Elokuva

Historian kertauskurssi. Menneiden vuosikymmenten ikonisoituneet film noir –yksityisetsivät ja heitä seuranneet kuolemanvakavat virantoimittajat saivat väistyä 1970-luvulla ns. vapaamman maailman myötä. Amerikkalaiset tarvitsivat tuolloin kipeästi piristystä Vietnamin sodan ryvettämälle itsetunnolleen ja yksi tie tähän oli tietenkin televisio. Rikollisuuden rehevöittämästä mahtimaasta on aina löytynyt tilausta laadukkaille poliisisarjoille ja niinpä 'prime timen' täyttivätkin pian letkeän disco-musiikin tahdittamana joukko astetta rennompia aseenheiluttelijoita. Yksi uusista tulokkaista oli kahden kovanaamakytän ja alamaailman kuviot tuntevan vaatefriikin tähdittämä Starsky & Hutch. Tv-sarja pyöri ison veden takana miltei viisi vuotta (1975-1979) ja rantautui myöhemmin myös kotimaamme ruutuihin.

Aikalaistensa, Charlien enkelit (2000) ja SWAT (2003), jalanjälkiä seuraten myös Starsky & Hutch löysi tiensä elokuvateatteihin uuden vuosituhannen retrotrendien myötä. Alkuperäisen sarjan henkeen ja aikakauteen nojaava uudelleenlämmittely näki päivänvalon vuonna 2004. Eturiviin oli puettu kaksi komediamaailman kuumaa tähteä ja luihu räppäri.

David Starsky (Ben Stiller) on virkaintoinen konstaapeli, jolle sääntökirjan takataskussa kantaminen ja työparin vaihto eivät ole uusia juttuja. Jäykähkö ja huumorintajuton Starsky yrittää pakkomielteisesti lunastaa ne odotukset, jotka hänen legendaksi noussut äitinsä virantoimituksessa menestyksellään asetti. Kovasta yrityksestään huolimatta rikollisten jahtaamisen tuloksena on useimmiten vain iso lasku kaupungille ja päällikkö Dobyn (Fred Williamson) vähemmän mielistelevä puhuttelu. Uhka kengän kuvasta ahterissa kasvaa tapaus tapaukselta, eivätkä tilannetta helpota pilkkaavat kollegat, joille Starsky on piirin sylkykuppi.

Asetelma muuttuu erään pieleen menneen pidätyksen myötä, kun pinnansa lopullisesti polttanut poliisipäällikkö saa Starskysta tarpeekseen ja määrää hänelle uuden parin - yksi virhe ja Starsky lentää piiristä. Dobyn sohvan toiselta puolelta luimuilee Ken "Hutch" Hutchinson (Owen Wilson), jonka poliisinura ei ole sekään edennyt ihan suunnitellun mukaisesti. Hutch on nimittäin ns. hulttio-kyttä, joka soveltaa lakia ja unohtaa raportoida takavarikoimiaan rahoja sekä todistusaineistoa. Toisien vastakohtina Starsky ja Hutch eivät tule tietenkään keskenään toimeen. Starsky ei siedä velttoilua, eikä Hutch liikaa nipotusta ja virkaintoisuutta. Ensimmäisenä yhteisenä työpäivänään Starsky ja Hutch saavat tavalliselta kuulostavan kuolintapauksen tutkittavakseen. Kaupungin rantaan on ajautunut ruumis. Asiaa pitäisi lähinnä vain vilkaista ja siirtyä seuraavaan toimeksiantoon. Läpihuutojuttu muuttuu kuitenkin molempien odottaman ison kalan jahtaamiseksi ja vie parin syvälle alamaailman huumeliigaympyröihin.

Sisäpiirin tietoihin pääsemiseksi kyttäkaksikolla on omat veikeät keinonsa: Starsky turvautuu lukuisiin valeasuihin ja Hutch vasikkaansa, Huggy Beariin (Snoop Dogg). Nimestään huolimatta Huggy ei halua tulla halatuksi, mutta antaa vastapalveluna vapaudelleen vihjeitä kaupungin pimeiden katujen tapahtumista. Tarinan edetessä kyttäkaksikon välinen karsastus muuttuu pikkuhiljaa ystävyydeksi. Hutch saa Starskysta ulos uuden, hauskan puolen ja molemmat oppivat luottamaan työpariinsa ensimmäistä kertaa elämässään. Ongelmat virantoimituksessa eivät kuitenkaan ota ratketakseen, sillä molempien uskottavuus oikeina etsivinä on edelleen heikolla pohjalla. On siis näytön paikka.

