Elokuva

Tämän eepoksen nimeä ei varmaan kukaan ole välttynyt kuulemasta. Margaret Mitchellin (1900-1949) romaani, Tuulen viemää, julkaistiin vuonna 1936, ja se jäi ainoaksi hänen eläessään julkaistuksi teoksekseen. Muita Pulitzer-palkitun kirjailijan tuotoksia on julkaistu vasta 2000-luvun vaihteessa.

Tarina sijoittuu samoihin paikkoihin, joissa Margaret itsekin eli. Päähenkilö Scarlett muistuttaa muutenkin paljon häntä ja hänen elämäänsä. Molemmat olivat useamman kerran naimisissa ja joutuivat tekemään uhrauksia läheistensä eteen.

Menestyksen siivittämänä menestysromaanista tehtiin myös suuren luokan elokuva. Tuotanto kärsi suurista ongelmista, ja alkuperäinen ohjaaja George Cukorkin sai potkut kesken kuvausten. Vuonna 1939 maailman elokuvateatterit ja yleisön valloittanut Tuulen viemää on vielä nykyäänkin maailman arvostetuimpia ja menestyneimpiä elokuvia. Samasta tarinasta on tehtailtu muitakin versioita, joista tunnetuin lienee TV-sarja Scarlett (1994). Siinä miespääosassa nähtiin James Bondinakin tunnettu Timothy Dalton.

Loppujen lopuksi Victor Flemingin ohjaaman alkuperäisen Tuulen viemää -elokuvan tähdet ovat kuitenkin unohtumattomat Clark Gable ja silloin vielä suhteellisen tuntematon Vivien Leigh, joka pääsi esiintymään roolissa voitettuaan kuuluisan Scarlett-kilpailun. Teoksen nimi juontaa juurensa menneestä elämäntavasta, johon sisältyi orjuutta, ja pitkälti juuri sen vuoksi puhkesi Yhdysvaltain sisällissota (1861-1865), jonka aikaan tarina sijoittuu.

Sota on kuitenkin pelkkää taustaa, joka luo tarinaan lisää syvyyttä. Itse sotimiseen ei juurikaan keskitytä, vaan pääosassa ovat ennen kaikkea henkilöt. Elokuva aloitetaan kesäisissä tunnelmissa Scarlett O’Haran (Leigh) esittelyllä. Aikuisuuden kynnyksellä tepasteleva plantaasiomistajaperheen vanhin tytär rakastaa leikkiä hänen ympärillään alati liehittelevillä miehillä ja näiden tunteilla kaikkien ollessa korviaan myöten ihastuneita häneen. Scarlett on kuitenkin ihastunut vain Ashley Wilkesiin (Leslie Howard), joka on menossa naimisiin Melanien (Olivia de Havilland) kanssa.

Juhlissa Scarlett päättää kertoa tunteistaan miehelle, toivoen siten voivansa estää Ashleyn ja Melanien häät. Yritys epäonnistuu, ja sen sijaan Scarlett tulee tutustuneeksi englantilaiseen Rhett Butleriin (Gable). Tuli leimahtaa välittömästi pariskunnan välillä, mutta enimmäkseen vihan muodossa Scarlettin voimatta sietää Rhettiä ja tämän loukkaavia sutkautuksia.

Sitten syttyy sota. Pohjois- ja etelävaltiot taistelevat keskenään, ja vaikka rintama ei alkuun ulotu lähellekään kotitila Taraa, sota kuitenkin mutkistaa monia asioita. Scarlettin on taisteltava niin läheistensä kuin oman hyvinvointinsakin puolesta ympäriltä sortuvassa maailmassa, tietämättä vieläkään ketä tahtoisi rakastaa.

