Tämän päivän suurvaltapolitiikkaa ja kovaotteista poliisijännäriä yhdistelee Peter Bergin kiihkeä kovapanostus The Kingdom.
Ikiaikaisen tarun moderni versio on kunnianhimoinen esitys. Silmille silkkaa karkkia, mutta myös tunteita olisi runsaudensarveen saanut mukaan mahtua.
Kyyninen lakimies Michael Clayton kasvattaa omatunnon, paremmin käsikirjoittajana tunnetun Tony Gilroyn tyylitellyssä esikoisohjauksessa.
Mel Brooksin ratkiriemukkaassa esikoiskomedissa parhaat päivänsä nähnyt Broadway-tuottaja lyöttäytyy yhteen kirjanpitäjän kanssa tarkoituksenaan huijata rahoittajia tuottamalla vuosisadan surkeimman musikaalin.
Kaksi uutta episodia tuttuun avaruussaagaan.
Nopeatempoinen komediasarja seuraa nuorten elämää pikkukaupungissa tuoden 1970-luvun kirjaimellisesti olohuoneisiin.
Kaikkien aikojen slasherin lavennetussa ja brutaalissa päivityksessä Michael Myersin tarina väännetään rautalangasta.
Lainelautaileva pingviini ja muut luonnonoikut seikkailevat ”ihan kivassa” koko perheen komediassa.
Robert Redford ottaa kantaa Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan ajatuksia herättävässä sotadraamassa.
Earl jatkaa pahojen tekojensa hyvitystä.