Iron Sky The Coming Race
Jussi U. Pellonpää, To, 17/01/2019 - 08:19

Elokuva

Vuonna 2018 kuun pimeällä puolella Toisesta Maailmansodasta lähtien lymyilleet natsit hyökkäsivät maapallolle, joka johti ydintuhoon ja jätti Telluksemme asuinkelvottomaksi. Ihmiskunnan rippeet, 1980 henkilöä, pelastautuivat kuuhun natsien tukikohtaan.
Nyt, vuonna 2047, myös maata kiertävällä taivaankappaleella alkaa aika loppua, joten yhteisöä johtavan Renate Richterin (Julia Dietze) on pian keksittävä jotain uutta. Vastauksen tarjoaa yllättäen edesmenneeksi luultu kuufuhrer Wolfgang Korzfleisch (Udo Kier), joka paljastaa tulevaisuuden avaimen olevan kätketyn maapallon onttoon sisustaan. Sitä tosin hallinnoivat vaaralliset liskoihmiset, mutta uhasta huolimatta matkaan lähtevät Renaten tytär Obi (Lara Rossi), venäläinen aksentilla höpöttävä Sasha (Vladimir Burlakov), naiivi muskelikaappi Malcolm (Kit Dale) sekä väkisin mukaan tunkeva sääliö Donald (Tom Green), Applen laitteita palvovan Jobsistisen uskonnon keulahahmo.

Timo Vuorensolan ohjaama Iron Sky (2012) oli tavallaan merkkipaalu suomalaisessa elokuvateollisuudessa. Joukkorahoituksella tuotettu, 7,5 miljoonan euron budjetilla valmistunut kulttikomedia löysi seuraajansa, huolimatta siitä, että sen huumori, näyttelijäntyö ja meininki muutenkin oli pahasti lapsellista ja umpityperää.

Seitsemän vuotta odotetun jatko-osan, Iron Sky: The Coming Race, tapauksessa tilanne on entisestäänkin typeröitynyt. Budjetti tosin kasvoi matkan varrella liki 20 miljoonan euron kokoiseksi, mutta elokuva on, jos mahdollista, vieläkin ääliömäisempi, huonommin kirjoitettu (käsiksen takana nevöhööd Dalan Musson) kuin ensimmäinen yritys. Paikoin säälittävän kommelluksen vitsit ovat lähinnä myötänoloutta herättäviä, kokonaisuudesta rytmi ja tasapaino kateissa, mutta suurin virhe on olla luottamatta omaan logiikkaansa ja fysiikkaansa.

Star Trekit ja Star Warsit ovat fantasioita, kyllä, mutta se miksi niiden käänteet tuntuvat omassa universumissaan oikeilta, on se, että ne pysyvät uskollisina omille maailmoilleen. Iron Skyn tapauksessa näin ei ole, joten juttu tulvii järjettömiä kömmähdyksiä ja mokia, joita ei saisi ikinä olla valmiissa elokuvassa. En tiedä kaikkia mitä kaikkia diilejä ja soppareita kulisseissa on tehty, mutta Iron Sky: The Coming Race tuntuu julkaistun pakon edessä, sillä näin puolivalmista ja hutaistun oloista tuotetta ei kukaan ehdoin tahdoin laittaisi näytille. Ja vaikka kuinka toistaisin itseäni, KÄSIKIRJOITUS!. Sen täytyy olla kunnossa ennen kuin tuotanto aloitetaan. Tässä tapauksessa niin ei ole likikään ollut, joten lopputuloskin on sitten sen kaltainen.

Hölmöilyn ainoa näyttelijäksi kutsuttava on vanha kulttikasvo Udo Kier, mutta eipä hänellekään tarjota tilaisuutta tehdä mitään muistettavaa, vaikka tuplaroolin onkin saanut. Siinä missä pääosan Lara Rossi yrittää olla energinen naissankari, karmeinta kuraa mies/naismuistiin valkokankailla tarjoilee jo 1990-luvulla maailman huonoimpana koomikkona mainetta kerännyt Tom Green. Suominaamoista kuviin mukaan on kelpuutettu Kari Ketonen 30 sekunnin ajaksi Vladimir Putinin rooliin, Duudsoni Jukka Hilden paaviksi sekä yksi leffan tuottajista, Tero Kaukomaa, joka piipahtaa fokuksessa täysin irralliseksi jäävässä Kekkos-vitsissä.

Yhteenveto

Jos 94 minuutin aikana ei katsoja edes hymähdä, saatikka naura kertaakaan, voinee pitää komediaa epäonnistuneena.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016