Muhkeasta kestostaan huolimatta elokuva jaksaa viihdyttää alusta alkaen erinomaisella teholla. Etenkin monet sivuhahmot pukkaavat olemaan ärsyttävyyden rajamailla ylinäytellyssä tyhmyydessään, mutta tätä tasapainotetaan loistavasti päähenkilöiden aidommalla käyttäytymisellä. Onhan elokuvassa paljon 1900-luvun alkupuolen näyttelijätyöskentelylle tyypillistä ylinäyttelyä, mutta siihen pitää vain suhtautua myötämielisesti. Ei se niin rasittavaa loppujen lopuksi ole, ja sen voi ottaa huumorilla.

Vaikka paikoin tuntuu, että mukaan on tungettu kaikkea turhempaakin, täytyy silti myöntää käsikirjoituksen olevan kerrassaan upean täyteläinen, siitäkin huolimatta että sitä kirjoitti toistakymmentä eri ihmistä. Kokonaisuus noudattaa draamallisesti hieman harvinaisempia ratkaisuja, kuten käännekohtien sijoittamista eri kohtiin kuin tyypillisesti on totuttu. Tämän vuoksi onkin ollut mahdollista ottaa mukaan paljon osuuksia, jotka peruskaavalla tehdystä elokuvasta olisi jouduttu poistamaan. Myös dialogi on ajatonta ja paikoin hauskaakin.

Väliajalla kahteen osaan jaetut elokuvanpuoliskot ovat keskenään myös melko erilaisia. Alkupuolella tapahtuu ja jännitystäkin on mukana, mutta elokuvan pidempi loppupuoli keskittyy enimmäkseen Scarlettin ja Rhettin yhteiselämään ollen siten enemmänkin perhedraamaa. Loppu tuntuukin siksi hurjasti ylipitkitetyltä ja joistain katsojista ehkä jopa tylsältä. Kuin varsinaisen lopun jälkeen jouduttaisiin seuraamaan päähenkilöiden elämää vielä ylimääräinen tunti. Tämä kääntyy silti eduksi tarkasteltaessa elokuvaa kokonaisuutena ja erityisesti päähenkilön kannalta. Onhan kokonaisuus todella massiivinen etenkin dramaturgisella tasolla. Toisaalta elokuvan pitkä loppuosa kertoo myös arkielämää kohtaavista odottamattomista käänteistä, joihin ei kukaan voi varautua.

Yleissivistykseen kuuluva elokuva on ehdottomasti Hollywoodin elokuvatuotannon huipentuma, jonka rinnalla kaikki pienemmät tuotannot kalpenevat. Tässä tarinassa kaikki on suurta lavasteita ja tunteita myöten. Tunteita myös käsitellään paljon laajemmin ja syvällisemmin kuin esimerkiksi Casablancassa, minkä vuoksi Tuulen viemään henkilöihin samaistuu sata kertaa paremmin.

Tekniikka
Collector’s Editionissa niin kuva kuin ääniraidatkin on remasteroitu entistä paremmiksi. Varsinkaan kuvassa ei ole kovinkaan suurta eroa verrattuna aiemmin julkaistuun normaaliversioon. Jo tuossa yhden levyn julkaisussa kuvanlaatu oli ikäänsä nähden hyvää, ja tässä 65-vuotisjuhlaversiossa on poistettu digitaalisesti ne viimeisetkin roskat. 1.37:1-suhteen kuva hehkuu 30-luvun väreissä todella häikäisevänä, eikä pikkuongelmista kuten vähäisestä rosoisuudesta sovi valittaa. Mitään silmille hyppääviä teknisiä virheitä ei ole havaittavissa lukuun ottamatta paria pientä kameran tarkennusvirhettä. Näin vanhaksi elokuvaksi kuva on käsitelty aivan täydelliseksi.

