Alkuperäinen nimi: 
Death at a Funeral
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2007
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
91
Arvoituksia arkussa
Arto Lappalainen, To, 23/08/2007 - 00:00

Elokuva
Arvostetun patriarkan kuolema kokoaa ylempään keskiluokkaan kuuluvan perheen yhteiseen muistotilaisuuteen. Vainajan pojat Daniel (Matthew Macfadyen) ja Robert (Rupert Graves) yrittävät parhaansa mukaan huolehtia, että iltapäivä sujuu tapahtuman vaatimalla arvokkuudella. Ongelmat alkavat kuitenkin heti kättelyssä, kun Martha-serkun (Daisy Donovan) uusi miesystävä Simon (Alan Tudyk) tulee tietämättään nauttineeksi laittomia piristeitä. Tilanne karkaa lopullisesti käsistä ventovieraan Peterin (Peter Dinklage) ilmaantuessa paikalle. Mystinen miekkonen kertoo Danielille ja Robertille järkyttävän salaisuuden vainajasta ja uhkaa paljastaa sen muillekin, ellei saa haluamaansa rahasummaa.

Brittikomedian perinteiden mukaisesti elokuvan huumori perustuu julkisivun ja kasvojen menettämisen pelkoon sekä erilaisten tyyppien kohtaamisista aiheutuviin väärinkäsityksiin ja niiden seurauksiin. Mustan makaaberiksi sen tekee sijoittuminen mahdollisimman vakavaan ympäristöön, hautajaisiin.

Farssimainen slapstick-komedia onkin lähtökohdiltaan lupaava, komiikaltaan energinen ja henkilögallerialtaan herkullinen. Valitettavasti käsikirjoituksen tuoreiden ideoiden vähyys ja sen vitsien väkinäinen venyttäminen tekevät lopputuloksesta laimean ja tylsän.

Tähtikoomikkojen Hollywood-komedioiden (Herrasmieshuijarit, Entäs Bob?, Koukkusormi) ohjaajana uransa luonut nukkemestari (Muppetit, Tähtien sotien Yoda) Frank Oz ei tunnu jaksavan innostua materiaalista ja lopputulos muistuttaakin rakenteeltaan lähinnä television tilannekomedioita.

Varmat brittinäyttelijät tekevät sentään takuutyötä, vaikka kukaan ei kärjistetyissä rooleissa erityisemmin loistamaan pääsekään. Shown varastaa Station Agentin (2003) vastustamattoman mainio pikkumies Peter Dinklage.

Yhteenveto
Epätasaisen ohjaajan perinteinen brittikomedia lupaa enemmän kuin antaa.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016