Vahva draamaelokuva Jackie Kennedyn elämästä aviomiehensä John F. Kennedyn salamurhan jälkeen
Häntäheikki ja yksityisetsivä muhinoivat muovisessa kotimaisessa draamassa.
Näyttävä, mutta hölmö fantasiaseikkailu kertoo miksi Kiinan muuri alunperin rakennettiin.
Tosipohjainen nyrkkeilydraama vakavan onnettomuuden jälkeen mahdottamana pidetyn paluun kehään tehneestä Vinny Pazienzasta
Visuaalisesti upeassa, mutta tarinaltaan tönkössä scifi-elokuvassa uudelle planeetalle ihmisiä kuskaavan aluksen kaksi matkustajaa heräävät hyperunesta 90 vuotta liian aikaisin.
Erinomaisen aidosti näytelty draama brittiveteraani Ken Loachilta on takuutyötä.
Muhkea ja mehevä elokuvasovitus hittipelistä, jossa salamurhaajien veren perintö elää vahvana.
Hilpeä koko perheen animaatio suuresta laulukilpailusta.
Persoonallinen, mutta myös outo saksalainen draamakomedia isän ja tyttären suhteesta.
Esiosa ensimmäiselle Tähtien sota -elokuvalle (Episodi IV: Uusi toivo) kertoo Kuolontähden piirustukset vohkineista kapinallisista.