Alkuperäinen nimi: 
Big Fish
Valmistusvuosi: 
2003
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
K7
Kesto: 
120
Big Fish
Jari Tomppo, To, 09/09/2004 - 00:00

Elokuva:


Tim Burton tunnetaan satumaisista fantasiaelokuvistaan, jotka jopa makaabereista aihevalinnoistaan huolimatta onnistuvat olemaan lämminhenkisiä ja elämänmyönteisiä. Muutaman vuoden takainen Apinoiden planeetta -remake todisti ettei Burtonkaan kykene täysin mahdottomiin suorituksiin, mutta nyt DVD-julkaisunsa kokenut Big Fish palauttaa Burtonin paikalleen aikamme parhaiden fantasiaohjaajien kovin harvalukuiseen eturiviin.


Big Fish on pohjimmiltaan tarina toisistaan erilleen kasvaneista luonteeltaan täysin erilaisista isästä ja pojasta. Billy Crudupin näyttelemä Will Bloom on lapsesta saakka joutunut kuuntelemaan isänsä Edward Bloomin uskomattomia tarinoita elämänsä aikana kokemistaan seikkailuista. Kuitenkin Will tietää hyvin Albert Finneyn näyttelemän Edin viettäneen tylsää kaupparatsun elämää. Kyllästyneenä isänsä jatkuvaan pajunköyden syöttämiseen Will on vuosia sitten katkaisuut välit isäänsä täydellisesti. Kun äijä on kuolemaisillaan haluaa Will lopultakin selvittää tilit ja korjata mitä korjattavissa on. Rinnan isän ja pojan kipeän välienselvittelyn elokuva seuraa Ewan McGregorin näyttelemän nuoren Ed Bloomin uskomattomia seikkailuja ympäri maailmaa. Billy Crudup isänsä täydellisenä vastakohtana, tiukasti jalat maassa pitävänä journalistina, tekee niinikään roolinsa hienosti. Jessica Lange onnistuu erinomaisesti roolissan vanhan Edin vaimona, joka syvästi rakastaa miestään. Sivurooleissa nähdään herkullisia roolisuorituksia mm. sellaisilta laatunäyttelijöitä kuin Steve Buscemi ja Danny DeVito.


Kun vielä mainitaan että John Augustin elokuvaan laatima käsikirjoitus on kertakaikkisen onnistunut, on helppo todeta Big Fishin olevan täysosuma likipitäen jokaisella mahdollisella osa-alueella. Elokuva tempaa katsojan väkisinkin otteeseensa mukaan Ed Bloomin huikeisiin seikkailuihin, jotka kaikessa uskomattomuudessaan vaikuttavat ajoittain jopa todentuntuisilta. Ewan McGregor tekee erinomaisen roolisuorituksen nuoren Edin roolissa, mutta Albert Finney onnistuu olemaan vanhan Edin roolissa vielä vakuuttavampi. Kyseessä on nykypäivän harvinainen hyvän fiiliksen elokuva, joka ei kuitenkaan ole liian imelä.





Kuva:


Kiekon anamorfinen kuva ei ole aivan parasta mahdollista laatua vaan kuvassa esiintyy jonkun verran kohinaa eikä värientoistokaan ole parhaalla mahdollisella tasolla. Ei kuva varsinaisesti huono ole, mutta parempaakin jälkeä on nähty.


Philippe Rousselot on tehnyt fantastista jälkeä Big Fishin kuvauksen kanssa ja lopputuloksena on silmiähivelevän upeita kuvasommitelmia.





Ääni:


Dolby Digital 5.1 -ääniraita on sangen hyvälaatuinen. Ääniraita ei ole varsinaisesti mitään demomateriaalia sillä tästä elokuvasta puuttuvat lattioita ravisuttavat räjähdykset tai suihkukoneiden ylilennot. Löytyy ääniraidalta toki niitä surroundefektejäkin muutamissa kohtauksissa ja kaikki mitä elokuvan ääniraidalle on taltioitu toistuu hienosti.


Burtonin hovisäveltäjä Danny Elfman ei petä tässäkään elokuvassa vaan elokuvan musiikkiraita kuuluu sarjaan erittäin onnistuneet.





Lisämateriaali:


Ottaen huomioon että kyseessä on yhden levyn julkaisu on oheismateriaalia mahtunut mukaan kohtalaisesti.


Tim Burtonin kommenttiraita on sangen viihdyttävä ja tarjoaa mielenkiintoista taustatietoa elokuvasta ja sen tekemisetä.


Featurettes -otsikon alta löytyy runsaan 50 minuutin edestä lyhyitä dokumentteja, jotka on jaoteltu seuraavasti:


The Characters' Journey:


Edward Bloom at Large (8:46) - Tim Burton ja Ewan McGregor kertovat näkemyksiään Edward Bloomin persoonasta.


Amos at the Circus (4:38) - Danny De Vito kertoo omasta roolihahmostaan ja elokuvan sirkuksesta.


Fathers and Sons (7:21) - Elokuvan tekijät esittävät kommentteja tarinan isä-poika -suhteesta.


The Filmmakers' Path:


Tim Burton: Storyteller (6:45) - Nimi kertoo oleellisen tästä Tim Burtoniin keskittyvästä pienoisdokumentista.


A Fairytale World (9:33) - Tässä dokumentissa sukellamme elokuvan erikoistehosteiden, kuvauksen ja puvustuksen maailmaan.


Creature Features (6:26) - Elokuvan tehostesuunnittelijat Stan Winstonin johdolla valottavat kuinka eräät elokuvan erikoisista eläinhahmoista luotiin.


The Author's Journey (7:58) - Kirjailija Daniel Wallace ja käsikirjoittaja John August kertovat taustaa elokuvan tarinasta.


Dokumenttien kuvasuhde on 1,33:1 ja ääniraita DD 2.0.


The Finer Points: A Trivia Quiz -otsikon alta löytyy pieni tietokilpailu jota voidaan läpikäydä joko erillisenä toimintona perinteiseen kysymys-vastaus -tyyliin tai elokuvaan integroituna lisämausteena. Kaikkiin kysymyksiin oikein vastannut katsoja palkitaan pariminuuttisella erään kohtauksen tekemisestä kertovalla pikkudokumentilla.


Lisäksi mukana on viisi anamorfisella kuvalla ja DD 2.0 -ääniraidalla kuvalla varustettua traileria: Big Fish, Spider-Man 2, Radio, Mona Lisa Smile ja Fifty First Dates.


Lisämateriaalit on mahdollista katsoa englanniksi tekstitettynä, mutta suomenkielistä tekstitystä ei ainakaan arvosteltavana olleeen promolevyn ekstroista löytynyt.





Yhteenveto:


Big Fish on harvinaisen onnistunut, suurella sydämellä tehty lämminhenkinen draama isän ja pojan joskus vaikeastakin suhteesta.

Kuvasuhde: 
1,85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Arvostelu on tehty Universal Pictures Finlandin toimittaman promolevyn perusteella. Levy on identtinen myyntiversion kanssa.
Ääni: 
Dolby Digital 5.1
Dubbaukset: 
Bonukset: 
- Kommenttiraita - Dokumentteja - Tietokilpailu - 5 traileria
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016