Risto Räppääjä ja villi kone
Jussi U. Pellonpää, La, 18/02/2023 - 09:41

Elokuva

Ristoa (Otso Törmälä) harmittaa, kun Nelli (Meri Lahikainen) ei näe ketään muuta kuin nuorisoidolin Ville Pyryn (Benjamin Willamo). Tuikuksi murheeseen poika lainaa Lennartilta (Ylermi Rajamaa) vanhan pelikonsolin, jonka hurja, taisteluiden täyttämä maailma imaisee hänet kokonaan mukaansa. Lopulta Rauha-tädin (Minka Kuustonen) ja Pakastaja-Elvin (Jenni Kokander) on ryhdyttävä radikaaleihin toimenpiteisiin, kun käyttäjänsä addiktoiva ajanviete vie mukanaan myös Lennartin. Lopulta päädytään räppäämään Pyryn keikalle, missä Riston ja Nellin on sovittava välinsä.

Miksi muuttaa muottia, jos jokainen tekele vetää elokuvateattereihin vähintään sen satatuhatta katsojaa? Tätä lienee mietityn Solar Filmsillä, kun ensi-iltansa saa jo yhdeksäs, Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoihin perustuva Risto Räppääjä -elokuva, 15 vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen, tällä kerralla nimellä Risto Räppääjä ja villi kone.

Elokuva on kuin automaatin ohjaama, vaikka megafonin pitelijäksi onkin merkitty jo edellisenkin Riston, Risto Räppääjä ja väärä Vincent (2020) tehnyt Maria Sid. Juonta on saatu mukaan vain vartiksi ja irrallisista kohelluskohtauksista kasaan koottua kokonaisuutta nivotaan nippuun musiikkiesityksillä, joita Iiro Rantala lienee pimputellut kasaan maanantaiaamuisin.

Jotain höpönlöpön, lällyjen laulujen ja nolojen ääniefektien säestämän kompastelun keskellä yritetään sanoa myös peliriippuvuudesta, joka onkin täysin akuutti vaiva, eikä alkuunkaan vain lasten tai nuorten keskuudessa. Jos valveillaoloajasta kuluu reipas puolikas pelimaailmassa joka päivä, niin kyseessä on ongelma, joka jo lyhyessäkin juoksussa synnyttää lisää ongelmia, niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Mutta armeliaasti vain 76 minuuttinen (joka sekin tuntuu pitkältä) unohtaa koko jutun ja yrittää vain täyttää irrallisilla hölmöyksillä koko pitkän elokuvan aikamääreen.

Uudet lapsinäyttelijät Otso Törmälä ja Meri Lahikainen selviytyvät urakasta ihan kiitettävästi, mutta tutuilla aikuisnäyttelijöillä (Ylermi Rajamaa, Minka Kuustonen ja erityisesti Jenni Kokander) on yhä se käsitys hauskasta, että kaiki pitää tehdä mahdollsimman liioitellen ja hassulla äänellä. Tämähän ei pidä paikkaansa! Kuten Vincentissäkin, myös nyt kuvissa piipahtaa futarilegenda Litti Litmanen, tällä kerralla italialaisen pizzakuskin roolissa.

Yhteenveto

Risto Räppääjä ja villi kone on niin tylsä tekele, että vanhemmat voivat hyvin viedä pikkuväen päikkäreiden sijaan vaikka elokuviin, uni kun tulee taatusti kuulaan sielläkin.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016