Elokuva
Isänsä uusioperheen kanssa Kreikkaan lomalle lähtenyt teini-ikäinen Toni (Nuutti Konttinen) kapinoi kaikkia vastaan, kunnes merestä nousee saman ikäinen sukeltajamestari Adriana (Ifigeneia Tzola). Ekat treffit katkaisee kuitenkin tytön kidnappaus, jota selvittämään Toni joutuu ottamaan mukaan myös molemmat velipuolensa, rationaalisen Aleksin (Veikka Vannikka) ja neropatti Veetin (Emil Auno). Pian selviää, että historiallisten kalleuksien salakuljetukseen on sekaantunut myös poliiseja eikä Adrianallakaan ole enää aikaa kuin yhteen sukellukseen satumaisen aarteen äärelle.

Hittikuvan Rölli ja kultainen avain (2013) tehneen Taavi Vartian Lomasankarit edustaa kotimaamme tuotannoissa harvemmin nähtyä koko perheen toimintaviihdettä, mutta siinä missä kansainvälisellä tasolla pysytään mukana, hukataan nopeasti yhdentekevään juonenkuljetukseen ja jäykkään patsasteluun. Kos-saaren postikorttimaisemissa hienosti kuvattu (puikoissa runsaasti yläkulmia ja ilmakuvia, kuin todistaakseen lokaatioiden aitouden, suosiva ammattimies Mika Orasmaa) kevytjännäri satsaa muutamaan takaa-ajoon ja sukelluskohtaukseen, jotka erottuvat dramaattisemmista hetkistä kuin feta edamista.

Karoliina Lindgrenin, Niklas Lindgrenin ja Vartian kolmella kielellä (Suomi, Kreikka, Englanti) artikuloiva käsikirjoitus on lopulta niin paha kokkis nuorisodekkarikliseitä ja ennalta-arvattavuuksia, että on pakko ihmetellä, eikö kukaan edes kuvauspaikalla ole ääneen kummastellut, että mitä kummaa me nyt ollaan tekemässä? Toisaalta parin kuukauden sessiot Kreikan auringon alla eivät varsinaisesti ole taatusti olleet keikan kääntöpuolia.

Näyttelijäntyö vaihtelee vaivaannuttavasta jäykkään, oli kyseessä sitten härmästä tulleet tai paikalla jo valmiiksi olleet kreikkalaiset komeljanttarit, eikä edes pitkän linjan ammattilaiset, Tonin perheen vanhempia Markkua ja Annikaa esittävät Ville Myllyrinne ja Laura Malmivaara, saa missään vaiheessa niin paljoa tilaa, että juttu lähtisi kulkemaan. Tupu-Hupu-Lupu-ketju Konttinen-Vainikka-Auno selviävät urakasta nippa nappa keskinkertaisin arvosanoin, eikä sen suuremmin kehuttavia ole nolostuttavan stereotyyppisiin konnarooleihin kiinnitetyt Ioanna Trianfyllidou, Yannis Zouganellis ja Orfeas Avgoustidiskaan.

Yhteenveto
Vanhan Viisikko -sarjan (ilman koiraa) mieleen tuova kreikkailu ja vaikka tuotantoarvot ja tekijöiden nouhau ovat taatusti olleet kohdillaan, lopputekstien jälkeen katsojalle tulee jotenkin halpa ja puijattu olo.