Hävyttömän heikkotasoinen kalkkuna, joka irvailee halpahintaisesti lukemattomille Hollywood-elokuville.
Hitaasti syttyvä, 1920-luvun Kiinaan sijoittuva elokuva pettämisestä ja anteeksiannosta.
Kasaripoikabändin laiva- ja huvipuistoesiintyjäksi taantunut laulaja yrittää saada nostetta uralleen tehtailemalla kappaleen nuorelle pop-ikonille.
Mafiaa vastaan todistava Aces saa peräänsä joukon keskenään kilpailevia ammattitappajia dialogivoittoisessa leffassa.
Keskiluokkaisen pientaloalueen idyllisen julkisivun taakse piiloutuneet amerikkalaiset voivat huonosti Todd Fieldin ohjaamassa mestariteoksessa.
Marvelin sarjakuviin perustuvassa leffassa nuoruudessaan harkitsemattoman sopimuksen tehnyt surmanajaja päätyy paholaisen palkkakuskiksi.
Rober De Niron ohjaama kunnianhimoinen, mutta ylipitkä elokuva CIA:n pelinappulaksi joutuneesta miehestä.
Autoja inhimillistävässä animaatiossa itsekeskeinen kilpa-auto eksyttyään syrjätien varrella sijaitsevaan pikkukylään löytää elämäänsä uutta sisältöä.
Clint Eastwoodin ohjaama mestarillinen sotaelokuva.
Milan Trencin lastenkirjaan perustuvassa ja Ben Stillerin tähdittämässä komediassa luonnonhistoriallisen museon historialliset merkkihenkilöt ja eläimet heräävät öisin henkiin.