Dokumenteilla ja komedioilla uransa aloittaneen, ohjaaja Todd Phillipsin, retrohenkisen elokuvan sisältöön on poimittu kaikki ne tärkeimmät tekijät, jotka nostivat alkuperäisen tv-sarjan huimaan suosioon: hersyvä huumori, tyylikkään viileä ulkoasu ja lantiota veivaava musiikki. Mukana on miehisyyden alkuarvoja nostamassa myös se kuuluisaakin kuuluisampi matalalta murahteleva ja kumia herkästi polttava, punavalkoinen Ford Torino. Starsky & Hutch -pakettiin kuuluu luonnollisesti myös ajan hengen mukaiset, menevät asusteet ja disco-henkinen musiikki. Alkuperäinen cooli meininki on jäänyt valitettavasti hieman vähemmälle ja sen tilalle on nostettu huumoria enemmän. Ben Stillerin ja Owen Wilsonin kohelluksia (valeasukeikat ja tuplatreffit) onkin varsin hauska seurata ja etenkin Stiller loistaa esittämällä hyvätahtoista, mutta kovan onnen soturia. Siihen se hyvä sitten jääkin.

Köykäisen tarinan ympärille ei ole valitettavasti saatu tarpeeksi sisältöä. Vaikka kaikesta näkee, että elokuva on tehty kieli poskella eikä se yritä ottaa itseään vakavasti, sortuvat tekijät luottamaan vitseihinsä liikaa. Taustalla kulkee toki parivaljakon tarina huumekauppoja valmistelevan liigan kiinni saamiseksi, mutta todellisuudessa paketti rakentuu toinen toistaan seuraavista sketseistä. Ne ovatkin sinällään ihan hauskoja, mutta lopputulos jää kaipaamaan jotain syvempää. Runsaiden kliseiden (mm. eriluontoisen parin ystävystyminen, naama irvessä huutava tummaihoinen poliisipäällikkö, ylimielinen huumepomo, veemäiset kollegat ja seksikkäät naispuoliset kuulusteltavat) piikkiinkään elokuvan ontumista ei voi täysin laittaa. Tarina ei vain kanna - se jokin puuttuu eikä kokonaisuus nouse keskitason komediaa ylemmäs.

Näyttelijäsuoritukset ovat tarinan heikkoudesta huolimatta hyvää tasoa. Maailman parhaimpiin koomikkoihin lukeutuva Ben Stiller vetää elokuvassa perussuorituksen, mutta yltää silläkin useiden naurujen ansaitsijaksi. Owen Wilson on jälleen se oma itsensä, eli viileän huoleton ja kaikkien wannabeiden ihailema kaveri. Rooli Hutchina on kuitenkin varsin onnistunut ja hyvä vastapaino Stillerin esittämälle Starskylle. Parivaljakko Stiller-Wilson ei ole toisilleen tuntematon, sillä he ovat näytelleet yhdessä useammassakin elokuvassa - Zoolander (2001), The Royal Tenenbaums (2001), Perhe on painajainen - Meet the Parents (2000) ja Loputon yö - Permanent Midnight (1998). Räppärinä maineeseen pompannut Snoop Dogg on viileä Huggy Bearina ja on saanut käyttöönsä näyttelijäkaartin suurimman vaatekaapin. Snoop on ihan ookoo roolissaan, näyttely ontuu hieman, mutta hauska gangsta-dialogi sopii totutusti miehen lipevään suuhun.

Sivurooleista voi bongata ohjaaja Todd Phillippsin suosikkiparin, Vince Vaughnin ja Juliette Lewisin, joista jälkimmäisen valinta huumepomon bimboilevaksi tyttöystäväksi ihmetyttää hieman – rooliin olisi varmasti löytynyt parempiakin vaihtoehtoja. Perverssinä vankina naurattaa Will Ferrell, joka hamuaa paljasta pintaa tietoja vastaan. Kyttäkaksikon tyttöystäviksi lyöttäytyvät cheerleaderit Carmen Electra ja Amy Smart, joiden tehtävä on näyttää seksikkäiltä ja antaa silmänruokaa pakettiin. Lisäksi elokuvassa esiintyy eräs takavuosien Playboy-povipommi, jonka ryntäitä Stiller ja Wilson tuijottelevat eräässä kohtauksessa m-e-e-e-l-k-o pitkään.

Kuva

Alkuperäistä, anamorfista 2.35:1-kuvaa kantava julkaisu on tasoltaan keskitasoa. Kohinaa esiintyy pienessä määrin, mutta tämä lienee ollut ihan harkittu valinta - kuvallinen anti tavoittelee 1970-luvun rosoista ulkoasua. Roskia ei kuvassa juurikaan esiinny ja väritkin ovat varsin kylläiset.

Kuvaleikkaukset ja -tekniikka matkivat onnistuneesti 1970-luvulle tyypillisiä maneereita (pitkiä ja lyhyitä crash-zoomeja, useampaan kuvaan leikkautuvia skarveja sekä wipejä). Homma toimii ja tuo mukanaan hienovaraista ajanhenkisyyttä.

Ääni

Paketti sisältää niin englanninkielisen kuin espanjalaisenkin Dolby Digital 5.1 –ääniraidan. Laatu on parempaa keskitasoa ja keskittyy pääosin dialogiin sekä musiikkiin. Monikanavainen musiikki nouseekin upeasti esille ja luo tyylikkään viileää tunnelmaa. Tilavaikutelmaa on käytetty myös kaahailukohtauksissa sekä ryskyvämmän toiminnan aikaan.

