Alkuperäinen nimi: 
How to Train Your Dragon: The Hidden World
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2019
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
104
Näin koulutat lohikäärmeesi 3
Jussi U. Pellonpää, Pe, 25/01/2019 - 07:57

Elokuva

Nuoreksi mieheksi kasvanut Hikotus (Jay Baruchel) on perimässä Öystilän kylän päällikkyyden rinnallaan rakas Astrid (America Ferrara) sekä uskollinen Yön raivo-lohikäärmeensä Hampaaton. Itse asiassa Öystilä alkaa olla jo niin täynnä pelastettuja lohikäärmeitä, että ihmisten ja siivekkäiden on syytä etsiä uusi tyyssija utopialleen, missä kaikki lajit voivat elää rauhassa. Mutta pahojen palkkaama lohikäärmeenmetsästäjä Grimmel (F. Murray Abraham) on saanut paikasta vihiä, ja pian uhkaamassa jokaista saaren asukasta. Samaan syssyyn lajinsa kuninkaaksi kohonneen Hampaattoman pään sekoittaa vielä paikalle liitävä lajitoveri, naaraspuolinen Yön raivo.

Cressida Cowellin luomaan kirjasarjaan perustuvan animaatiosaagan tekijänä alusta alkaen mukana olleen Dean DeBloisin kirjoittama ja ohjaama Näin koulutat lohikäärmeesi 3 on huippusuositun trilogian (osat 1 ja 2 2010 ja 2014) viimeinen luku.

Megamenestykseksi kohonneet Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvat ovat onnistuneet luomaan tyystin oman universuminsa, jossa matkaa on tehty yhdessä lapsesta aikuiseksi kasvaneen Hikotus-pojan mukana. Reissuun on mahtunut myös teräviä havaintoja yhteiskunnasta ja ihmisistä yleensä, vaikka pääpainon onkin ollut terveen ja poikamaisen seikkailun syövereissä. Teknisesti värikylläinen vauhtiseikkailu on silmiä hivelevän upeaa työtä, kaikista hahmoista ja oudoimmistakin otuksista löytyy runsaasti harkittuja detaljeja ja persoonallisuuksia. Esiosiensa tapaan Näin koulutat lohikäärmeesi 3:n visuaalinen briljanssi pääsee täysin oikeuksiinsa lukuisissa toiminta- ja lentokohtauksissa, joissa taiten tehty 3D tempaisee katsojan mukaan tapahtumien keskiöön.

Niin tekijäpuolella kuin ääninäyttelijöissäkin perusjengi on pysynyt uskollisesti mukana. Jay Baruchel on yhä Hikotus, America Ferrara Astrid, Gerard Butler Hikotuksen isä ja kyläpäällikkö Aimo, ja Craig Ferguson kylän aseseppämestari Raivo. Jonah Hill ja Christopher Mintz-Plasse jatkavat hauskuttamista Limalotjana ja Suomusinttinä kun taas pääpahis Grimmelinä kuullaan ensimmäistä kertaa valkokangaslegenda F. Murray Abrahamia.

Suomidubissa jatkaa originaalin tapaan sama jengi. Aksu Palmén antaa äänensä Hikotukselle, Iina Kuustonen on Astrid, Jarmo Mäkinen Aimo ja jälleen kerran shown varastava Hannu-Pekka Björkman Raivo. Leijonakuninkaan Scarina vuonna 1994 ikimuistettavasti kieroillut Jukka-Pekka Palo on syntymäikävä Grimmel.

Yhteenveto

Rakastetun seikkailutrilogian viimeinen osa huipentaa tarinan arvoisellaan tavalla.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016