95
Jussi U. Pellonpää, La, 23/12/2017 - 19:33

Elokuva

Minä olin kotona, kärsien jetlagista ja reissuväsymyksestä. Parin tunnin hermoja raastavan jännitysnäytelmän jälkeen lähdin etsimään ulkoa kuuluvan mielettömän metelin alkuperää ja näky, joka minua kohtasi, ei häivy mielestä koskaan. Nauravat poliisit ohjasivat äänitorvet ulvoen hitaasti lipuvaa autokulkuetta keskellä kaupunkia, porukoiden istuessa ajoneuvojen katoilla Suomen lippuja heilutellen, laulaen yhteen ääneen Den Glider In.

Tätä fiilistä on ohjaaja Aleksi Mäkelä jengeineen lähtenyt jäljittämään, ja tehtävässään osittain onnistuenkin loihtinut valkokankaalle tuon 22 vuoden takaisen kevään pari jännittävää päivää.

Suomen jääkiekkomaajoukkue on Tukholmassa valmentajansa Curre Lindströmin (Jens Hultén) johdolla valmistautumassa niihin maailmanmestaruuskilpailuiden tärkeimpiin otteluihin. Säpinää piisaa myös kotosuomessa, missä yksinhuoltaja-lätkämutsi Essi (Laura Birn) kuskaa 12-vuotiasta Jami-poikaansa treeneihin ja tutustuu tämän mukavaan valmentaja Aarneen (Samuli Edelmann). Entinen kiekkoilija Markus (Mikko Leppilampi) päättää pitkin hampain viettää finaalisunnuntain saattokodissa makaavan kuolemansairaan kaverinsa Johanneksen (Pekka Strang) kanssa vanhalla jengillä, ja työpaikkansa ruotsalaisfirmalle menettänyt kiukkuinen räjäyttäjä (Ylermi Rajamaa) matkaa kahden luupääkaverinsa kanssa Tukholmaan maksamaan potut pottuina. Samaan aikaan myös Ruotsin maajoukkueen johtoportaan edustajat Birgitta (Frida Hallgren) ja herra Andersson (Oscar Skakerberg) valmistautuvat kultajuhliin.

Joona Tenan, Tatiana Elfin ja Juha Karvasen kirjoittama 95 on episodielokuvan malliin rakennettu epätasainen kokonaisuus, matemaattisen tarkkaan suoraan jokaisen sinivalkoiseen sydämeen tähdätty lämäri, joka kuitenkin hukkaa kiekon turhan usein.
Kahden draamaattisemman tarinan rinnalla kolmen kollin kostoretki erottuu tympeän tökerönä yrityksenä lypsää halpoja nauruja, vaikka eniten katsomossa huvittaakin maajoukkueen pelaajien tapa muistaa jokaisessa lauseessa mainita kaverit nimeltä, kuin varmistaakseen, etteivät lipun ostaneet missään tapauksessa unohda sankareiden nimiä.

Monissa liemissä keitetty ja kansainvälistäkin mainetta hankkinut kokenut Jens Huiltén (Johan Falk -sarja (2009-2015), Skyfall (2012), Mission Impossible: Rogue Nation (2015)) on Curt Lindströminä sympaattinen ilmestys, joskin hyvin vähällä tekemisellä siunattu. Eniten maajoukkuen ringistä saakin tilaa vahvalla tampereella vääntävä Joel Hirvonen Timo Jutilana, Lauri Tilkanen Jukka Tammena sekä Jon Jon Geitel Saku Koivuna. Pienimpiinkin sivurooleihin lienee ollut tunkua, sillä kuvissa piipahtavat myös mm. Hannu-Pekka Björkman, Kari-Pekka Toivonen, Taneli Mäkelä, Outi Mäenpää, Kalle Lamberg, Timo Lavikainen, Roope Salminen sekä bonuksena myös oikeita 95-maajoukkueen pelaajia.

Yhteenveto

He, jotka henkilökohtaisesti kokivat tuon lempeän lämpimän toukokuun illan, muistavat sen ikuisesti, eikä mikään elokuva maailmassa kykene ikinä pääsemään samalle tunnetasolle kuin todellisuus, joka silloin koettiin. Hyvä yritys silti, kyllä tällaiselle naiivin patriooottiselle hengenkohottajalle on aina tilausta.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016