Jumanji: The Next Level
Jussi U. Pellonpää, Ke, 04/12/2019 - 22:33

Elokuva

Muutama vuosi on edellisestä seikkailusta kulunut ja nelikko hajonnut opiskelemaan omille teilleen, mutta joulun aika tuo ystävykset jälleen yhteen. Ja vaikka Bethany (Madison Iseman), Fridge (Ser´ Darius Blaine), Martha (Morgan Turner) ja Spencer (Alex Wolff) pyhästi päättivät edellisen seikkailun jälkeen, että maagista Jumanji-videopeliä ei enää ikinä käynnistetä, kojeen vitaalit osat salaa säilyttänyt Spencer ei voi vastusta kiusausta, vaan fiksaa pelin kuntoon. Eikä tarvita kuin yksi väärän napin painallus, kun tuttu jengi ja muutama uusikin peluri ovat jälleen Jumanjin uumeissa etsimässä ulospääsyä.

Vuonna 1995 ensi-iltansa saanut, Chris van Allsburgin kirjan pohjalta Joe Johnstonin ohjaama ja Robin Williamsin tähdittämä fantasiaseikkailu Jumanji koki uudelleenlämmityksen Jake Kasdanin ohjaamana 2017, mutta lopputulos, vaikka tekikin taikoja lippuluukuilla lähes miljardin dollarin muodossa, osoittautui pelkäksi kierrätykseksi, synteettiseksi kertakäyttöviihteeksi. Jumanji: Welcome to the Junglen tekijät palaavat kaikki nyt kaikki rikospaikalle, ja kuten pelienkin tapaan on aina nostaa tasoa, nimeksi on tällä kerralla siunaantunut Jumanji: The Next level. Se ei tosin lunasta ensimmäistäkään lupausta, sillä ykkösosan tavoin, myös kakkonen nojaa vain efekteihin ja komeljanttariryhmän alituiseen huutamiseen.

Hirmu kiireellä kokoon kyhätty Jumanji: The Next level (kuvaukset alkoivat kuluvan vuoden helmikuussa, purkua juhlittiin toukokuussa ja ensi-ilta on vain seitsemän kuukautta myöhemmin aloituksesta) tuntuukin kärsivän suuntavaiston puutteesta, ja siitä, että mukaan on tungettu aivan liikaa tavaraa ja tohinaa. Nykivä rytmitys tekee kokonaisuudesta tasapainottoman, juonentyngän sinkoillessa isoista toimintakohtauksista pysähtyneisiin hetkiin, joissa kelataan katsojalle pelin logiikkaa (tai sen puuttumista) ja lohkotaan sketsimäisesti vitsejä. Pelien tapaan vastustus kovenee joka tasolla, mutta koska mikään ei ole mahdotonta, yllätykset ja vastukset herättävät ajatuksen, että eivätkö ne nyt erikoisempaa voineet keksiä, koska rajoja ei ole.

Isopalkkaisimmat starbat, Dwayne Johnson, Kevin Hart ja Jack Black, käyvät läpi liki jokaisen keskustelunsa huutaen, vaikkei volyymin alennus sen suuremmin järkeä juttuun tuokaan. Seniori-Dannyt, DeVito ja Glover, Specerin isoisänä ja tämän ystävänä Milona tuovat hommaan hitusen huumoria alituisine marinoineen ajan hampaan puraisusta, mutta pienestipä hekin tilaa saavat. Uusina hahmoina kaahauksessa koohottavat Game of Thronesin Hurttana tutuksi tullut kaappi Rory McCann pahana Jürgen the Brutalina sekä hassu Awkwafina monitaitoisena Mingina.

Yhteenveto

Kohderyhmää edustava apparikriitikkoni Eetu (11 vee) piti näkemästään kovasti, eikä allekirjoittaneenkaan takapää parin tunnin aikana puutumaan ehtinyt, mutta varsin tyhjä on olo, kun teatterista ulos astuu. Ja kuinka ollakaan, jatkolle jätetään jälleen paikka.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016