsa enemmän kuin nappiin, eikä muistakaan esiintyjistä löydy sen suuremmin moitteen sijaa. Varttuneemmista viihdyttäjistä parhaiten keikan kuittaa tyystin pitelemätön Ulla Tapaninen, eikä sydämensä kyllyydestä hulluileva Martti Suosalokaan tunnu suurmiesroliensa jälkeen olevan höhlänä Lennartina lainkaan väärässä seurassa.

Yhteenveto
Risto Räppääjä tavoittaa hienosti lähdemateriaalin anarkistisuuden ja sen suuren sydämen. Ja jos katsoja, oli hän sitten suuri tai pieni, jotain elokuvasta vielä oppiikin, ei sekään ole hassumpaa.