Hauska, traaginen ja kaikin puolin mainio kuvaus pienestä australialaisesta kaupunkipahasesta, jonne maailmalla mainetta saanut räätäli palaa maksamaan velkansa.
Raju ja käänteikäs italialaistrilleri Roomaan Euroopan Las Vegasia suunnittelevasta gangsterista.
Tunnelmallinen ja tehokas espanjalaistrilleri kahdesta etsivästä ihmispetojen jäljillä.
Eli Rothin typerä splatterointi on olevinaan kunnianosoitus 1980-luvulla kohua herättäneille italialaisille kannibaalielokuville.
Dokumentin ehdoin liikkuva, omaperäinen fiktio taksikuskin elämästä keskellä Iranin kuohuvaa Teherania.
Vahva draama entisen sotilaan uudesta elämästä Valon kaupungin Pariisin pimeämmällä puolella.
Studio Ghiblin uutuus jatkaa perinteisen ja kunnioitetun animaatiopajan käsin tehtyä työtä kunniakkaasti.
Asiallinen ja ajatuksekas dokumentti nuorena nukkuneesta rocklaulaja Amy Winehousesta.
Pienellä budjetilla, mutta suurella sydämellä ja mahtavalla mielikuvituksella tuunattu horrori on uusien kauhukuvien merkkipaaluja.
Vahvasti tunnelmallinen draamajännäri bisneksestä, vallasta ja korruptiosta 1980-luvun Yhdysvalloissa