Julkaisu sisältää niin alkuperäisen mono- kuin remasteroidun Dolby Digital 5.1 -ääniraidankin. Näitä vertailemalla huomaa, että järisyttävän suurta eroa ei ole. Uudempi ääniraita kuulostaa kyllä tuhdimmalta ja musiikki on miksattu käyttäen kaikkia kanavia hyödyksi. Elokuvan voi silti hyvin katsoa kummalla tahansa vaihtoehdolla, varsinkin jos käytössä ei ole kummoista kotiteatterilaitteistoa. Subbarille ei pahemmin tavaraa työnny edes räjähdyksissä, joten kyseessä on hyvin naapuriystävällistä kuuntelunautintoa. Ääniraita on saatavilla DD 5.1-muodossa myös saksaksi ja espanjaksi dubattuna.

Musiikista on vastannut Max Steiner, ja sävellykset ovatkin laadukasta jälkeä, johon ei kyllästy useillakaan kuuntelukerroilla. Päinvastoin, tunnuskappaleet muodustuvat jopa kotoisan tutuiksi leffasävelmiksi, aivan kuten hyvän elokuvamusiikin pitääkin. Lisäplussaa voi antaa myös todella tyylikkäistä valikoista, jotka ovat elokuvan tyylille uskollisia.

Lisämateriaali
(Kaksipuoleisesta) yhden levyn julkaisusta poiketen tässä juhlaboksissa elokuva on jaettu kahdelle erilliselle levylle. Parempi ratkaisu kaikille, jotka onnistuvat helposti sotkemaan levyn pinnat sormenjäljillään. Molemmat elokuvalevyt sisältävät elokuvahistorioitsija Rudy Behlmerin kommenttiraidan. Miehen ääni on kiitettävän selkeä, ja heppu puhuu lukien jonkinlaista ennakkoonvalmisteltua kommenttikäsikirjoitusta. Turhia välijuttuja ei siis kuulla, vaan täyttä asiaa selkein lausein. Kommenttiraita onkin oikeastaan eräänlainen dokumentaariraita, jossa keskitytään elokuvan historiallisiin yksityiskohtiin.

Kolmas levy keskittyy elokuvaan ja sen tekoon. Virallinen The Making of a Legend: Gone with the Wind -dokumentti on jaettu peräti 32 eri osaan ja kestoakin sillä on yli 2 tuntia. Dokumentissa käsitellään erittäin yksityiskohtaisesti aivan kaikkea; kirjan kirjoittamisesta sen käsikirjoitukseksi muokkaamiseen ja näyttelijöiden valinnoista kuvausten kautta ensi-iltaan. Mukana on niin hurjasti elokuvaan kaukaisestikin liittyviä asioita yksityiskohtaisesti esitettyinä, että tämän kattavampaa informaatiopakettia ei tule toista mieleen.

Restoring a Legend (17:43) -dokumentti on harvinaista herkkua, jossa tutustutaan Warner Brosin masterointistudiolaitteistoon. Ammattilaisten kertomat informaatiot filmin käyttäytymisestä ja sen tallentaman materiaalin jälkikäsittelystä vuosikymmenten jälkeen ovat mielenkiintoista katsottavaa kaikille elokuvien tekemisestä kiinnostuneille. Pätkässä mainitaan myös tämän julkaisun sisältämän elokuvan olevan värikäsitelty mahdollisimman paljon sen alkuperäisiä värejä kunnioittavaksi.

Atlantassa kuvatun elokuvateatteriensi-illasta koostettu TV-ohjelma nähdään Dixie Hails “Gone with the Wind” (3:57) -osiossa alkuperäisessä muodossaan. Historical Theatrical Short (11:19) -osiossa nähtävä lyhytfilmi The Old South esitteli elokuvan aikoinaan Amerikassa alueilla, joilla ei tunnettu Etelävaltioiden historiaa. Esittely oli tarpeen, koska siihen aikaan esiintyi paljon rasismia, ja monet olisivat saattaneet ymmärtää väärin elokuvassa mainitut neekeri-sanat.

