Avaruuden käymättömiä korpimaita tutkiva lentäjä Mills (Adam Driver) osuu aluksellaan meteoriittisateeseen ja tekee pakkolaskun tuntemattomalle planeetalle. Haverin toinen eloonjäänyt on vierasta kieltä puhuva nuori tyttö Koa (Ariana Greenblatt), jonka kanssa Mills saa varsin pian huomata, etteivät he ole planeetalla yksin. Planeetalla, joka osoittautuu vanhaksi tutuksi maapalloksi, tosin 65 miljoonaa vuotta sitten. Pakoon olisi päästävä mahdollisimman nopeasti, sillä Telluksen historian tunteva Mills tietää, mitä taivaalta on vielä tulossa.

Mainetta John Krasinskin ohjaamilla elokuvilla Hijainen paikka (2018) ja sen jatko-osalla Hiljainen paikka osa 2 (2020) hankkinut käsikirjoittajakaksikko Scott Beck ja Bryan Woods hyppäävät itse puikkoihin niin ikään kirjoittamassaan scifiseikkailussa 65, jonka tuottajaksi on saatu Sam Raimi.

Menneillä menestyksillä tuntuu olevan yhä Hollywoodissa sen verran painoa, että kaksikko on saanut liki sadan miljoonan budjetin klubiaskin kanteen mahtuneella synopsiksella, josta ei ole onnistuttu rakentamaan toimivaa kokonaisuutta, joka täyttäisi kokopitkän elokuvan määreet. Tohina on pitkälti Jurassiceista tuttua, pöpeliköt ja lammikot ovat täynnä toinen toistaan vaarallisempia sauruksia, joilla kaikilla tuntuu olevan yhteinen päämäärä; syödä toisensa ja kotokulmilleen tulleet tunkeutujat. Jonkinasteista draamaa yritetään rakentaa Millsin traagisella menneisyydellä, tämän otettua vaarallisen galaksien välisen tehtävän löytääkseen lääkkeen vakavasti sairaalle tyttärelleen.

Myöskään teknisesti 65 ei mitenkään häikäise, sillä digidinot eivät sen suuremmin ole kohdanneet evoluutiota sitten Steven Spielbergin Jurassic Parkin (1983) tai edes sen rutikuiviksi puristetuissa jatko-osissa. Liskoja löytyy tietenkin monenmosia, on söpöjä nappisilmiä ja isoja hirmuja, ja kun tuolla aikakaudella ollaan, pitäähän metsiköissä jöötä myös vanha tuttu T-Rex. Ennalta-arvattavat toimintajaksot seuraavat toisiaan kaavan mukaan ja tekevät tohinasta monotonista seurattavaa ilman jännitystä. Kaiken lisäksi vain 93 minuuttisena survivaali tuntuu silti aivan liian hitaalta ja pitkältä.

Adam Driver (mm. While we´re young (2014), Paterson (2016), Silence (2016), Logan Lucky (2017), BlacKkKlansman (2018), Annette (2021), House of Gucci (2021) sekä viimeisin Star Wars -trilogia (2015, 2017, 2019)) on yksi sukupolvensa parhaita näyttelijöitä, eikä miehen tulkintataidoilla ja elokuvan lajityyppien välisellä venymisellä tunnu olevan rajoja, mutta 65 on silti vikatikki vakuuttavassa cv:ssä. Hyvähän Driver on nytkin, kantaa koko reissua harteillaan ja tuo kuviin karismaa, mutta ei millään kykene yksin pelastamaan studiolle löyhkäävää ja halvanoloista dinojahtia. Aavistuksen synkkaa saadaan sentään aikaiseksi Driverin ja Ariana Greenblattin välille, mutta muuten tytön tehtäväksi on jäänyt lähinnä vain kirkua ja juosta. Takaumajaksoissa Chloe Coleman on Millsin tytär tytär Nevine ja Nika King vaimo Alya.

Yrityksen puutteesta ei tekijöitä voi syyttää, mutta 65 jää silti vain kokoelmaksi kohtauksia, jotka eivät jäsenny koherentiksi kokonaisuudeksi. Adam Driverille vielä puolikas pointsi lisää, mies kun yrittää tosissaan.