Alkuperäinen nimi: 
THX 1138
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
1971
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
K11
Kesto: 
84
THX 1138
Jukka Palmén, Ma, 07/02/2005 - 00:00

Elokuva

1960- ja 1970-lukujen taitteessa Hollywood oli suurten muutosten kourissa. Vanha elokuvapolvi ei saanut enää mitään uutta aikaiseksi ja Kalifornian kahdesta elokuvakoulusta UCLA:sta ja UCS:stä valmistui paljon nuoria lahjakkaita elokuvantekijöitä, joilla oli aivan uudenlaiset näkemyksensä elokuvanteosta ja paljon sanottavaa elokuvan avulla. Vanha sukupolvi sai väistyä. Yksi näistä tulevaisuuden lupauksista oli nuori George Lucas, joka tuli myöhemmin tunnetuksi erään kaikkien aikojen menestyneimmän elokuvasaagan Star Warsin isänä. Kuitenkin vain harvat tuntevat Lucasin muuta tuotantoa Star Warsin lisäksi. George Lucas ohjasi vuonna 1970 viimeisen opiskelijaelokuvansa THX 1138: 4EB:n, joka myös osallistui UCS:n ja UCLA:n yhteiseen lyhytelokuvafestivaaliin, jossa se sai osakseen paljon ihailua ja kunnioitusta. THX 1138 osallistui myös UCS:n vuotuiseen elokuvakilpailuun, jossa se voitti parhaan elokuvan palkinnon lisäksi myös erikoispalkinnon, niin erilainen ja edityksellinen filmi oli kyseessä. Samoihin aikoihin Lucas ystävystyi Francis Ford Coppolan kanssa, joka ryhtyi tuottamaan THX 1138:sta kokopitkää filmatisointia.

THX 1138 on tulevaisuuden visio yhteiskunnasta, jossa ihminen on olemassa ainoastaan hallitsevaa järjestelmää varten. Ihmisen ainoa tehtävä on olla mahdollisimman tehokas ja tuottoisa mahdollisimman pienillä kuluilla. Ihmisillä ei ole identiteettiä eikä yksityisyyttä, vaan kasvoton auktoriteetti valvoo Isoveljen lailla jatkuvasti ihmisten elämistä ja olemista. Kansalaiset on merkitty numero- ja kirjainkoodeilla ja heiltä pidetään lääkityksellä inhimilliset tunteet ja halut loitolla. Seksin harrastaminen on pahin mahdollinen synti, jonka saattaa tehdä. Robottitehtaan likuhihnalla työskentelevä THX 1138 (Robert Duvall) asuu pienessä aneemisen valkoisessa kopissa valtion määräämän kämppiksensä LUH 3417:n (Maggie McOmie) kanssa. LUH:lla on laittomia tunteita THX:ää kohtaan, joten hän menee peukaloimaan THX:n lääkitystä. Pääpari sortuu syntiseen riettauteen ja pian THX löytää itsensä hyvin omituisesta vankilasta tietämättä mitään LUH:n kohtalosta. THX tapaa vankilassa SEN 5241:n (Donald Pleasence), joka auttaa THX:ää näkemään hallitsevan järjestelmän mädännäisyyden ja saa näin suostuteltua THX:n pakenemaan kanssaan koko yhteisöstä.

Star Wars -saagan luojana kuuluisuuteen ja rikkauksiin nousseen visionääri George Lucasin näkemys askeettisesta tulevaisuuden työläisyhteisöstä on karua katseltavaa: kylmän valkoista ja suoraviivaisen mielikuvituksetonta arkkitehtuuria noudattelevasta kolkosta maanalaisesta kaupungista on täysin mahdoton löytää mitään inhimilliseen viihtyvyyteen viittaavaa, mikä saa katsojan lähes tuntemaan myötätuskaa kaupungin asukkaiden puolesta. Lucasin näkemykset ja elokuvallinen tarinankerrontatapa ovat suorastaan edityksellisiä tuon ajan elokuvassa, vaikka lavastus ja kuvaus muistuttavatkin hyvin paljon Stanley Kubrickin kolme vuotta aiemmin valmistunutta Avaruusseikkailu 2001:tä. THX 1138:n keskeisenä teemana toimii vapautuminen, joka toistuu Lucasin jokaisessa elokuvassa; Amerikan Graffiti (1973) kertoo joukosta nuoria, jotka haluavat jättää pikkukaupungin pölyt taakseen ja lähteä paremman tulevaisuuden hakuun. Star Warsissa Luke Skywalker kaipaa pois syrjäiseltä Tatooine-planeetalta ja haluaisi ryhtyä jediksi, sama kohtalo oli myös Anakin Skywalkerilla.

