Palm Springs
Jussi U. Pellonpää, To, 10/12/2020 - 13:35

Elokuva

On marraskuun 9. päivä. Lunkisti elämänsä ottava Nyles (Andy Samberg) herää tyttöystänsä Mistyn (Meredith Hagner) vierestä, valmistautuu lähtemään tämän ystävien Talan (Camila Mendes) ja Aben (Tyler Hoechlin) häihin, tapaa siellä morsiamen kyynisen siskon Sarahin (Cristin Milioti), ja tuntuu oudosti tietävän jokaisen tapahtuman ennakolta. Tähän on tosin syykin, Nyles on jo ajat sitten jäänyt jumiin samaan päivään, joka toistuu kerta toisensa jälkeen. Miehen ainoa päivä mutkistuu kerralla, kun Sarah ilmestyy samaan aikaluuppin, jossa kulkee myös Nylesille kaunaa kantavan Roy (J.K. Simmons), jonka kiukku on kasvanut täydeksi murhanhimoksi.

Ensikertalaisten, ohjaaja Max Barbakowin ja käsikirjoittaja Andy Siaran Palm Springs saa yllättävän paljon irti klassikokomedian Päiväni murmelina (1993) muodosta, jossa myös päähenkilö joutui elämään samaa päivää yhä uudelleen ja uudelleen. Tosin sillä erotuksella, että Palm Springs heittää samaan pyörteeseen useammankin osanottajan, jotka tietenkin ottavat kaiken irti mahdollisuudesta tehdä mitä tahansa, joutumatta asiasta ikinä vastuuseen. Samaa toistorakennetta hyödynsi myös Doug Limanin tehokas Tom Cruise -scifi-action Edge of Tomorrow (2014) sekä Christopher Landonin konseptin kauhuelokuviin siirtäneet Happy Death Day (2017 sekä sen jatko-osa Happy Death Day 2U (2019). Moderniin tapaan meininki tasapainoilee fiksun parisuhdekomedian ja poliittisesti äärimmäisen epäkorrektin herjanheiton välimaastossa, mutta onnistuukin hienosti kummassakin tavoitteessaan: sekä viihdyttämään että naurattamaan. Paikoin vallan hillittömän lätinän ja kekseliäiden käänteiden ristutulessa Palm Springs löytää myös jotain arvokasta, niin ihmisestä kuin ajasta, joka meille on annettu. Ja se, jos joku, on kunnioitettava saavutus pohjimmiltaan rääville ja röyhkeälle komedialle. Kehut tästä saavutuksesta menevät ilman muuta ohjaaja Max Barbakowille ja tarinan luoneelle Andy Siaranille, jotka tekevät ensimmäisessä kokopitkässään varmaa ja vakuuttavaa työtä.

Pitemmän kaavan mukaan uraa oikeaksi päätähdeksi tehnyt Andy Samberg lataa valkokankaalle parhaan työnsä, tehden umpi-itsekkäästä ja ärsyttävästä Nylesista pohjimmiltaan sympaattisen ja hillittömän hauskan hahmon. Vallan mainio on myös Sambergin puhekoneelle vahvan vastuksen antava, paljon tv-töitä aiemmin tehnyt persoonallinen Cristin Milioti, jonka Sarah on sarkasmin ja kyynisyyden uudelle tasolle vievä käytännön toimija, joka vastoin kuin tilanteen hyväksynyt ja sitä surutta hyödyntävä Nyles, haluaa lopulta pois aikaluupista ja paluun normaalielämään, missä kasvaa ja vanheta. Todella tykin sivuroolin tekee myös aina huippu J.K. Simmons Nylesia ihan syystäkin jahtaavana Royna, jolle päättymätön päivä tarjoaa loputtoman metsästysreissun.
Meredith Hagnerin, Camila Mendesin, Tyler Hoechlinin lisäksi sivurooleissa nähdään mm. Peter Gallagher on Sarahin isä ja June Squibb Aben isoäitinä.

Yhteenveto

Palm Springs on yksi vuoden yllätyksiä, tuttua konseptia raikkaasti kierrättävä ja paikoin hillittömän hauska romanttinen komedia.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016