Symppis ja muutenkin mukava draamakomedia intialaisen perheravintolan ja ranskalaisen gourmet-paikan taistelusta ihmisten vatsoista ja sydämistä.
Ääriväkivaltainen murhamysteeri DEA:n iskuryhmästä, huumekartellin kadonneista miljoonista ja petturista porukassa.
Todella typerryttävän huono musikaali samaan mieheen rakastuneista siskoksista ja suurista häistä kesäisessä Italiassa.
Maailman vahvin nalle Bamse joutuu taisteluun kokonaista rosvokaupunkia vastaan, ja mikä kauheinta, ilman jymyhunajaa.
Hölmö ja pateettinen efektisirkus gladiaattorista etsimässä kostoa ja rakkautta keskellä tulivuoren purkausta.
Rakastettu piirroshahmo tekee hellyttävän paluun valkokankaille ihan koko perheen elokuvassa.
Twilight- ja Nälkäpeli -aallossa valkokankaille tulee myös Divergent - Outolintu, pökkelö dystopia erilaisesta tytöstä kapinan katalyyttinä.
Suosittuun videopeliin perustuva toimintajännäri painaa nasta laudassa.
Kummeleiden ja Vintiöiden vinoon kasvanut äpärälapsi, episodielokuva, jonka olisi voinut jättää tekemättä.
Köykäinen komedia miehestä, jonka nuoruuden spermanluovutus on tuottanut jälkikasvua puolen tuhatta.