THX 1138 on symbolisesti hyvin monitahoinen elokuva. Se on Lucasin omien sanojen mukaan kuvaus 70-luvun amerikkalaisesta yhteiskunnasta, mutta mielestäni se sopii aivan yhtä hyvin myös tähän päivään: Totalitaarisessa valvontayhteiskunnassa, jollainen Yhdysvallat lähes tulkoon jo nykyään terrorismiepäilylistoineen ym. on, menevät yhteiskunnan edut yksilön etujen edelle, mikä ei ennen pitkää ole enää kenenkään etu. Toisaalta THX:n voi halutessaan nähdä myös kritiikkinä vanhemman polven arvoille ja tavoille suhtautua moniin asioihin. 

THX 1138:sta paistaa kaikesta huolimatta läpi sen opiskelijaelokuvatausta. Se ilmenee lähinnä tarinan onttoutena sekä heikohkona loppuratkaisuna. Opiskelijaelokuvat harvemmin pyrkivät olemaan mitään elokuvataiteen mestariteoksia. Opinnäytetyön tehtävä on osoittaa, mitä sen tekijät osaavat ja todistaa heidän olevan ainakin teknisesti riittävän päteviä tekemään myös vakavampia elokuvia. Siksipä THX 1138: 4EB ei välttämättä ole ollut paras mahdollinen tekele täysiverisen elokuvan pohjaksi, tai ainakin siihen olisi pitänyt keksiä enemmän sisältöä. Vaikka alkuperäinen 17-minuuttinen opinnäytetyö on venytetty puolitoistatuntiseksi kokopitkäksi elokuvaksi, jää siitä silti pieni keskeneräisyyden maku.

George Lucas ei ole malttanut pitää limaisia CGI-näppejään erossa tästäkään elokuvasta. Star Wars -elokuvien ystävät (minä mukaan lukien) ovat olleet käärmeissään Lucasin tekemistä peukaloinneista kauan odotetun Star Wars -dvd-boksin sisältämiin elokuviinsa. CGI-sörkityn THX 1138:n nimeäminen myyvästi ohjaajan versioksi (director's cut) ei poista sitä tosiasiaa, että jälkeenpäin lisätyt digitaalitehosteet suorastaan pomppaavat silmille yli 30 vuotta vanhasta elokuvamateriaalista. Nämäkin muutokset sietäisi mukisematta, jos vain mr. Lucas suostuisi julkaisemaan myös sen alkuperäisen elokuvan. Mutta kun ei, niin ei. Samaisesta syystä monet dvd-harrastajat ovat jättäneet Star Wars -boksinkin kauppojen hyllyille pölyttymään. THX 1138:n kohdalla ei kuitenkaan ole elokuvan tuntemattomuuden takia yhtä voimakasta vastustusta syntynyt.

Kuva

Ei liene yllätys, että dvd on THX-sertifioitu. Se on Warner Brosin ensimmäinen THX-masteroinnin saanut julkaisu, mutta ainakaan tässä tapauksessa julkaisun hyvästä laadusta tuskin saadaan kiittää THX:ää sen enempää kuin muutenkin huippulaatuisia dvd-julkaisuja markkinoille suoltavaa Warneria. Yli 30 vuotta vanhan filmin restauroinnista on vastannut Lowry Digital Images -niminen firma. Sama yhtiö, joka on vastannut aiemmin myös Star Wars ja Indiana Jones -trilogioiden restauroinnista.

Elokuvan alkuperäinen 2.35:1-suhteinen kuva on saanut parhaan mahdollisen kasvojenkohotuksen ja masteroinnin, jota rahalla voi saada. Yli 30 vuotta vanhan filmin roskat ja naarmut on kaikki poistettu ja dvd-lätylle siirretty lopputulos hohtaa kuin hopeakiekko. Kuvanlaadun ei tarvitse lainkaan hävetä uusien elokuvien dvd-julkaisujen rinnalla, päinvastoin. Valkoinen väri vie väripaletista suurimman osan, mikä aiheuttaa ainakin joillekin televisioille punavuoto-ongelmaa. Punavuodon aiheuttaa, kun televisio pyrkii kompensoimaan poikkeuksellisen valoisaa kuvaa lisäämällä siihen kontrastia. Lääke ongelmaan on kuitenkin pahempi kuin itse sairaus, sillä se aiheuttaa kuvaruudun laitaan puna-oranssin läikän. Mutta tämähän ei ole dvd:n vika.

Ääni

Myös äänipuoli on laitettu uusiksi. Alkuperäinen stereoääniraita on miksattu ajan hengen mukaisesti 5.1-kanavaiseksi, raidan koodi on mallia Dolby Digital. Raita ei pääse yllättämään kummoisella kanavakierrätyksellä tai dynamiikalla, mutta täyttää kaikki sille asetetut vaatimattomat odotukset: ääni keskittyy kolmeen etukanavaan, joista keskimmäinen hoitaa dialogin suorastaan mallikkaasti ja sivukanavat tehosteet luoden paikoin ihan mukiinmenevää stereoääntä. Subbarilla ei ole parin pamauksen lisäksi muuta sanottavaa.

