Knock at the Cabin
Jussi U. Pellonpää, Pe, 03/02/2023 - 22:08

Elokuva

Sateenkaariperheen Ericin (Jonathan Groff) ja Andrew´n (Ben Aldridge) sekä heidän 8-vuotias tyttärensä Wenin (Kristen Cui) mökkiloma Pennsylvanian korvessa saa järkyttävän päätöksensä, kun metsänreunaan ilmestyy neljä aseistautunutta muukalaista: Leonard (Dave Bautista), Sabrina (Nikki Amuka-Brid), Adriane (Abby Quinn) sekä Redmond (Rupert Grint). Fanaattisesti viestiinsä uskovat tulijat vaativat perheeltä vain yhtä asiaa, valintaa siitä; kenen henki on uhrattavissa, jotta maailmanloppua ei seuraavana päivänä tulisi.

Hyvinkin epätasaiasen elokuvantekijän M. Night Shyamalanin uusin elokuva, Knock at the Cabin perustuu Paul G. Tremblayn 2018 julkaistuun kauhunovelliin The Cabin at the End of the World ja sen on elokuvaksi sovittanut ohjaajan kanssa Steve Desmond sekä Michael Sherman.

Kahden viimeisimmän elokuvansa, hienon Splitin (2016) tarinan typerällä jatkolla tuhonneen Glassin (2019 ja naurettavan scifijännärin Old (2021) jälkeen koukkumaakari tuntuu löytäneen hiukan paremman vireen, sillä Knock at the Cabin onnistuu pitämään synkistelevän tunnelmansa loppuun saakka. Loppupeleissä mitään sen valmiimpaa ei kuitenkaan saada aikaan, vaikka ilmestykirjan profetiat konkretisoituvatkin tutuilla tuhotehosteilla. Väkivaltaa tarinasta löytyy, mutta se tapahtuu pääasiallisesti kuvan ulkopuolella. Tapansa mukaan ohjaaja tekee Hitchcockit käväisemällä itsekin kuvissa.

Premissi elokuvalle on kuitenkin mielenkiintoinen: voiko uhkaajien karmaiseva väite pitää paikkansa ja onko globaali kataklysmi estettävissä primitiivisellä uhrauksella? Mitä pitemmälle tarina etenee, sitä enemmän Eric ja Andrew joutuvat punnitsemaan tv:stä näkemiään todisteita maailman tilasta, mutta onko kyse vain joukkopsykoosista vaiko todellisesta uhasta? Shyamalanin versio on ottanut vapauksia melankolisen lohduttomasta alkuperäistarinasta varsinkin loppuratkaisun suhteen, joka nyt tuntuu turhankin vesitetyltä. Mukaan on uutettu ajankohtaisia teemoja ja metaforia luonnollisestikin uskonnosta sekä sateenkaariperheistä, joiden hinta onnelle on aina enemmän kuin normaalin heteroperheen.

Molskeilta elokuviin on jyrännyt moni ex-painija, kuten menestyneimpänä ehkä Dwayne ”The Rock” Johnson, mutta yksi lahjakkaimmista kaapeista, joita kehistä on valkokankaalle koskaan tullut, on Dave Bautista, joka on tuttu mm. Guardians of the Galaxy -trilogiasta. Bautistan Leonard on vakuuttava ilmestys, yhtä aikaa lapsenomaisessa uskossaan sympatiaa herättävä, mutta myös myös äärimmäisen pelottava järkäle. Keskustrio, Groff, Aldridge ja Cui onnistuvat hekin rooleissaan, mutta loput kolme, Amuka-Brid, Quinn ja yhä Harry Pottereiden varjoista pois pyrkivä Rupert Grint eivät saa tarpeeksi tilaa.

Yhteenveto

Knock at the Cabin on aavistuksen parempi Old, mutta se nyt ei ole vielä mikään kehu tai suositus.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016