Elokuva
<div style="text-align: center;">”This used to be a hell of a good country.” </div>
Omintakeisen monitaiturin, Dennis Hopperin debyyttiohjaus Easy Rider - matkalla (1969) on monella tapaa uraauurtava ja merkittävä amerikkalainen, uuden sukupolven elokuva. Vaikka Easy Rider on usein leimattu huumeita, seksiä ja rock ’n’ rollia -mentaliteetilla huristelevaksi kapinalliskuvaukseksi, sen sydän ja voima ovat jossain aivan muualla. Kyseessä on varsin kantaaottava, ajatuksekas ja vaikuttava elokuva. Hopperin ohjaus on yhteiskunnallisesti tärkeä ja aikansa asenteita kuvastava teos, joka ei vaivaudu vääntämään jokaista viittaustaan rautalangasta, vaikka se muutamat kiekurat taittaakin. Elokuva kertoo välillä vertauskuvallisesti ja välillä taas hyvinkin kouriintuntuvasti 1960-luvun lopun uuden ajan aatteista, vapaudesta ja sen hinnasta vanhoillisessa Amerikassa.

Hopper kirjoitti käsikirjoituksen yhdessä Peter Fondan, Henry Fondan pojan, kanssa. Molemmat näyttelevät elokuvassa pääosia moottoripyörillä läpi mantereen kiitävinä miehinä, jotka rahoittavat matkansa ja toivottavasti varhaiset eläkepäivänsä mehukkaalla kokaiinidiilillä. Kaksikon ajaessa läpi Yhdysvaltojen elokuva viiltää vaikuttavan läpileikkauksen silloisten eri ihmisryhmien ja yhteiskuntaluokkien asenteista. Hopper pohjustaa elokuvansa alun hyvin vertauskuvallisesti. Fondan esittämä, amerikanlipuilla kypärästä ja nahkatakista bensatankkiin maalattu Wyatt heittää alkumetreillä rannekellonsa pois - sille ei ole enää käyttöä. Huumerahat sullotaan tähdin ja raidoin kuvioituun bensasäiliöön. Uuden ajan vaihtumista tähdennetään vielä perin klassisella kohtauksella, jossa kaksikko vaihtaa rengasta vierekkäin maalaisten kanssa, jotka kengittävät hevostaan. Villillä matkallaan pitkätukkapari päätyy muun muassa hippikommuuneihin, punaniskojen piirittämiin peräkyliin, ilotaloihin ja tietenkin selliin. Easy Rider kertoo tarinansa kahden vapaan yksilön silmin, heidän yrittäessään toteuttaa periamerikkalaista unelmaa uusin keinoin. Yhden asian he tulevat kuitenkin varmasti huomaamaan; Amerikassa ei kannata olla erilainen.

Easy Riderin vaikutukset ovat laaja-alaisia. Se petasi sänkyä 1970-luvun kaverihenkeä uhkuville road trip -elokuville ja edesauttoi tunnetun populaarimusiikin käytön yleistymistä elokuvissa varta vasten sävelletyn scoren sijasta. Erityisesti se kuitenkin romutti perinteisen Hollywood-elokuvan kerronnan ja teemat. Easy Rider oli uusi elokuva uudelle sukupolvelle, elokuvissakävijöiden keski-iän yhä alentuessa 1960-luvulla. Vaivaisella alle puolella miljoonalla tuotettu riippumaton elokuva teki voittoa 19 miljoonaa ja näytti suuntaa uudenlaiselle elokuvakerronnalle. Isojen studioiden sliipatut hymypoikaviihdytykset saivat väistyä rosoisen todentuntuisen huristelun tieltä, sillä uusi nuori yleisö äänesti kuuluvasti lippuluukuilla.

Elokuvan tärkeimmät näyttelijäsuoritukset kuuluvat teoksen onnistuneisiin osa-alueisiin. Dennis Hopperin esittämä Billy ja Peter Fondan tulkitsema Wyatt täydentävät tarinassa hyvin toisiaan. Hopperin Billy on levoton hermoheikko säätäjä, kun taas Wyatt on hiljaisen etäinen tutkiskelija. Easy Rider muistetaan kuitenkin myös Jack Nicholsonin läpimurtoelokuvana. Nicholson esittää alkoholisoitunutta asianajajaa, joka päättää lähteä poikien mukaan klassinen jalkapallokypärä päässä. Nicholsonin hahmo on myös elokuvan helpoin samaistumisen kohde, tai oli ainakin valmistumisvuotenaan. Iloitteleva asianajaja George Hanson on ikään kuin teoksen viskin huuruinen järjen ääni, mielenkiintoinen, mutta samalla tavallinen veikko kahden ronskin vapaustaistelijan rinnalla. Hanson rakentaa myös nuotiotulen äärellä elokuvan tärkeimmän keskustelun - ja tällä en tarkoita nyt innokasta saarnaa ufoista, kehittyneimmistä ihmisolennoista ja valtion hiljentymisestä.

Easy Rider on omalla tavallaan nykyaikainen western. Ovathan elokuvan päähenkilötkin saaneet nimensä Billy the Kidiltä ja Wyatt Earpilta. Silmiä hivelevät maisemat uhkuvat lännenelokuvien kuvastoa, kun taas metsikön tai aavikon pimeyteen pystytetty leirinuotio tuoksuu pavuilta ja ruudilta. Hevoset on korvattu moottoripyörillä, mutta käytännössä kaksikko on 1900-luvun puolivälin lainsuojattomia, ja tämä teema yltää yli vertauskuvallisuudenkin. Kuten useiden western-elokuvien desperadot, myös Easy Riderin esittelemä kukkaiskansa on jo ahdistettu nurkkaan. Rakkauden kesä on ohi.