Lisämateriaali

Levy 1:

Commentery by Co-Writer/Director George Lucas and Co-Writer/Sound Designer Walter Murch
George Lucas ja Walter Murch kertoilevat kommenttiraidalla ihan mukavasti ja mielenkiintoisesti monien ruudulla näkyvien yksityiskohtien taustoista sekä elokuvan filosofiasta ja symboliikasta. Kommenttiraitaa ei ole tekstitetty.

Theater of Noise Sound Effects-Only Track
Tämä se vasta erikoinen ekstra on. Elokuva on nimittäin katsottavissa pelkän efektiraidan kanssa, joka on siis muuten normaali ääniraita, mutta ilman puhetta.

Master Sessions with Walter Murch
THX 1138:n äänisuunnittelija Walter Murch kertoo pieniä, mutta sitäkin mielenkiintoisempia yksityiskohtia elokuvan ääniraidan luomisesta. 70-luvun alussa ei ollut mitään digitaalisia äänenmuokkaushärpäkkeitä, joilla äänen sointua saadaan muutettua nappia painamalla, vaan esimerkiksi eri tiloissa tapahtuva puhe jouduttiin äänittämään mitä mielikuvituksellisempia tekniikoita käyttäen. Lisäksi Murch kertoo myös tavallisten ääniefektien luomisesta, joita THX:ssä käytettiin. Jotkut niistä ovat hyvinkin yllättäviä, kuten esimerkiksi se, että poliisirobottien käyttämien moottoripyörien ulina on jälkikäsiteltyä naisten kiljuntaa.

Levy 2:

A Legacy of Filmmakers: The Early Years of American Zoetrope on tunnin mittainen dokumentti elokuvatuotantoyhtiöstä, jonka George Lucas ja Francis Ford Coppola nuoruusvuosinaan perustivat voidakseen tehdä mieleisiään elokuvia ja tarjotakseen saman mahdollisuuden myös muille nuorille, lupaaville elokuvantekijöille. Dokumentti vaikuttaa lähinnä nostalgiselta aikalaiskuvaukselta 60- ja 70-lukujen taitteesta, jossa noiden kahden vanhan pierun hurja ja mahdollisuuksia täynnä oleva nuoruus oli. Dokumentissa haastatellaan Lucasin ja Coppolan lisäksi paljon muitakin elokuvamaailman supernimiä, kuten Steven Spielbergiä, Martin Scorsesea ja Frank Darabontia.

Artifact from the Future: The Making of THX 1138
Puolituntinen making of -dokumentti kertoo THX 1138:n syntytarinan alkuperäisestä lyhytelokuvasta ja sen saamasta julkisuudesta pitkän version käsikirjoittamiseen sekä näyttelijöiden valitsemiseen, jatkuen aina kuvausvaiheeseen asti. Dokumentti on hyvin ihmiskeskeinen, eikä siinä juuri paneuduta elokuvan tekniseen puoleen tai sen toteutukseen. Dokumentti koostuu lähinnä pelkistä haastatteluista, jotka kuitenkin pysyvät ihmeen asiallisina ilman, että kukaan alkaa ylistää Lucasia tai itse elokuvaa maasta taiviaisiin.

Electronic Labyrinth THX 1138: 4EB
Onneksi dvd:llä on mukana myös alkuperäinen 17-minuuttinen opinnäytetyö THX 1138: 4EB, josta Lucasin tähän päivään asti jatkuva elokuvaura lähti nousuun.

Bald
Huomaa todella, että elokuva on tehty 60- ja 70-lukujen taitteessa. Aikana, jolloin pitkä letti oli muotia niin miehillä kuin naisillakin. Hiusten ajelulle on omistettu kokonainen kahdeksanminuuttinen dokumentti, jossa George Lucas pahoittelee näyttelijöille uhrausta, jonka he joutuivat taiteen vuoksi tekemään. Voi sitä itkua ja hampaiden kiristystä, kun eräskin elokuvassa näytellyt nainen näkee peilikuvansa sheivauksen jälkeen. Dokumentissa näytetään, kuinka näyttelijöiden hiukset ajeltiin mitä omituisemmissa julkisissa paikoissa.

Theatrical Trailers eli elokuvan trailerit. Niitä on kaksi kappaletta: toinen vuoden -71 teatteriversiosta ja toinen uudesta director´s cutista.

Yhteenveto

THX 1138 on tulevaisuudenvisioksi naamioitu haudanvakava yhteiskuntakritiikki, josta ei juuri huumoria löydy. Dvd-julkaisun tekninen taso on sitä, mitä Lucasilta on totuttu näkemään; huippulaatua, vaikka itse elokuvaa onkin jälkeenpäin menty CGI:llä "parantelemaan".

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
2
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 5.1
Dubbaukset: 
Sensuuri: 
ei leikkauksia
Bonukset: 
- George Lucasin ja Walter Murchin kommenttiraita - Theatre of Noise Experience - A Legacy of Filmmakers: The Early Years of American Zoetrope - Artifact from the Future: The Making of THX 1138 - Electronic Labyrinth THX 1138: 4EB - Bald - Theatrical Trailers
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016