Haunted Mansion
Jussi U. Pellonpää, Pe, 11/08/2023 - 07:22

Elokuva

Leskeksi jäänyt Gabbie (Rosario Dawson) muuttaa poikansa Tarvisin (Chase W, Dillon) kanssa New Yorkista New Orleansin, aikomuksenaan avata ostamaansa kartanoon pittoreski pikku hotelli. Vaan kun selviää, että rakennus on yhtä vajaa tuhannen kummituksen majapaikka, kohta on paikalla monenmoista henkimaailman hanslankaria tutkimassa miten haamut saataisiin häädettyä. Pian selviää, että menneisyydessä tapahtunut tragedia on ajanut rajan tuolla puolen kulkevat olennot samaan paikkaan ja ainoa mahdollisuus on selvittää kauan sitten tapahtunut rikos.

Justin Simienin ohjaama Haunted Mansion pohjaa Disneyn teemapuistojen vetonaulaan, kummituskartanoon, josta on tehty saman niminen elokuvaversio jo vuonna 2003, päätähtenään Eddie Murphy.

20 vuotta on siis kulunut edellisestä yrityksestä ja yhä yliluonnollinen seikkailu tuntuu yhtä ennata-arvattavalta. Haunted Mansion on liian pelottava koko perheen elokuvaksi, mutta ei alkuunkaan tarpeeksi jännittävä aikuiskatsojille. Pahiten mättää sen huumorintajuttomuus, vaikka gageja ja vitsejä väännetäänkin koko ajan moneen suuntaan.

Naisvoimin toteutetun Ghostbustersin (2016) rustanneen Katie Dippoldin käsikirjoitus luottaa aivan liikaa vanhentuneilta tuntuviin efekteihin, mutta onnistuu sentään muutamin kohdin koskettamaan, nostaessa tehosteiden edelle surun ja menetyksen, syyn monenmoisten kummitusten olemassaololle. Myös lopullista poistumaa, kuolemaa, käsitellään hömppäkomedialle yllättävän rohkein ja aikuisin teesein.

Luotto tekijöillä on taatusti ollut kovan luokan miehitykseen, sillä Rosario Dawsonin kylkeen on saatu palkattua muun muassa Owen Wilson, Lakeith Stanfield, Tiffany Haddish, Danny DeVito sekä Jamie Lee Curtis ja Jared Leto, mutta tekemistä porukalle on törmäilyä ja kirkumista lukuunottamatta on keksitty harmittavan vähän.

Yhteenveto

Haunted Mansion ei pelota eikä naurata, ja se on jo pahemman laatuinen puute kauhukomedialle.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016