Alkuperäinen nimi: 
The Emoji Movie
Valmistusvuosi: 
2017
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
87
Emoji-elokuva
Jussi U. Pellonpää, To, 10/08/2017 - 12:32

Elokuva

Älypuhelinten uumenissa, viestisovelluksen sisällä, on kaupunki nimeltä Textopolis, jossa hymiöt asuvat. Yksi näistä myös emojiksi kutsutuista ideogrammeista, tunnetiloja kuvaavista pikkuhahmoista on Gene (T.J. Miller), jolla on useampikin ilme, joten nuori herra ei meinaa millään kelvata tehtäväänsä. Kun Genen kotipuhelimen omistava Alex (Jake T. Austin) lähettää ihastukselleen Addielle (Tati Gabrielle) viestin ja liittää siihen Genen, tämä panikoi ja antaa vallan väärän kuvan tilanteesta. Kun viestikeskuksen valvova viranomainen Smiler (Maya Rudolph) päättä deletoida Genen viallisena, tämä, ja tämän kaverit, Yläfemma (James Corden) ja Jailbreak (Anna Faris), päättävät syöksyä syvälle sovellukseen ja pelastaa paitsi Alexin rakkauden, myös Genen olemassaolon.

Kun animaatioaatelisen Pixarin Toy Story (1995) iski kultasuoneen esitellessä lelujen salaista elämää, animaatioyhtiöt ovat kuumeisesti etsineet sen jälkeen artefakteja, joiden olemassaoloa voisi kuvata elokuvan keinoin.

Disneylle vaatimattoman jatko-osan Lilo & Stitch 2 (2005) ohjailleen Tony Leondisin Emoji-elokuva nostaa framille älypuhelimet ja tietokoneet ja niiden viesteissä käyttämät ikonit, mutta tarinan kuljetus on muualta lainattua kuolleen hevosen potkimista.

Hahmot ovat puhelimista tutun yksinkertaistettuja, pallopää ja käsi, jolla on silmät ja suu, eikä teknisessäkään puolessa ole sen suuremmin kehumista. Perustasoinen digianimaatio luottaa kovaan meteliin, epileptiseen vauhtiin ja kirkkaisiin väreihin, mutta kohderyhmää on hankalampi hahmottaa. Pikkuväki, joille leffa on eniten suunnattu, lienee vielä liian nuorta ymmärtääkseen aikuisemmat referenssit ja hetulat, kun taas emojien kanssa päivittäin pelaavalle nuorisolle kohellus on aivan liian hölmö.

Originaaliin versioon on saatu seminimekkäitä näyttelijöitä antamaan äänensä ikoneille. T.J. Miller on Gene, nykyään tv:n talkshow -isäntänä leipänsä tienaava James Corden Yläfemma ja niin ikään töllön Mutsi -sarjasta tuttu Anna Faris koodinpurkaja Jailbreak. Nimekkäimpiä vierailijoita ovat Patrick Stewart (Kakka), Christina Aguilera (Glitter) ja Sofia Vergara (Flamenca).

Suomidubissa on tutut nimet pääosissa: Aksu Palmén on Gene, Antti LJ Pääkkönen Yläfemma ja Yasmine Yamajako Jailbreak. Jukka Rasila on Genen isä Mel Meh, Krista Kosonen Hymynaama ja Jorma Uotinen Kakka. Joonas Nordman käy pölisemässä Jtskinä ja jokapaikanhöylä Mikko Kuustonen on Piru.

Yhteenveto

Ideat alkavat olla Hollywoodissa lopussa, jos Emoji-elokuvan tyyppisiä esityksiä aletaan tuottaa valkokankaille. Tavallaan yhtä tyhjästä nyhtäisty Angry Brids -elokuva kun viihdytti vietävästi enemmän.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016