Kun kovia etulinjoissa kokeneet erikoisjoukkojen veteraani James Belmont (Brad Pitt) ja hänen uskollinen taistelukoiransa Odin (Uber) tekevät pakkolaskun Alaskan erämaahan, alkaa selviytymisseikkailu. Liki sadan kilometrin matka turvaan on täynnä vaaroja, joita eivät vähennä kummankaan soturin mukanaan kantamat traumat sodista.
Toiminnallisiin jännäreihin erikoistuneen David Ayerin (mm. Poliisit (End of Watch, 2012), Fury (2014), The Beekeeper (2024)) Cameron Alexanderin simppelin käsikirjoituksen pohjalta ohjaama Heart of the Beast seuraa uskollisesti selviytymistarinoiden sääntöjä ja käänteitä, joissa ennalta-arvattavasti sankareidemme eteen marssitetaan ikävä ilmasto, hyiset joet ja lauma kiukkuisia villieläimiä – esteitä, jotka ovat voitettavissa ainoastaan roturajat ylittävällä yhteistyöllä. Tuttuudestaan huolimatta elokuva onnistuu silti tehtävässään, kiitos päätähtiensä kiistamattoman karisman. Jännittävä survivaali onnistuu myös koskettamaan, varsinkin kaikkia koiraihmisiä.
Kuten kaikki hyvin tiedämme, ihmisen ja koiran side on jotain tavallisuudesta poikkeavaa, ja juuri sitä Heart of the Beast korostaa kauniisti. Kumpikin sankarimme kantaa mukanaan tuskallisia arpia taisteluista, mutta niiden kautta pystytään myös tarjoamaan lohtua ja ymmärrystä, jotka eivät vaadi ääneen lausuttuja sanoja. Finaalin julistus kotia kaipaavista sotakoirista tykitetään niin, että se menee väkisin tunteisiin.
Visuaalisesti Heart of the Beast on komean näköinen elokuva. Alaskaa tuuraavan Uuden-Seelannin mahtavat maisemat nousevatkin huipputaitavan Mauro Fioren kameran kautta yhdeksi roolihahmoksi, joka voi antaa, mutta myös vaatia paljon. Ainoanan miinuksena muutamat digitaalieläimet rikkovat hetkittäin upean uskottavan kokonaisuuden.
Brad Pitt ja varsinkin Odin-koiran roolin tekevä Uber ovat niin vahvasti läsnä, että kaksikon yhteisen historian uskoo ja ymmärtää. Sivurooleissa nähdään J. K. Simmons ja Anna Lambe.
Heart of the Beast on perinteitä kunnioittava, mutta myös moderni selviytymisseikkailu, jonka häpeilemättömän tunteikas finaali avaa taatusti tiukimmatkin kyynelkanavat.





- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja












