Elokuva:

"Listen, you fuckers, you screwheads. Here is a man who would not take it anymore. A man who stood up against the scum, the cunts, the dogs, the filth, the shit. Here is someone who stood up. Here is..."

Travis Bickle, New Yorkin öisiä katuja taksillaan vaeltava Vietnam-veteraani. Ulkoisesti vailla päämäärää, mutta sisäisesti suuntautunut kohti suurempaa totuutta vain yksinäisyys kumppaninaan. Mies, jonka todellisuus on vain painajaismaista heijastusta.

Yksi amerikkalaisen elokuvan suurimmista ikoneista, ohjaaja Martin Scorsese, löi itsensä lopullisesti läpi vuonna 1976 ilmestyneellä Taksikuski - Taxi Driver -elokuvallaan. Elokuvan pääroolissa nähtävä Robert De Niro tekee ehdottomasti yhden uransa parhaimmista ja vaikuttavimmista roolisuorituksistaan. Käsikirjoituksesta vastaa myös ohjaajana tunnettu Paul Schrader, joka on tehnyt yhteensä neljään Scorsesen ohjaamaan elokuvaan käsikirjoituksen. Elokuvan muusikin taas on säveltänyt, eipä sen vähäpätöisempi henkilö kuin itse Bernard Herrmann.

Travis Bickle ei kykene nukkumaan. Kun öiset pornoelokuvanäytöksetkin menettävät tehoaan, päättää mies ryhtyä taksikuskiksi. Travisilla ei ole alalle ominaisia ehtoja. Hän kuskaa ketä vain, minne vain, milloin vain. Hänelle riittää, että hän saa ajaa läpi yön. Mitä takapenkillä tapahtuu, ei kuulu hänelle. Vietettyään liian monta likaista yötä väkivallan ja epätoivon keskellä, Travisin oma matkamittari alkaa tikittää.

Travis on täynnä patoutunutta vihaa, oivallusta, oikeudenmukaisuutta sekä uniikkia, ristiriitaista hellyyttä. Hän on kasvanut ulos ympäröivästä yhteiskunnasta, tai tippunut kyydistä monta kadunkulmaa aiemmin. Hän on saavuttanut uuden tietoisuuden, tai menettänyt loputkin järjestään. Ympäristönsä hallitsemisesta muodostuu Travisille pakkomielle. Sivustaseuraajan on aika astua esiin.

"The idea had been growing in my brain for some time, true force. All the king's men cannot put it back together again."

Taksikuski on vaikeasti käsiteltävä elokuva. Travisin todellisuus on illuusiomaista, taustapeilistä käsin tarkasteltua. Elokuva on monella saralla samaan aikaan äärettömän kaunis ja karun kolho. Yön pimeydessä sykkivät neonvalot verhoavat kadut unenomaiseen loistoonsa, mutta itse kaduilla talsivat elämässään epäonnistuneet syrjätien kulkijat. Kaiken tämän keskellä liukuu Travis Bickle hiljaa taksillaan, tarkkaillen ympäristöään kuin ulkopuolista todellisuutta. Hän ei ole osa sitä, hän on vain sivustaseuraaja.

Robert De Niro tunnetaan kokonaisvaltaisesta paneutumisestaan roolihahmoihinsa, sekä konkreettisesta harjoittelusta. Taksikuski-elokuvaa varten hän muun muassa ajoi kuukauden ajan kaksitoistatuntisia työpäiviä taksia, sekä opiskeli mielenterveysongelmia. Robert De Niro antoikin Travisille paljon omistautumista yli käsikirjoitusliuskojen. Kun käsikirjoutuksessa esimerkiksi luki "Travis katsoo peiliin", päätti De Niro improvisoida yhden elokuvahistorian tunnetuimmista kohtauksista; You're talkin' to me?

