Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla
Jussi U. Pellonpää, Pe, 13/07/2018 - 22:07

Elokuva

Kun hirviöiden suosiman Hotelli Transylvanian isäntä, pelätty vampyyri kreivi Dracula (Adam Sandler) alkaa kärsiä ekshaustiosta, tämän tytär Mavis (Selena Gomez) päättää viedä koko sakin rentouttavalle risteilylomalle. Bermudan kolmiosta alkavan ja Atlantikseen suuntautuvan retken vetäjänä on sulokas kapteeni Ericka (Kathryn Hahn), mutta laivalla on myös sellaisiakin matkustajia, jotka haluavat hirviöille pelkästään pahaa.

Tyystin pikkujengille (ja muutamille vannoutuneimmille kauhufriikeille) suunnattu animaatiokomedia, 2012 päivänvalon nähnyt Hotel Transylvania teki sen verran tiliä, että se sai vuonna 2015 jatkoa, omaperäisesti Hotel Transylvania 2 nimisenä toisintona, joka kopioi miltei kaikki ykkösen nokkeluudet. Joku jossain tuotantoportaassa on vissiin vieläkin siinä määrin kauhuelokuvien hahmoja ja kliseitä vaatimattomana digianimaationa kierrättäneistä leffoista innoissaan, että jälleen samat hahmot mellastavat valkokankailla, nyt nimellä Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla.

Niin ikään kolmannen kerran hyppää puikkoihin myös venäläisemigrantti ohjaaja Genndy Tartakovsky, joka ei todellakaan keksi pyörää uudestaan, vaan tyytyy toistamaan joka hahmon kohdalla niitä samoja vitsejä, jotka nähtiin jo ensimmäisessä tekeleessä. Muutama päivitetty veto ja vitsi on toki merimatkalle mukaan eksynyt, mutta muuten ollaan potkimassa jo ajat sitten kuollutta hevosta.

Originaalilla ääniraidalla jatkavat jo alusta alkaen mukana olleet, vahvasti eri tasoiset koomikot, kuten Adam Sandler, Kevin James, David Spade, Keegan-Michael Key ja Sandlerin kaverina messiin lähtenyt Steve Buscemi. Uusina tuttavuuksina kuullaan Kathryn Hahnia Erickana sekä veteraanikoomikko Jim Gaffigania vampyyrinmetsästäjä Van Helsinginä.

Kotimaan dubissa jatkavat kahdesta ensimmäisestäkin osasta tutut talentit, keulassa tietenkin raivostuttavasti kailottava Jukka Rasila Drakuna, sekä Jukka Voutilainen, Markus Bäckman ja Kari Ketonen. Kapteeni Erickana viettelee Krista Kosonen, jolle dubbaushommat eivät muuten sovi yhtään, kun taas Van Helsinginä kuullaan Salkkari-Seppo Jarmo Koskea.

Yhteenveto

Pikkuväen viikkorahoja vokotteleva, pelkkään toistoon luottava vaatimaton animaatio.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016