Hopperin kuvallinen ote vaihtelee sulavista maisemakuvauksista hyvinkin kokeilevaan editointi- ja kamerakikkailuun. Välillä elokuva on rauhoittavan seesteinen ja rytmiltään levollinen, kun taas esimerkiksi happohuuruinen hautausmaaseikkailu on oikeutetustikin varsin kaoottinen ja häiritsevä osa miesten ylikierroksilla jylläävää matkaa. Myös elokuvan lopetus on eräänlainen maamerkki amerikkalaisen elokuvakulttuurin perinnössä. Matkaa hivenen jarruttavia tekijöitä ovat pienet jämähtämiset ja paikoillaan polkeminen niin kuvauksen kuin itse tarinankin osalta. Moottorin huutaessa ylikierroksilla olisi Hopper voinut vaihtaa muutamassa kohtauksessa herkemmin vaihdetta. Vuoden mittaisen leikkausurakan tuloksena kolmesta tunnista puoleen lyhentynyt elokuva on kuitenkin kokonaisuutena toimiva ja puoleensavetävä paketti. Niin mielenkiintoiselta kuin Hopperin alkuperäinen kolmen tunnin art house -viritelmä kuulostaakin, alkaa mielikuvia muodostaessa jo heikottamaan. Vaikka Easy Rider onkin suhteellisen lyhyt, onnistuu se antamaan henkilöhahmoilleen ja tarinalleen tarpeeksi tilaa hengittää ja kasvaa.

Easy Riderin voi kiteytettynä nähdä epätoivoisena fanfaarina vapauden puolesta. Teos on teemaltaan ja asenteidensa avoimuudelta perin uraauurtava teos, joka on edelleen vaikuttava ja aikakausikuvauksestaan huolimatta monilta osin ajankohtainen. Ei Easy Rider toteutukseltaan välttämättä mikään täydellinen ole, mutta kokonaisuutena se on varsin puhutteleva ja merkittävä pala elokuvahistoriaa - juuri itsensä näköinen omintakeinen teos. Easy Rider on periaatteessa hiomaton timantti, mutta mitä muuta se olisikaan, sillä haastoihan se suuren osan Hollywoodin lanseeraamasta siloitellusta elokuvakerronnasta. Hopperin ohjauksen vahvuudet piilevätkin sen bensan katkuisessa pakokauhussa, pölyn pieksemässä parivaljakossa ja kolean koskettavassa kantaaottavuudessa. 

Tekniikka
DVD:n anamorfinen kuva (1.85:1) on hieman roskainen ja rakeinen, mutta kokonaisilmeeltään kuitenkin kohtuullisen hyvä. Esimerkiksi Mardi Gras -osuudessa kuva on tarkoituksellisesti teknisesti heikkolaatuinen ja suttuinen. Yökohtaukset ovat myös elokuvassa hivenen epäselviä painostavassa pimeydessään, mutta värit toistuvat muuten kauttaaltaan hyvin. Dolby Digital 5.1 -ääniraita on niin ikään paikoin hieman tuhnuinen, mutta kokonaisuudessaan kuitenkin tarpeeksi selkeä ja asianmukainen toistamaan tarinan huristelut. Monikanavamiksausta ei vanhahkossa elokuvassa loputtomasti hyödynnetä.

Lisämateriaali
Dennis Hopperin kommenttiraita antaa mielenkiintoista tietoa elokuvaan liittyvistä asioista ja tapahtumista, mutta vähän väliä kiinnostavia selostuksia seuraa yhtä pitkä hiljainen tauko. Raita pitää kuitenkin otteessaan, sillä, kun Dennis-setä puhuu, lapset kuuntelevat.

Paremman, kattavamman ja mielenkiintoisemma kuvan elokuvan tekemisestä saa kuitenkin mainiosta Shaking the Cage -dokumentista (64 min.). Äänessä ovat Easy Riderin tekemisessä keskeisesti mukana olleet henkilöt. Harmillisesti Jack Nicholson ei kuitenkaan kuulu tähän joukkoon. Dokumentti käsittelee elokuvan kaikki tärkeimmät kohtaukset ja elementit yksityiskohtaisin selostuksin. Tästä syystä leikkaukset itse elokuvasta eivät puuduta juuri pätkän nähnyttä katsojaa, vaan uuden mielenkiintoisen ja välillä hauskankin informaation sivistämänä osuuksia katsoo usein uusin silmin. Kokonaisuudessaan Shaking the Cage on Easy Riderista kiinnostuneille erittäin mielenkiintoinen dokumenttikooste, jota sävyttää kaiken lisäksi The Doors -kitaristi Robby Kriegerin musiikki.

Lisäksi levyltä löytyvät Dennis Hopperin, Peter Fondan, Karen Blackin ja Jack Nicholsonin filmografiat. 

Yhteenveto
Dennis Hopperin jo klassikoksi muodostunut debyyttiohjaus on paitsi bensalenkkareiden tyylitietoinen valinta, myös ajatuksiltaan ja sanomaltaan hieno elokuva. Hyppää kyytiin ja elä täysillä.