Atlanta Civil War Centennial (3:39) -pätkässä nähdään palasia sisällissodan 100-vuotisjuhlien yhteydessä järjestetystä elokuvan uusintaensi-illasta. Näiden kaikkien lisäksi mukana on vielä kansainvälistä levitystä varten elokuvan alkuun lisätty teksti-intro Amerikan sotahistoriasta (1:17) sekä kolme tunnettua kohtausta dubattuna ranskaksi, italiaksi ja saksaksi. Sokerina pohjalla nähdään vielä viisi teatteritraileria ja lista elokuvan voittamista palkinnoista.

Neljäs levy on omistettu näyttelijöille. Olivia de Havilland (Melanie) kertoo todella kiehtovalla tyylillä muistelmiaan elokuvan tekemisestä omalta kohdaltaan. Hänessä on selkeästi tarinankertojan vikaa, sillä hidas ja eläytynyt puhe pitää jännityksen yllä koko 40-minuuttisen ajan. Yksi tärkeimmistä tässä ilmi tulevista tiedoista on, että hän esiintyi elokuvassa laittomasti, vastoin sopimustaan toiselle studiolle. Clark Gable kuoli vuonna 1960 sydänkohtaukseen, ja hänen elämäänsä muistellaan Gable: The King Remembered (1:05:03) -dokumentissa. Vivien Leigh puolestaan menehtyi vuonna 1967, ja hänen muistolleen omistettu dokumentti vuodelta 1990 kantaa nimeä Vivien Leigh: Scarlett and Beyond (46:06).

Lisäksi tarjolla on muutamaminuuttiset lyhytdokumentit elokuvan sivuhenkilöiden näyttelijöistä. Mukana ovat kaikki tärkeimmät, mukaan lukien Thomas Mitchell (Gerald, Scarlettin isä), Barbara O’Neill (Ellen, Scarlettin äiti), heidän tyttäriensä Suellen ja Carreenin näyttelijät Evelyn Keyes ja Ann Rutherford, kaikki talon palvelijat, Leslie Howard (Ashley), Rand Brooks (Ashleyn veli), sekä seitsemän muuta henkilöä. Osion lopuksi nähdään lisämateriaalin Exit-outro (0:43).

Tyylikäs boksi sisältää vielä 20-sivuisen keräilyvihkosen, jollaista on myyty aikoinaan elokuvateattereissa 25 sentin kappalehintaan. Vihkonen sisältää mm. elokuvan alkutekstit, kuvia ja maalauksia sekä runsaasti informaatiota englanniksi. Kaikki bonuslevyiltä löytyvä lisämateriaali on myös tekstitetty kahdellatoista eri kielellä, mukaan lukien suomi.

Yhteenveto
10 Oscaria voittanut Tuulen viemää on hieno historiallinen klassikko ja ennen kaikkea ajaton mestariteos, jonka viihtellisyys ja upeat näyttelijät kantavat kevyesti pitkänkin kestonsa ajan. Tämä tekee mieli katsoa vähintään kerran vuodessa uudestaan, jo senkin vuoksi, että joka katselukerralla tulee löytäneeksi aina jotain uutta hahmojen ajatusmaailmasta. Amerikkalaisille sisällissodan aikaan sijoittuva rakkaustarina lienee pyhääkin pyhämpi, mutta ei se estä meitä eurooppalaisiakaan asiaa ymmärtämästä.

Neljä levyä käsittävä Collector’s Edition on muhkea boksi, jonka ostaminen ei ole aivan välttämätöntä jo normaalin DVD-version omistajille. Remasteroidut kuva- ja ääniraidat eivät poikkea niin paljon aiemmasta julkaisusta, että niiden vuoksi varsinkaan normaalin katsojan kannattaisi tähän pakettiin satsata. Sen sijaan, mikäli noin kahdeksan tuntia lisämateriaalia houkuttaa, tai jos haluat nauttia elokuvan mahdollisimman parhaalla laadulla, on tämä keräilyboksi valintasi.