Elokuvassa nähdään monia nykyään hyvinkin tunnettuja näyttelijöitä. Travisin ihanaa ihastusta, Betsyä, tulkitsee hillityn taidokkaasti Cybill Shepherd. Toista Travisin elämän naista, nuorta katutyttöä, näyttelee Jodie Foster, joka oli elokuvan ilmestyessä vasta 14-vuotias. Myös ohjaaja Scorsese tekee elokuvassa pienen, mutta vaikuttavan roolin, täysin käytännöllisistä syistä johtuen. Roolin näyttelijä ei saapunut kuvauspaikalle, joten Scorsese päätti itse istahtaa Travisin kyytiin tulkitsemaan murhanhimoista aviomiestä, kieltämättä loistavalla menestyksellä.

Pitkätukkaisen sutenöörin roolissa nähdään jo nykyisin vanhana konkarina tunnettu Harvey Keitel, jonka roolihahmo (muutaman muun ohessa) oli alun perin tummaihoinen, jolle oltiin kirjoitettu vain muutama repliikki. Kaikenkaikkiaan kolme hahmoa muutettiin valkoihoiseksi, jottei elokuvan sanomaa omaksuttaisi rasistiseksi, mikä taas olisi haitallista itse tarinan tulkitsemiselle. Tosin on tällekin tielle eksynyt monta kiihkoilijaa. Elokuvan syyttäminen rasistiseksi olisi kuitenkin hyvin kapeakatseista ja perustelematonta.

"Now I see this clearly. My whole life is pointed in one direction. I see that now. There never has been a choice for me."

Taksikuski on äärimmäisen monitasoinen elokuva. Omat havaintoni ovat vain pintaraapaisuja kokonaisuudesta, jonka sisälle on mahdollista päästä vain sukeltamalla elokuvan hämyiseen maailmaan. Jo itse visuaalinen ilme ja taidokas kameratyöskentely oikeuttaisivat kaikessa vertauskuvallisuudessaan sivukaupalla huomiota. Tarinaa voi käsitellä yhteiskuntakriittisenä satiirina, painottua Travisin Vietnam-taustaan tai vain seurata yhden yksinäisen miehen muutosta 70-luvun pimeässä New Yorkissa. Jokainen kokee tarinan omista lähtökohdistaan.

Kuva:

Kuvanlaatu on jo hieman ikääntyväksi elokuvaksi kutakuinkin kohdallaan. Pientä rakeisuutta esiintyy kautta linjan ja hieman haitallisempaakin epäselvyyttä esiintyy paikoitellen. Suurimman osan ajastaan pimeillä kaduilla vaeltava elokuva on kuitenkin kuvan osalta melko selvä ja laadultaan kohtalaisen hyvä. Tietty hämyisyys on myös harkittua ja loistava tehokeino Travisin silmien kiiltäessä taustapeilissä kaiken pimeyden keskellä.

Suhteellisen pienellä budjetilla tehty elokuva on kuitenkin tekniseltä laadultaan kaukana nykypäivän suurtuotannoista, sitä ei käy kieltäminen. Kokonaisuudessaan kuva (anamorfinen 1,85:1) on ikäisekseen elokuvaksi kohtalaisen hyvä, eivätkä pienet virheet ja paikoittainen epätarkkuus pääse millään tasoa häiritsemään elokuvanautintoa.

Ääni:

Elokuvan äänet (Dolby Digital 2.0) jättävät hieman toivomisen varaa. Erittäin paljon musiikkia sisältävä elokuva on äänimaailmaltaan suhteellisen toimiva, mutta dialogin toistumisessa on paikoitellen hieman ongelmia. De Niron maanisesta kertojanäänestä saa kyllä hyvin selvää, mutta paikka paikoin puhe kieltämättä kallistuu aavistuksen verran epäselvän puolelle. Vaikkakin ääni kärsii pienistä ongelmista, on se kokonaisuudessaan laadultaan täysin kestettävää.

