Uusin, ja samalla heikoin luku X-Men saagaan, kertoo Jean Greyn tarinan.
Venäläisagentin ja USA:n CIA:n operatiivin suhde vaarantaa molempien maiden turvallisuuden häijyssä jännärissä.
Mestariohjaaja Darren Aronofskyn psykologiselle kauhutrillerille kannattaa antaa tilaisuus..
Visuaalisesti upeassa, mutta tarinaltaan tönkössä scifi-elokuvassa uudelle planeetalle ihmisiä kuskaavan aluksen kaksi matkustajaa heräävät hyperunesta 90 vuotta liian aikaisin.
1980-luvulle sijoittuvassa fantasiaseikkailussa X-ryhmän mutantit kohtaavat vahvimman vihollisensa, kaikkeuden jumaluutta tavoittelevan Apocalypsen.
David O. Russellin tuhti draamakomedia periksiantamattomasta Joysta, jonka matkasta ryysyistä rikkauksiin ei käänteitä puutu.
Katnissin ja presidentti Snown kohtalot sinetöityvät taistelussa Panemin tulevaisuudesta menestysarjan viimeisessä osassa.
Pelit on pelattu kapinan kasvaessa kohti täydellistä sotaa.
Takuuvarma X-Men -saagan toimintaseikkailu heittää Wolverinen menneisyyteen pelastamaan tulevaisuuden.
Huippunäyttelijöiden miehittämä äkkiväärä konnakomedia huijaripariskunnasta omapäisen FBI-agentin kiristyksen kohteena.