The Predator
Jussi U. Pellonpää, Pe, 14/09/2018 - 22:56

Elokuva

Yhdysvaltain armeijan murharyhmä törmää Meksikossa kesken operaation taivaankannelta tupsahtavaan alukseen ja sen mortaaliin matkustajaan. Tomeran teurastuksen keskellä kapteeni Quinn McKenna (Boyd Holbrook) saa hylystä haltuunsa muutaman artefaktin, jotka päätyvät lopulta tämän autistisen pojan Roryn (Jacob Tremblay) haltuun. Tämä taas aktivoi letaalin lahjan ja tulee samalla aktivoineeksi signaalin, joka tekee Telluksesta taistelutantereen. Kun hätä on pahin, tarvitaan joukko enemmän tai vähemmän taisteluissa päänsä sekoittaneita ex-sotilaita, sekalainen sakki CIA:n nilkin pomon Traegerin (Sterling K. Brown) liipaisnherkkiä vasalleja sekä yksi asioista perillä oleva tohtori (Olivia Munn).

1987 sai ensi-iltansa Jim ja John Thomasin luoma ja uransa praimissa olleen John McTiernanin raivolla ohjaama, yksi kaikkien aikojen toimintaelokuvia, vielä nykypäivänkin määreillä mitattuna timanttinen Predator - saalistaja, jonka pääosassa nähtiin uransa komeinta nousua tehnyt Arnold Schwarzenegger. Predator - saalistaja oli jättimäinen hitti ja se saikin jatkoa 1990, jolloin ensi-iltaan tuli ensimmäisestä osasta ainoastaan ulkoavaruudesta tulleen hirviösoturi Predatorin mukaan ottanut Predator 2 - saalistaja, ohjaajanaan Stephen Hopkins. 2004 ahneus voitti järjen, kun Resident Evil -sarjalla nimeä hankkinut Paul W.S. Anderson yritti epätoivoisesti uuttaa yhteen kahden legendaarisen avaruushirviönsä DNA:n nimikkeellä Alien vs. Predator, mutta murska-arviot hiljensivät nopeasti harvat fanit. Samaa yritettiin Strausen veljesten, Colinin ja Gregin, toimesta vielä 2007, jolloin enskariin ilmestyi ensimmäistäkin esitystä huonommin vastaanotettu Aliens vs Predator 2. Viimeksi tähtien takaa tulevien metsästäjien maailmassa vieraili Nimród Antal vuonna 2010, elokuvallaan Predators, joka vei taistelut jo kaukaiseen galaksiin.

Yhdelle sukupolvensa parhaalle käsikirjoittajalle, Shane Blackille, (Tappava ase (1987), Viimeinen partiopoika (1991), The Long Kiss Goodnight (1996), Kiss Kiss Bang Bang (2005), Iron Man 3 (2013), The Nice Guys (2016)), Predator ei ole suinkaan vieras ilmestys, sillä mies näytteli McTiernanin versiossa yhden kovaonnisen sotilaan roolin, ja onkin omien sanojensa mukaan siitä asti miettinyt tarinan jatkamista.

Hyvä niin, sillä Blackin ohjaama ja Fred Dekkerin kanssa kirjoittama The Predator on paluu originaalin kompromissittomuuteen, jossa tunkeilijat eivät usko tai tottele kuin ainoastaan suurempaa tulivoimaa. Sisältääkö se raakaa väkivaltaa? Kyllä? Karskia kasaritoimintaa? Ehdottomasti, mutta se on myös modernilla otteella muokattu monsterimuhennos, joka ei yritäkään olla muuta kuin Predator -elokuva. Siinä missä ensimmäisessä esityksessä pääsakki oli armeijan eliittiyksikkö, nyt porukka on pahasti päänsä sekoittaneita persoonia, joista löytyy luonnevikoja enemmän kuin normaalista nuppisairaalasta. Pääpointti on äijällä ärmellyksellä, rumalla rymistelyllä sekä hölmön hurtilla huumorilla, jossa sinkoilevat sukuelimet ja kirosanat huomattavasti enemmän kuin juonta kuljettavat asiantuntijalausunnot. Ja aivan kuin verbaaliset solvaukset eivät olisi tarpeeksi, on yhdelle hahmoista annettu vielä Touretten syndrooma, jolloin kielenkantojen luistavuus tulee tavallaan myös oikeutetuksi.

Logiikassa ja juonenkuljetuksessa on aukkoja vaikka lautasella läpi lentää, mutta sehän ei ole tässä tapauksessa pointi, vaan, kuten kunnianarvoisa kollegani Arto Lappalainen sen niin sofistikoituneesti esiin nosti, The Predator on elokuva kokolihaa syöville heteromiehille, vaikka tokihan se sopii yhtä hyvin armottomasta actionista, luupäähuumorista ja karrikoiduista roolimalleista pitäville kasvisruokavalioon viehtyneille sateenkaari-ihmisille aivan yhtä hyvin. Yksinkertaistetusti: Jos menee katsomaan elokuvaa, jonka nimi on The Predator, tietää mitä lipun hinnan vastineeksi saa.

Boyd Holbrook (Logan, 2017) klaaraa kovapanostuksen kärjessä hyvin, eikä jälkeen paljoa ultramulkuksi kirjoitetussa byrokraatin roolissa Steling K. Brownikaan (Hotel Artemis, 2018). Olivia Munn tuo kuviin tuhtia naisenergiaa ja Jacob Tremblay (Room, 2015) osaa hommansa hänkin. McKennan irrationaalinen iskujoukko on poliittisesti mahdottoman epäkorrekti kokelma eri persoonallisuuksia, joita esittävät Keegan Michael-Key, Thomas Jane, Augusto Aguillera, Alfie Allen ja Trevante Rhodes. Yvonne Strahovski on McKennan ex-vaimo, Jake Busey Sean Keys, Predator 2:ssa nähdyn Peter Keysin poika (jota esitti Jaken isä Gary Busey), ja Brian A. Prince The Predator.

Yhteenveto

108 minuuttia sitä itseään. Tylyä toimintaa ja vinoja vitsejä jahdissa, jossa raatolaskuri käy punaisella.

Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016