Elokuvan musiikki on miltei täydellistä. Musiikin on säveltänyt legendaarinen Bernard Herrmann, joka ei alun perin ollut edes kovin innostunut projektista. Epämiellyttävän ainutlaatuisen projektista tekee myös Herrmannin kuolema, jouluaattona vuonna 1975, vain muutama tunti Taksikuskin nauhoitusten jälkeen.

"Our gratitude and respect to Bernard Herrmann June 29, 1911 - December 24, 1975"

Herrmannin merkitys elokuvassa ja sen tunnelman luomisessa kipuaa yhtä suureksi kuin itse ohjaajan, sekä Robert De Niron (jonka roolisuoritusta tuskin pystyy liikaa alleviivaamaan). Herrmannin musiikki soi elokuvassa lähes taukoamatta. Aivan kuten elokuvakin, se on samalla kauniin haikeaa huikeine saksofonisooloineen, sekä painajaismaisen painostavaa - kaikki sulassa harmoniassa.

Lisämateriaali:

Julkaisun varsinainen herkkupala on vuonna 1999 tehty yli 70-minuuttinen Making of -dokumentti, joka käy haastattelujen sekä alkuperäismateriaalin voimin läpi elokuvan valmistumisprosessia. Dokumentilla ovat äänessä kaikki keskeiset näyttelijät ja tietenkin ohjaaja Scorsese ja käsikirjoittaja Schrader. Huomiota saavat muun muassa meikkaus ja ehostustyö, Jodie Fosterin nuoreen ikään liittyvät ongelmat sekä elokuvan vaikutus silloisessa ja nykyisessä yhteiskunnassa.

Kuvagalleria-osio on nimeään mielenkiintoisempi lisämateriaali. Alati vaihtuvien kuvien kera kuulemme (DVD:n tekijätiimin) selostusta elokuvasta, kohtauksista ja näyttelijöistä. Hieman alle yhdeksänminuuttinen kuvashow tarjoaa mielenkiintoisia huomiota elokuvasta ja nousee edukseen usein kovin tylsästä kuvagalleria-tarjonnasta.

Storyboard-osio taas on lähinnä pelkkää täytemateriaalia. Ilman selostusta pyörivä osio näyttää vuoron perään storyboard-kuvan sekä lopullisen kuvamateriaalin itse elokuvasta. Alle neljäminuuttinen turhuus on valmis unohdettavaksi, kun se on kerran katsonut läpi.

Muita pelkiltä täytemateriaaleilta kalskahtavia osioita ovat mainosmateriaali, joka sisältää pelkästään mainoskuvia elokuvasta, sekä filmografia-osuus, joka tarjoaa perustiedot neljästä näyttelijästä sekä ohjaajasta. Lisäksi levyltä löytyy elokuvan traileri sekä alkuperäiskäsikirjoitus, jota voi seurata elokuvan yhteydessä, pomppimalla elokuvasta käsikirjoitukseen. Kiinnostavalta vaikuttava osio on kuitenkin käytännössä kovin epäkäytännöllinen, eikä mokomaa pomppimista kovin kauaa jaksa.

Yhteenveto:

Taksikuski on ehdoton klassikko, elokuvataidetta parhaimmillaan. Teos, jota ei ole syytä sivuuttaa. Martin Scorsesen vaikuttava ja vertauskuvauksellinen ohjaus, Paul Schraderin monitasoinen tarina, Robert De Niron unohtumaton roolisuoritus sekä Bernard Herrmannin musiikki muodostavat Taksikuskista yhden elokuvahistorian parhaimmista elokuvista.

Miehen, joka on elänyt elämänsä hiljaa varjoissa, on vaikea selviytyä päivänvalossa.

DVD on tekniseltä laadultaan melko hyvää tasoa, ottaen huomioon elokuvan iän sekä suhteellisen pienen budjetin. Vaikka äänet jättävätkin hieman parantamisen varaa, on lisämateriaalia levyllä ilahduttavan paljon. Arvio on tehty R2 ruotsiversiosta, mikä lienee kuitenkin identtinen suomiversion kanssa.