Elokuvan musiikki myötäilee tv-sarjan disco-henkistä fiilistelyä ja on mukaan saatu muutama balladikin, yksi mm. Owen Wilsonin esittämänä. Lalo Schifrinin kuuluisaa wah-kitarateemaakaan ei ole toki unohdettu ja se soi yhtä väkevästi kuin aikanaan.

Lisämateriaali

Vaikka lisämateriaalin määrä ja laatu ovat perustasoa, sisältää paketti sentään kommenttiraidan, joka nostaa arvosanaa pykälällä ylöspäin.

Buena Vistan tapaan julkaisun alkuun on tungettu muutama traileri, jotka haluaa kärsimättömänä ohittaa ja tähän onkin tällä kertaa mahdollisuus - ei siis pakkokatselua.

Kommenttiraita
Heti raidan alkuun saa pettymyksekseen huomata, etteivät elokuvan päätähdet Ben Stiller ja Owen Wilson ole mukana kommentoimassa - äänessä on vain ohjaaja. Alkushokista toivuttuaan voi tiedonjyväsiä alkaa poimia. Kommenttiraidan taso on loppujen lopuksi ihan hyvä, vaikka kärsiikin starojen poissaolosta. Todd Phillips kertoo perinteiseen tyyliin kohtauksien sisällöstä ja miksi tietyistä kohdista oli pakko leikata palaa pois. Erinäisistä tuotantoon liittyvistä vaikeuksista (mm. musiikin oikeuksista jne.) annetaan myös kattava selonteko.

Fashion Fo Shizzle wit Huggy Bizzle (2:42)
Snoop Dogg esittelee lyhyesti kaatekomeronsa sisältöä, mistä hän pitää ja mistä ei. Suurimmassa osassa asusteista on tyyliä, mutta Snoopin suosikki, erivärisistä karvapaloista kokoon kyhätty sutenöörin turkki, saa ihmetyksen pintaan.

Last Look Special (9:20)
Normaalista itsekehuisesta tavasta poiketen tässä making of -dokumentissa keskitytään elokuvan tuotannon ja kolleganäyttelijöiden haukkumiseen. Erilaisesta lähestymistavasta huolimatta katsaus naurattaa vain parissa kohtaa.

Poistetut kohtaukset (6 kpl)

1) Starsky saarnaa Hutchille - Starsky nipottaa Hutchin yhteyksistä Huggy Beariin ja pissaamisesta julkisella paikalla.

2) Työajalla juominen - pitkähkö baarikohtaus, jossa Hutch juo keskellä keikkaa alkoholia ja Starsky paheksuu asiaa.

3) Huviajelu - leikkaamaton kaahailukohtaus, jossa Starsky näyttää mihin hänen Ford Torinonsa pystyy. Hauska kohtaus, jonka olisi suonut tulevan mukaan myös itse elokuvaan.

4) Hutchin elämänasenne - leikkaamaton kohtaus, jossa Hutch selventää Starskylle, että keikkaa ei kannata ottaa ennen keskipäivää, koska muuten loppupäivä menee raportteja kirjoittaessa. Jos keikka otetaan myöhemmin, kaavakkeiden täyttelystä saa ylityökorvauksen.

5) Manetti saa ansionsa mukaan 1 - ilkkuva poliisikollega, Manetti, saa tuntea Starskyn nyrkin voiman.

6) Manetti saa ansionsa mukaan 2 - alkuperäinen loppukohtaus, jossa tv-sarjan alkuperäiset Starsky & Hutch (Paul Michael Glaser ja David Soul) näyttävät Manetille taivaan merkit. Hauska kohtaus, joka olisi sopinut tällaisenaan paremmin elokuvaan kuin teatteriversioon leikattu lyhyt visiitti.

Gag Reel (5:00)
Pilalle menneet kohtaukset sisältävät ison tukun nauruhermoja kutkuttavia mokailuja. Mukana on niin yksittäisiä kuin tusinaotoksiakin. 

Yhteenveto

Retrohenkinen, 1970-luvun tv-sarjaan pohjautuva Starsky & Hutch on ns. puolihauska elokuva. Näyttelijäsuoritukset ovat hyvää luokkaa, vitsit hauskoja, mutta jokin mättää. Vaikka tarinan kliseisyydenkin antaa anteeksi, jää lopputekstien jälkeen päällimäiseksi tunteeksi melko tyhjä olo. Juoni on hyvin heppoinen ja sitä leimaa suoraviivaisuus. Yhdenkin kunnon yllätyksen mahduttaminen muuten niin ennalta-arvattavaan elokuvaan olisi saanut paljon aikaan. Nyt lopputulos on varsin laiha, vaikka onnistuukin naurattamaan tasaisin väliajoin.

Ajan henki ja tunnelma on onnistuneesti saatu mukaan eikä legendaarista Ford Torinoakaan ole paha katsella. Tasokkaampi kokonaisuus olisi vaatinut mukaan lisää hevosvoimia ja vähemmän lapsenomaisuutta. Nyt elokuva tyytyy muistuttamaan lähinnä tv-sarjan keskitasoista jaksoa, jonka nähtyä toivoo ensi viikolla tulevan taas jotain parempaa.

Tuomio: Lievä pettymys, mutta ihan kelpoa sunnuntaiviihdettä.