23-vuotissynttäreitään ympäri galaksia riehakkaasti juhlivan Kara Zor-Elin (Milly Alcock) eli Supermanin serkun, Supergirlin, kostea bailaaminen saa tylyn lopun, kun rakas Krypto-koira saa tuta avaruuspiraatti Brigandien julmuuden. Pelastusreissuun päätyvät mukaan myös vanhempiensa murhaajille kostoa vannova nuori Ruthye (Eve Ridley) sekä planeettojen välinen palkkionmetsästäjä Lobo (Jason Momoa).

Siinä missä James Gunnin mainio Superman (2025) oli värikäs ja sarjakuvamainen fantasiaseikkailu, Craig Gillespien (I, Tonya, 2017) ohjaama Supergirl on rosoisen särmikäs ja tarinaltaan synkempi ajojahti Star Warsien hahmogallerialla täydessä Mad Max -hengessä. Ana Nogueiran kirjoittama tarina on kuin fantasiamaailmaan siirretty Kova kuin kivi (True Grit, 2010), jossa kostoa vaativa nuori tyttö saa mentorikseen omanlaistaan oikeutta jakavan myyttisen hahmon.

Simppelin juonikuvion käänteitä maustetaan tasaisin väliajoin hyvillä nujakoilla, ja vaikka Supergirl ei aivan serkkunsa nimikkoelokuvan tasolle ylläkään, napakka ja vauhdikas rymistely on silti ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Suurin plussa menee itse nimihenkilölle. Jo Supermanissa piipahtanut, parhaiten ehkä HBO:n House of the Dragon -sarjasta tuttu Milly Alcock vetää hyvän roolin alituiseen krapulaisena Karana. Hän rakentaa vastuuttomasta kiukkupussistaan sympatiaa ansaitsevan antisankarin, jonka tekoja ymmärtää. Matthias Schoenaertsille ei vahvassa maskissa ole liikaa hommia jäänyt pääpahis Kreminä, eikä liiemmin saa ruutuaikaa Jason Momoan Lobokaan, vaikka tämän piipahduksella onkin vahva vaikutus juonikuvioon ja nimihenkilöön. Supergirlin vanhempina nähdään David Krumholtz ja Emily Beecham, kun taas Eve Ridleyn rooli Ruthyena on toimia koston katalyyttinä. Tokihan kuvissa käy myös David Corenswet Supermanina muistuttamassa ylivertaisten metaihmisten vastuista ja maapalloelämän ihanuuksista.

Pahimpien DC-puritaanien joukoissa Gillespien anarkistinen tulkinta aiheesta on mennyt pahasti tunteisiin ja herättänyt nurinaa milloin mistäkin muutoksesta. Fanaatikkojen kritiikki tosin kertoo ainoastaan heidän kyvystään vastaanottaa mitään uutta tai uudistettua. Supergirl siis jakaa fanikuntaa kahtia, mutta pettymyksen pelko on turhaa. Hyvällä asenteella tykittävä rymistely on ehdottomasti katsomisen arvoinen.