Alkuperäinen nimi: 
Baby Jane
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2019
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
12
Kesto: 
93
Baby Jane
Jussi U. Pellonpää, Pe, 08/03/2019 - 07:05

Elokuva

Jonna (Roosa Söderholm) on kokematon naisen alku, joka pörrää pääkaupungin yössä nuoruuden innolla. Baareissa pyörii kuitenkin myös saalistaja, jonka käsistä tytön pelastaa Piki (Maria Ylipää), maskuliininen ja päällekäyvä alfanaaras, joka vie Jonnalta hetkessä jalat alta. Mutta kiihkeän alun jälkeen kumpikin enemmän tai vähemmän rikkinäinen osapuoli saa huomata, että seksin ja riippuvuuksien muodostamalla suhteella on myös karu hintansa.

Dokumenteillaan mainetta hankkineen Katja Gauriloffin (Säilöttyjä unelmia (2012), Kuun metsän Kaisa (2016)) ensimmäinen fiktio, Baby Jane, pohjaa Sofi Oksasen vuonna 2005 julkaistuun ja kovasti kohua herättäneeseen romaaniin.

Symboliikkaa ja surrealistista kuvastoa tulviva draama käsittelee niin lähesiriippuvuutta, hyväksikäyttöä kuin rakkautta ja mustasukkaisuuttakin. Baby Jane rapaisee pintaa myös tutkiessaan alakulttuureita ja seksuaalisuuden monia ilmenemismuotoja, samalla kun se ottaa kaukaisemmin kantaa myös mielenterveyden ongelmiin ja lääkeriippuvuuteen.

Näennäisestä rankkuudestaan huolimatta Gauriloffin ja Veera Tyhtilän käsikirjoittama elokuva jää lopulta pelkillä homo- ja lesbokliseillä kuorrutetuksi kertomukseksi paniikista ja häiriöistä, jossa tulikivenkatkuisen parisuhteen kumpikin osapuoli vuorovedoin alistaa toisensa äärirajoille. Roisimpaa ryöpytystä ja kiihkoa kaipaavan kannattaakin huomioida Baby Janen ikäraja K-12, joka takaa sen, että anti jää suurimmaksi osaksi puheen tasolle.

Maria Ylipää ja Roosa Söderholm vetävät roolinsa pidäkkeettömän avoimesti, jättäen jokaisen vastaantulijan silkkaan statistin rooliin. Aavistuksen tilaa ja persoonaa rakennetaan Nelly Kärkkäisen esittämän Bossan, Pikin exän, hahmoon, mutta elokuvan nimekkäimmät kaksilahkeiset, Lauri Tilkanen ja Niko Saarela, ovat pelkkiä varjoja naisten maailmassa.

Yhteenveto

Elokuvaversio ei tavoita lähdeteoksen raadollisuutta kuin hetkittäin, ja jääkin lähinnä siloitelluksi hätähuudoksi.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016