Huonot naiset
Jussi U. Pellonpää, Pe, 25/02/2022 - 21:46

Elokuva

Kaukana pohjoisessa, pienessä kyläpahasessa, tiukkaa jöötä pitää kirkkovaltuuston puheenjohtaja Raakel (Rea Mauranen), jonka käskyjä seuraavat uskollisesti niin reppana pappi Matti (Kari Ketonen) kuin seurakuntatalon emäntä Johannakin (Leea Klemola). Katastrofin ainekset täyttävät seutukunnan, kun komentooran lapsenlapsen häiden aattona kylän raitille tekee tenän pikkubussi kyydissään lastillinen venäläisiä seksityöntekijöitä. Autoa ryhtyy korjaamaan Johannan vakava veli Timo (Mikko Penttilä), mutta tämän sutki kaveri Marko (Jussi Vatanen) haistaa tilanteessa heti myös bisneksen mahdollisuuden, onhan paikkakunnan miesväestön joukossa esiintynyt monenlaista puutetta.

Lindgrenin pariskunnan pitkään työstämä, Niklaksen ohjaama ja Karoliinan kanssa tositapahtumien pohjalta kirjoittama Huonot naiset on pohjavireeltään vakava ja paikoin melankolinenkin komedia, joka kuitenkin rullaa mukavan kitkattomasti..

Huumorin kohteena ovat ennen kaikkea ahdasmielisyys ja ennakkoluulot, joita osataan käsitellä lämmöllä ja hetkittäin jopa syvällisestikin. Moni kärsimättömämpi tekijä olisi viljellyt tarinan täyteen helppoja ja halpoja irotvitsejä, mutta Lindgrenit pitävät viisasti linjansa alusta loppuun ilman, että lipsuvat turhan törmäilyn ja suunsoiton puolelle. Vaikka hahmoista iso osa onkin yhden luonteenpiirteen stereotypioita, heistä jokaisesta löytyy jotakin kaikille niin tuttua, todellista. Huonot naiset on omalla hellyttävällä tavallaan aavistuksen amatörimäinen, mutta vikoineen kaikkineen se on silti hyvää tuulta ympärilleen puhaltava tarina, jonka voima on myös erinomaisesti valituissa näyttelijöissä.

Leea Klemola on kokonaisuuden kantava voima, niin tarinallisesti kuin elokuvallisestikin. Johanna on samaistuttava hahmo, jonka kautta tapahtumat nähdään ja koetaan. Rea Mauranen tylyttää täysillä äärijyrkkänä matriarkkana, kun taas parhaat lohkaisut on annettu Jussi Vatasen vikkelälle Markolle. Loistava löytö on myös Emma Kilpimaa Johannan fiksuna tyttärenä Siirinä sekä Anna Ackerman sanavalmiina Sonyana. Saavutuksena voi pitää myös sitä, että Kari Ketonen ja Mikko Penttiläkin ovat kerrankin siedettäviä.

Yhteenveto

Yllättävän asiallinen ja aiheeseensa vakavasti suhtautuva komedia yllättää positiivisesti.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016