Öystilän kylän päälliköksi kohonneen Hikotuksen ja lohikäärme Hampaattoman kolmas ja viimeinen seikkailu.
Ohjaaja M. Night Shyamalan palaa elokuviensa Unbreakable ja Split vaarallisiin maailmoihin.
Juha Lehtolan huumoriton draamakomedia perustuu Kari Hotakaisen romaaniin.
1960-luvun alun Yhdysvaltoihin sijoittuva, koskettava ja humoristinenkin tie-draama on toden inspiroima kertomus epätodennäköisestä ystävyydestä.
Menestyneen, mutta hölmöntyperän scifikomedian edellistäkin hölmömpi ja typerämpi jatko-osa.
Clint Eastwoodin draamajännäri eläkeikäisestä salakuljettajasta, joka saa peräänsä niin virkavallan kuin kartellinkin.
Naurettava, mutta ei suinkaan hauska komedia kouluja käymättömästä neidosta, joka haluaa menestyä.
Transformers -saagan itsenäinen esiosa kertoo Bumblebee-autobotin tarinan.
Klaus Härön ajatuksekas elokuva ikääntyneestä taidekauppiaasta, joka haluu tehdä vielä yhden hyvän kaupan.
Iki-ihanan elokuvan melkein yhtä suloinen jatko-osa.