Moskova, 1953. Elettiin alati pahenevan paranoian aikaa, jolloin jokainen koputus ovelle voi merkitä kuolemaa, riippumatta valta-asemasta. Kun Neuvostoliiton kaikkien pelkäämä johtaja, vainoharhainen tyranni Josef Stalin (Adrian McLoughlin) saa sairaskohtauksen ja kuolee, alkaa hullunmyllyksi menevä valtataistelu tämän seuraajan paikasta. Jo ennen hautajaisia paikalle ovat haaskalintuina liitäneet maan vallanahneimmat kommunistipoliitikot, kuten puoluepamppu Nikita Hruštšov (Steve Buscemi), pelätyn salaisen poliisin NKVD:n päällikkö Lavrenti Berija (Simon Russell Beale), kenraali Georgy Žukov (Jason Isaacs), Stalinismiin uskova poliitikko Georgi Malenkov (Jeffrey Tambor) sekä ulkoministeri Vjatšeslav Molotov (Michael Palin), jotka kampittavat ja puukottavat tosiaan selkään jokaisessa käänteessä. Kiehumapisteeseen kuumentuvassa Kremlissä pakkaa sekoittavat vielä lisää Stalinin oma jälkikasvu, tasapainoton poika Vasily (Rupert Friend) ja arvaamaton tytär Svetlana (Andrea Riseborough).

Älykkään brittisatiirin mestarin, Armando Iannuccin, ohjaama ja vakkarikavereidensa Peter Fellowsin, David Schneiderin ja Ian Martinin kanssa käsikirjoittama Death of Stalin on armotta alakertaan potkiva komedia tosipohjaisesta valtataistelusta, joka muokkasi itänaapuriamme vain hiukan yli kuusikymmentä vuotta sitten. Pohjana hillittömälle poliittiselle satiirille toimii Fabien Nuryn ja Thierry Robinin sarjakuvateos La mort de Staline.

Iannuccin ote tapahtumiin ja henkilöhahmnoihin on armoton, eikä ilmeisesti kukaan olekaan kuvannut yhtä kuvia kumartamattomalla tavalla todellisen elämän hirmuhallitsijoita sitten Chaplinin rakastetun Diktaattorin (1940). Tosin sillä erotukselle, että Chaplinin elokuvan valmistuessa maailma ei vielä tiennyt Hitlerin hirmuteoista, kun taas Stalinin julmuus ja puhdistukset ovat olleet jo pitkään tiedossa. Mutta mikään ei ole Iannuccille pyhää ja tai edes liikaa, vaan mies iskee joukkoineen jokaisen iskun perille asti, josta esimerkkinä kohtaus, jossa henkitoreissaan viruvalle kansojen isälle ei enää löydy pätevää lääkäriä, koska kaikki tarpeeksi ammattitaitoiset olivat jo tapettu. Viimeiset kuvat lopputekstien alla kertovat ajoista, jotka eivät ole vieläkään sen suuremmin muuttuneet. Yhtä lailla Iannuccin visioissa tuntuu olevan mukana enenmmän kuin hippunen Monty Python -anarkiaa, jonka tuo lihaksi legendaarisesta ryhmästä näyttelijäkaartissa mukana oleva Michael Palin.

Nimekäs pääporukka, varsinkin Buscemi, Beale, Isaacs ja Tambor, joista jokainen puhuu ohjaajan vaatimuksesta vain puhdasta englantia, ilman venäläisaksenttia, loistavat rooleissaan suvereenisti, mutta onnistujien listalle kuuluu luonnollisesti myös Paddy Considine toveri Andrejevina, Radio Moskovan johtajana, joka joutuu henkensä uhalla lavastamaan Mozartin konsertin, kun Stalin hetken mielijohteesta haluaakin jo nähdystä esityksestä tallenteen, jonka kapinallisena pianistina Marya Yudinana nähdään Olga Kurylenko. Rupert Friend ja Andrea Riseborough piirtävät niin ikään erinomaiset kuvat hirmuhallitsijan jälkikasvuna.

Venäjällä tietenkin pannaan julistettu Death of Stalin todistaa, että poliittinen komedia elää ja voi hyvin. Ja kun tekijöinä on tarpeeksi terävät ja pelottomat ihmiset, sen avulla voi kertoa julmaakin historiaa, ja ehkä vielä joskus jopa muuttaa maailmaa.