Kaukaa toiselta planeetalta maapallolle taikasormuksineen saapunut tutkimusmatkailija Sonic (äänenä Ben Schwartz) seuraa ja ihailee pienen Green Hillsin kaupungin sheriffiä Tom Wachowskia (James Marsden) ja tämän vaimoa Maddieta (Tika Sumpter), mutta uppo-outona olentona kärsii yksinäisyydestä. Sinisen epelin epäonninen hauskanpito herättää Yhdysvaltain puolustusministeriön huomion, ja Sonicin perään lähtee maaninen nero, tohtori Robotnik (Jim Carrey). Tästä alkaa globaali takaa-ajo, jonka tiimellyksessä Tom ja Sonic joutuvat yhdistämään voimansa estääkseen suuruudenhulluksi heittäytyneen Robotnikin katalat suunnitelmat.
Ei ole lainkaan arkea, että videopeleistä saisi rakennettua onnistuneen elokuvan. Vanhemman väen kollekittivisessa muistissa lienee yhä 1993 julkaistu Super Mario Bros., joka floppasi niin, että sen vaikutus tuntuu yhä. Suurimpia hittejä lienevät Tombraider Lara Croftin seikkailut, jotka saivat jopa uudelleen lämmittelyn pari vuotta sitten. Edellinen lajityypin vastaava oli ihan hilpeä Pokémon Detective Pikachu (2019), ja nyt paikkaa auringossa on havittelemassa seuraava digitaalisesti luotu pääosanesittäjä. Peliyhtiö Segan 1990-luvun alussa esittelemän hahmon ja koko firman maskotti, ääntä nopeammin liikkuvan siilin Sonicin tarina saa ensimmäisen kokopitkän elokuvansa, vaikka sininen supersankari onkin jo nähty useissa sarjakuvissa ja tv-sarjoissa.
Jeff Fowlerin ohjaama, nyt jo hitiksi osoittautunut Sonic the Movie yllättää iloisesti. Sen lisäksi, että viihdyttävä vauhtiraina tykittää valkokankaalle komeasti koordinoituja toimintakohtauksia, sillä on myös suuri sydän perustarinan korostaessa kauniisti ystävyyden, yhteistyön ja avunannon merkitystä. Ja jos tämä ei vielä riitä, Sonic the Movie palauttaa myös kumikoomikko Jim Carreyn takaisin mukavuusalueelleen, jossa koko kehollaan komiikkaa luova taituri on aina parhaiten viihtynyt. Pat Caseyn ja Josh Millerin kirjoittama perustarina on pohjimmiltaan yksinkertainen E.T. -variantti (1982), jossa ulkoavaruuden olento saapuu Tellukselle, saa peräänsä hallituksen pahat tiedeihmiset, mutta selviytyy lopulta uusien ystäviensä avulla. Tuttuus ei kuitenkaan haittaa, sillä kuten nimihenkilölleenkin, Sonic the Movielle tärkeintä on vauhti, jota piisaakin alusta loppuun. Teknisesti Sonic the Movie on hyvää työtä, jonka esillepano viihdyttää aikuisempaakin katsojaa. Stephen F. Windonin kameraa kirjailmellisesti kiitää kohtauksesta toiseen ja leikkaajakaksikko Stacey Schroederin ja Debra Neil-Fisherin editointi on vähintään yhtä nopeaa, olematta silti sekavaa silppua, joka hukkaa toiminnan ja tarinan ytimen. Meiningissä otetaan kaikki irti supernopeuden pysäyttämästä ajasta samaan tapaan kuin Quicksilver teki X-Men -saagan parhaassa osassa X-Men: Days of Future Past (2014). Sonicin ulkomuoto herätti ennen elokuvan julkaisua sen verran närää, että sitä muutettiin enemmän alkuperäistä vastaavaksi, eikä ilmeikkäässä otuksessa olekaan mitään vikaa.
Niin ikään X-Men -elokuvista tuttu James Marsden tekee tasaisen hyvää työtä Tomin roolissa, Ben Schwartz antaa Sonicille mukavan energisen äänen, mutta shown varastaa ehdottomasti tyystin pitelemätön Jim Carrey. Elokuvan tekijöiden luotto koomikkolegendaan oli rajaton, ja mies saikin varsin vapaat kädet improvisoida kohtauksiaan. Ja niin Carrey myös tekee, lyö itsensä kehiin tutulla tavalla ja ottaa tilan haltuun Ace Venturamaisen suvereenisti. Jos Jim Carreyn komiikasta ei pidä, Sonic kannattaa siinä tapauksessa jättää väliin, mutta jos venkulan vallaton komiikka tuntuu omalta, leffa tarjoaa monta hillitöntä hetkeä oman alansa huipun parissa. Donna Jay Fulks antaa äänensä Sonicin kaitsijalle Longclawlle, Lee Majdoub on Robotnikin ykköshanska agentti Stone ja Neal McDonough nähdään majuri Benningtonin roolissa.
Vauhdillaan viihdyttävä vauhtiraina on samalla Jim Carreyn paluu omimpaan osaamiseensa. Ja jos kassat jatkavat kilkutustaan kuten tähän asti, jatkoakin seuraa satavarmasti.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja