Elokuva

Riehakasta opiskelijaelämää ylistävää Going Greekiä (2001) markkinoidaan Suomessa tekonokkelalla RunkKarit-nimellä. Mauttomana yksityiskohtana mainittakoon, että DVD-julkaisun takakannessa puolialaston mies on panevinaan lammasta. Teiniyleisöön yritetään vedota muiden muassa termeillä 'siemensyöksy', 'suolistokaasut', 'seksi' ja 'ryntäät'. Jälkimmäistä tarkennetaan vielä kertomalla niiden tarkoittavan myös 'lolloja' ja 'superhinkkejä'. Tässä vaiheessa tajusin, että RunkKarit-julkaisu tulisi muodostumaan henkiseksi taakaksi.

Jo elokuvan alkuvaiheessa käy selväksi, että raina on kaikkein tyypillisimmistä kliseistä ja onelinereista rakennettu palapeli. Liimatukka pajauttelee koulun pihalla puhelimeksi naamioidulla bongilla. Olutta kiskotaan suoraan tynnyreistä tuntemattomalla kielellä lausuttujen iskulauseiden säestämänä. Väiski Vemmelsääreltä kuulostava hintelä nulikka saa kämppäkaverikseen vantteran serkkupoikansa, joka joutuu pitämään pienempänsä puolia. Pian katsojaa palkitaan eriparitisseillä ja revitään huumoria patologisesta masturboijasta. Naispuolista yleisöä vokotellaan epäuskottavalla ja elokuvan yleistunnelmaan täysin sopimattomalla romanssilla. Sekaan yritetään ujuttaa myös kolmiodraaman aineksia, siinä kuitenkaan onnistumatta. 

Ruokalassa leikitään ruoalla ja tapellaan; täysin normaalia käytöstä ala-asteella, mutta että yliopistossakin? Hädän hetkellä isommatkin tarpeet tehdään luonnollisesti naisten vessan lavuaariin. Punk ja college-rock soivat taustalla, kun humalaiset nuoret miehet nöyryyttävät itseään ja toisiaan saadakseen himotun jäsenyyden veljeskunnasta. Pumpattava barbara tekee elokuvan vaikuttavimman naisroolin olemalla vaiti. Kukaan ei ehdi bailaamiselta opiskella, eikä teinejä näyttelemään löytynyt taaskaan kovin montaa alle kolmekymppistä. Voi hyvänen aika sentään!

Aiemmin tänä vuonna näkemäni Harold & Kumar Go To White Castle (2004) järkytti allekirjoittanutta suuresti ylivertaisella huonoudellaan. RunkKarit on kuitenkin, jos mahdollista, vieläkin järjettömämpi teos. Ensiksi mainitussa oli sentään jonkinlainen käsikirjoitus, mutta RunkKarit-pläjäys on kuin ruohoa poltelleen amiksen tajunnanvirtaa vailla mitään konkreettista kehystarinaa. Dialogi koostuu irrallisista hokemista, huudahduksista ja idioottimaisista töksäytyksistä. Henkilöhahmot ovat kuin tinasotilaita; persoonattomia ja sieluttomia. Katsojaa ei kiinnosta vähääkään hahmojen kohtalo, eikä keskushenkilönä äpäröivää, nenä-äänellä honottavaa luuseria kohtaan tunne lainkaan myötätuntoa. Filmi on myös epähauskojen koomikoiden juhlaa, joten Adam Sandler vaviskoon. Teos ei myöskään lunasta lupauksiaan, sillä tissitarjonta jää odotettua valjummaksi. Lampaaseen ei onneksi sekaannuta.

Lohduttavaa on kuitenkin se, että ohjaaja Justin Zachham on pitänyt elokuvan valmistumisen jälkeen kiitettävän matalaa profiilia, ja pidättäytynyt ohjaamasta tai käsikirjoittamasta elokuvia. Kaverin, jonka rahkeet eivät riitä edes siedettävän nuorisoelokuvan tekemiseen, on todellakin syytä katsoa peiliin ja miettiä, josko uraputki löytyisi joltain muulta toimialalta.

Kuva

Kuva (anamorfinen 1.78:1) on hivenen pehmeä ja utuinen. Lievää kohinaa on havaittavissa, muttei häiriöksi asti. Kuvanlaatu ei luonnollisestikaan yllä parhaimpien julkaisujen tasolle, mutta pienelläkin budjetilla on saatu aikaan komeahko visuaalinen ylöspano.

Ääni

Dolby Surround -ääniraita ei tietenkään ole vastaus hifistin iltarukouksiin, mutta aivan kelvollisesti sekin pystyy leiviskänsä hoitamaan. Elokuvan äänimaailma koostuu pääasiassa kitaravetoisesta musiikista ja huutavien ihmisten välisestä dialogista. Volumea saa vääntää vahvistimesta hieman normaalia kovemmalle, mutta kun oikea äänenvoimakkuus löytyy, on kuuntelukokemus varsin mielekäs. Musiikkitarjontaan olisi toivonut hieman variointia, sillä puolitoista tuntia taukoamatonta college-rock-rallien vyörytystä alkaa kieltämättä sapettaa.

Lisämateriaali

Elokuva sisältää kaksi kommenttiraitaa. Ensimmäisessä elokuvan ohjaaja Justin Zackman turisee monotonisesti elokuvastaan, eikä kuulosta lainkaan pettyneeltä lopputulokseen. Vaihtoehtoisessa kommenttiraidassa näyttelijät Dylan Bruno, Corey Pearson ja Scott Viscomi mekkaloivat kovaäänisesti. Kaverit heittävät paikka paikoin varsin viihdyttävääkin läppää, sääli vain, että samaiset miehet olivat elokuvassa käveleviä koivuhalkoja. Making of -dokumentissa (19:35) seurataan kulissien takaista törttöilyä. Hieman vasemmalla kädellä tehdyn oloinen dokkari vie katsojan seuraamaan Zackhamin ja näyttelijöiden huonosti toimivaa yhteistyötä.

Ensimmäinen poistetuista kohtauksista (10:51) on sangen viihdyttävä, mutta muiden osalta leikkaaja oli tehnyt miehen työn jättäessään ne leikkauspöydälle. The Fastest Man in The World -sketsissä (2:19) tehdään mautonta pilaa ylipainoisista. "What Went Wrong?" on kooste (4:42) kommenttiraidan äänityksestä. Bruno, Pearson ja Viscomi ovat pukeutuneet mukahupaisiin vaatteisiin, puhuvat toistensa päälle ja lopulta alkavat mäiskiä toisiaan. Harmi, ettei ohjaaja Zackham ollut turpasaunan saavana osapuolena. Traileri sisältää näennäisesti hauskimmat kohtaukset. Sen syvällisempää tutustumista tähän elokuvaan en voi suositella pahimmalle vihamiehellenikään.