Alkuperäinen nimi: 
The Nun
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2018
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
16
Kesto: 
97
Nunna
Jussi U. Pellonpää, To, 06/09/2018 - 21:24

Elokuva

On vuosi 1952, pienen Biertanin kylä liepeillä Romaniassa. Kun yksi Saint Cartan luostarin nunnista päätyy itsemurhaan, Vatikaani lähettää paikalle katolisuuden epänormaalien ilmiöiden tutkijan, myös Ihmeidenmetsästäjänä tunnetun isä Anthony Burken (Demian Bichir). Mukaan lähtee myös valaa vailla valmis nunna, sisar Irene (Taissa Farmiga), joka ihmettelee itsekin kardinaalilta saamaansa komennusta. Kaksikon oppaaksi löytyy Biertanin kylän oma hulivilipoika Frenchie (Jonas Bloquet), joka ensimmäisenä löysi hirttäytyneen uskonsiskon.

James Wannin tuottamat ja ohjaamat, mukavasti menestyneet, tosielämän yliluonnollisia tapauksia tutkineen Warrenin pariskunnan (Vera Farmiga ja Patrick Wilson) tarinoita tulkinneet Kirottu -elokuvat (Kirottu (2013) ja Kirottu 2 (2016) ovat synnyttäneet jo aiemminkin muutaman spinoffin leffoissa nähtyjen hahmojen ympärille, kuten demonisen Annabelle -nuken kaksi omaa esitystä, Annabelle (2014) ja Annabelle: Creation (2017). Nyt valokeilaan nostetaan ensimmäisessä Kirotussa nähty hirviönunna, jonka oma soolo on saanut yksinkertaisen nimen Nunna.

Corin Hardyn ohjaama ja Gary Daubermannin kirjoittama Nunna on kauhultaan kulunut ja horroriltaan halpa kierrätyskeskus, joka paiskoo katsojan silmille (onneksi ei sentään 3D:nä) liki jokaisen kliseen, mitä genrestä voi ylipäätään keksiä. Ylösalaisin kääntyvät ristit, salaovet ja pimeät käytävät, oudosti sammuilevat kynttilät ja joka ainoa otus ja eläväkuollut kuuluvat takuuvarmasti mukaan repertuaariin. Tunnelma pysyy koko ajan studion kliinisenä, shokkien perustuessa pääasiassa koviin ääniefekteihin ja salamaleikkauksiin. Vaikka perkeleelliselle nunnalle tarjotaankin taustaa, loppupeleissä on katsojalle jo aivan sama mistä pahuus on paikkakunnalle kummunnut, sillä juonenkuljetus on pelkkä tekosyy tuottaa valkokankaalle niin turruttavan monesti jo nähtyjä ilmestyksiä.

Tarantinon Hateful Eightista (2015) muistettava Demian Bichir on ristikkoja täyttävä älykkö, kuin Vatikaanin oma Mulder, jolle Kirottu -elokuvissa naispääosassa nähtävän Vera Farmigan sisko, Taissa Farmiga on Scully, näkyjä näkevä ja tuonpuoleisen viesteille vastaanottavainen sisar Irene. Paul Verhoevenin huikeassa Ellessakin nähty Jonas Bloquet on aavistuksen koominen sidekick, muutaman yksrivisen keskellä kauheuksia heittelevä vääräleuka ja Bonnie Aarons kaiken pahan alkujuuri, demoninen nunna Valak.

Yhteenveto

Muutamista mukavasti vääristyneistä visioistaan huolimatta lähinnä tylsä kavalkadi niitä kaikkein kuluneimpia kummajaisia.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016