Godzilla 3D
Jussi U. Pellonpää, Ke, 14/05/2014 - 00:00

Elokuva
Vuonna 1999 keskelle Japanissa tapahtunutta traagista katastrofia joutunut amerikkalaistiedemies Joe Brody (Bryan Cranston) palaa kielletylle alueelle ja joutuu pidätetyksi. Tieto tapahtuneesta kantautuu myös Brodyn pojan, armeijassa räjähde-experttinä työskentelevän Fordin, (Aaron Taylor-Johnson) korviin. Isänhakureissusta kasvaa kuitenkin selviytymistaistelu, kun jotain mahdottomaan suurta ja vaarallista pääsee irti tutkimuskeskuksesta, joka sekin on vasta alkua gloobalille taistelulle tulevaisuudesta.

Jättimäinen mutanttilisko Godzilla nähtiin ensimmäisen kerran valkokankailla jo vuonna 1954. Sen jälkeen monsteri on vieraillut elokuvissa joko tähtenä tai sivuroolissa jo yli kolmekymmentä kertaa, lähinnä kotimaansa Japanin edustajien toimesta, mutta mahtuupa sukupuuhun mukaan myös yksi Hollywoodilainen yritys. 1998 megamonsteria hyödynsi suuriin, mutta tyhjiin elokuviin erikoistunut Roland Emmerich pöyhkeällä budjetilla valmistuneessa kalkkunassa Godzilla, joka oli paitsi typerryttävän hölmö, myös kaikkia miellyttämään pyrkivä lapsellinen rahastus. Uusin versio ei onneksi voisi kauempana olla Emmerichin turpeasta tekeleestä, sillä Godzilla vuosimallia 2014 astuu omille teilleen heti ensimmäisestä ruudusta lähtien.

Ohjaaja Gareth Edwards löi itsensä läpi vuonna 2010 pähkinäpussibudjetilla tehdyllä elokuvallaan Monsters, jonka mies paitsi ohjasi ja käsikirjoitti, myös kuvasi, lavasti ja suunnitteli huikean hienot efektit. Pienimuotoinen survivaali maailmanlopun aatosta sai huippuarviot ja tuotantoyhtiö Warnerilla ollaankin osoitettu suurta viisautta antamalla Edwardsille mahdollisuus toteuttaa visioitaan yhden kuluvan vuoden suurimman elokuvahankkeen kanssa. Siinä missä Monsters keskittyi henkilöhahmoihin ja todisti, että se mitä ei näe, on pelottavinta, maailman kuuluisimman hirviön uusin reinkarnaatio, Godzilla 3D, on kuitenkin toista maata. Täysiverinen toimintajännäri, huippuunsa hiotulla tekniikalla tehostettu ja ajatuksella turboahdettu katastrofikuvaus, joka painaa perän penkkiin ensimmäisestä ruudustaan lähtien.

Dave Callahamin ja Max Borensteinin käsikirjoitus kierrättää nokkelasti todellisia tapahtumia aina Ranskan ydinkokeista 1950-luvulla Fukushiman tsunamionnettomuuteen, tuoden hurjaan tapahtumavyyhtiin realistisuutta.
Raportoidusti käsikirjoitusta ovat olleet hiomassa myös Stephen King -spesialisti Frank Darabont ja Batman -kynäilijä David S. Goyer. Kertomus säteilyä ravinnokseen käyttävistä jättihirviöistä on toki ämpäriälytön, mutta Edwardsin pokka ei petä, vaan mies iskee valkokankaalle toinen toistaan hurjempia ja surrealistisempia visioita.

Maagista realismia tapahtumiin tuovat myös paremmin vakavista rooleistaan tunnetut näyttelijät, jotka suhtautuvat rooleihinsa tosissaan. Tv:n omaperäisimmästä sarjasta Breaking Bad maailman maineeseen nousseen Bryan Cranstonin ja Kick-Ass -tähti Aaron Taylor-Johnsonin isä-poika-suhde on oikean oloinen ja uskottava, samalla tavalla kuin kummankin toimia motivoivat tapahtumat. Olsenin siskosten kirkkaasti lahjakkain edustaja Elizabeth on Fordin vaimo Elle ja Juliette Binoche takaumina nähtävissä tapahtumissa Fordin äiti. Muita tärkeitä tekijöitä mehevässä monsterimuhennoksessa ovat myös Ken Watanaben tohtori Serizawa ja tämän kollega, Sally Hawkinsin esittämä tohtori Graham, sekä David Strathairnin amiraali Stenz.

Yhteenveto

Rehellinen ja synkeän jykevä megaelokuva, monsterimuuvien magnum opus.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016